Tampere
27 Jan, Thursday
-0° C

Proakatemian esseepankki

Tunteet ohjaavat meitä



Kirjoittanut: Johannes Mäkinen - tiimistä Waure.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Pakkopositiivisuudesta tasapainoon
Johanna Huhtamäki
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

 

Minkälainen olo sulla on? Miltä susta tuntuu juuri nyt? Oletko tyytyväinen, innostunut, jännittynyt vai raivon partaalla?

 

Tunteet ovat väistämättä osa meitä ja ne, jotka väittävät olevansa tunteettomia, puhuvat paskaa. Tunteet ovat läsnä elämässämme halusimme tai emme ja joskus ne voivat olla huomaamattomia. Näennäisestä huomaamattomuudestaan huolimatta tunteet yllättävät, hämmästyttävät, pysäyttävät ja toisinaan jopa järkyttävät meitä. Joskus purskahdamme hallitsemattomaan nauruun kesken palaverin, koska muistimme edellisenä päivänä tapahtuneen hauskan sattuman. Joskus taas kyyneleet tunkeutuvat väkisin ulos silmistä keskellä keskustelua.

 

Tunteet eivät vaikuta pelkästään siihen, mihin huomio kiinnittyy. Lisäksi ne suuntaavat huomiomme automaattisesti asioihin, jotka meidän on syytä huomioida ja valmistavat meitä näiden tilanteiden kohtaamiseen. (2021, Johanna Huhtamäki, Pakkopositiivisuudesta tasapainoon)

 

Rajoittavimmat tunteet kaikista ovat pelko ja häpeä. Välillä mua oikeasti ja aidosti ihmetyttää, että miksi me ihmiset ollaankin niin hirveän pelokkaita. Varsinkin sitä epäonnistumista me tunnutaan pelkäävän ihan järkyttävän paljon. Se on usein sellaista sosiaalista pelkoa. Hirvittää ajatus siitä, kuinka monta tilaisuutta me jätetään välistä vaan sen takia, että meitä vähän pelottaa. Minäkin olen siinä ihan samassa jamassa, olen välillä epävarma ja epäröivä sekä pelokas. Se ärsyttää mua oikeasti huolella ja haluaisin siitä totta kai eroon. Usein kaikki johtuu vaan siitä, että me ajatellaan ihan liikaa, vaikka todellisuudessa elämä ei ole ihan niin vakavaa.

 

Minusta tuntuu varsinkin omalla kohdallani siltä, että olen itse oman toimintani suurin este. On jotenkin käsittämätöntä, kuinka paljon muutamme ja säätelemme toimintaamme puhtaasti sen mukaan, mitä tunteemme sanovat. Se on toisaalta hyvin ymmärrettävää. Miksi tekisimme asioita, jotka tuntuvat epämukavilta? Miksi vapaaehtoisesti menisimme paikkoihin, jotka pelottavat meitä? Miksi jakaisimme omia ajatuksiamme, jos tulisimme niistä tuomituiksi? Emme tietenkään halua tehdä lähtökohtaisesti mitään, mikä tuntuisi meistä epämiellyttävältä.

 

Epävarmuus estää meitä toimimasta tehokkaasti. Mietimme ja skannaamme jatkuvasti tekojemme ja sanomisiemme seurauksia. Olemme epävarmoja lopputuloksesta ja toimintamme aiheuttamista reaktioista. Uskoisin, että tämä epävarmuus on yksittäisistä tekijöistä kaikista suurin syy myös sille, miksi me menetämme mahdollisuuksiamme. Mikä on se mystinen muuri sinun ja tavoitteidesi välillä? Meidän oma päämme on aivan uskomattoman fiksu. Se koittaa suojella meitä häpeältä, stressiltä ja naurun alaiseksi joutumiselta. Mielemme on niin vahva, että monesti ehdimme kieltäytyä tilanteista ja mahdollisuuksista jo ennen kuin edes mietimme asiaa kunnolla. Päällimmäisenä tunteena on usein aistittavissa pelko. Pelko siitä, että emme onnistu, pelko häpeästä, pelko pettymyksestä.

Mitä sinä tekisit, jos et pelkäisi?

 

Mikä tähän kaikkeen voisi sitten auttaa? Uskon, että ainoa oikea tapa päästä pelosta eroon, on kohdata se. Meidän aivomme on loppujen lopuksi kuitenkin niin fiksut, että ne pystyvät myös oppimaan ja kehittymään. Vanhoista toimintamalleista voi päästä eroon. Ainut tapa alistaa pelko, on kohdata se. Eihän se missään tapauksessa ole ikinä kivaa, mutta sen voi silti kohdata. Joskus voi tehdä asioita, jotka eivät tunnu niin kivalta. Ehkä elämää voisi opetella elämään enemmänkin sellaisella asenteella, että ei kaikki oikeasti ole niin vakavaa. Onko se oikeasti niin paha juttu, vaikka näyttäisikin jossain tilanteissa vähän tyhmältä?

 

Nopeasti kun ynnää, niin voisi tulla jopa siihen tulokseen, että pelkoja vastaan kannattaa tapella. Harvoin kuitenkaan ne asiat mitä me pelkäämme, ovat edes kauhean realistisia tai aitoja uhkia. Me muodostamme vaan päämme sisällä semmoisen monsterin, että asiat tuntuvat ihan ylitsepääsemättömiltä. Jos me selätetäänkin meidän pelot ja epävarmuus tekijät ja saadaan tulokseksi ihan timanttia, niin eikö se silloin ole ihan sen riskin ottamisen arvoista. Mitä jos opettelisimme ajattelemaan niin, että vertaisimme aina hyöty- ja haittasuhteita asioista ennen kuin niistä tekee päätöksiä. Pieni pohdinta ja heittäytyminen voi viedä meitä heittämällä eteenpäin. Sen toteuttamiseksi tarvitaan vain aina se rohkea ensimmäinen askel. Pitäisi vaan rojahtaa sinne epämukavuusalueelle ja antaa mennä. Mitä siinä oikeastaan menettäisi?

Aihetunnisteet:
Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close