Tampere
28 Mar, Thursday
3° C

Proakatemian esseepankki

Tunnelukkosi



Kirjoittanut: Annamari Aalto - tiimistä Value.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Tunnelukkosi
Kimmo Takanen
Esseen arvioitu lukuaika on 7 minuuttia.

Jo tovi sitten havahduin siihen, kuinka jatkuvasti toimii itseään vahingoittavalla tavalla liittyen erityisesti ihmissuhteisiin. Havahtuminen tähän oli melko voimakas. Huomasin ajatusten toistavan samaa looppia. Taas jälleen kerran. Tapa, jolla selitin asioita ja tapahtumia. Tapa, jolla näin toisen ihmisen. Tapa, jolla toin itseäni esille toiselle ihmiselle. Tapa, jolla hahmotin maailmaa. Ennen kirjan lukemista olin sentään sen verran tietoinen asiasta, että tunnistin kyseessä olevan epätoimivista toimintamalleista. Ymmärsin, että olen hyvä ihminen muutoinkin, mutta syystä tai toisesta olin oppinut malleja, jotka eivät enää toimineen edukseni.

 

Minulla on jatkuva halu kehittää itseäni erityisesti pehmeissä taidoissa ja itseni tuntemisessa. Haluan kehittää itsestäni parhaan mahdollisen version inhimillisenä ihmisenä.

 

Olin jo aiemminkin kuullut tunnelukko-kirjoista, mutta kenties nyt oli oikea tarttua kirjaan. Kirjojen lukemisesta on jo hetki, mutta oikeastaan esseen kirjoittaminen on jopa mielekkäämpää nyt hieman myöhemmin, kun olen jo ehtinyt aloittamaan matkani tunnelukkojeni työstämisessä.

 

Tunnelukot ovat skeematerapeutin Kimmo Takasen sanoittamia haitallisia itseemme kohdistuvia toimintamalleja. Toimintamallit ovat yleensä muodostuneet lapsuudessa, kun kehittävämpiä toimintamalleja erilaisiin tilanteisiin ei ole vielä ollut. Tunnelukoilla on tuolloin ollut tärkeä tehtävä selviytymisessä, mutta aikuisuudessa ne eivät enää palvele tarkoituksenmukaisesti ja on itselleen parasta opetella pääsemään niistä eroon.

 

Takanen on eritellyt 18 erilaista tunnelukkoa. Kuvaukset ovat suhteellisen voimakkaita. Tunnelukkojensa hahmottamiseksi voi tehdä testin, jolla ne selviävät. On huomioitavaa, että testin tuloksia ei kuitenkaan tule pitää diagnoosina itsestä, ne antavat suuntaa, vaikka oikeaan osuvatkin. Tuloksista tulee ilmi erivahvuisia tunnelukkoja, jotka voivat ilmetä erittäin vahvoina, vahvoina, heikkoina tai ei ollenkaan.

 

Alla on tunnelukot esiteltyinä lyhyesti suorina lainauksina.

ALISTUMINEN

Sinusta tuntuu että sinun pitää olla mieliksi läheisillesi, ystävillesi, työkavereillesi, jopa ventovieraille. Et halua olla hankala vaan kiltti ja mukava, niinpä myönnyt helposti asioihin jotka eivät tunnu sinusta erityisen tärkeiltä. Et ilmaise avoimesti tarpeitasi, koska et pidä niitä tärkeinä. Piilotat tunteitasi, varsinkin vihan tunnetta, mikä saa sinut välttelemään konflikteja. Ihmissuhteissasi toiset ovat yleensä niskan päällä. Sinua saattavat kiehtoa ihmiset, jotka ovat hallitsevia ja määräileviä, jotka sanovat miten sinun kuuluu toimia, käyttäytyä tai tuntea.

EMOTIONAALINEN ESTYNEISYYS

Sinun on vaikea ilmaista tunteitasi spontaanisti. Sinusta on hämmentävää ilmaista positiivisia kiintymyksen tai välittämisen tunteita toisille ihmisille. Uskot että tunteet on parempi pitää sisällään ja siksi pyrit kontrolloimaan itseäsi, varsinkin muiden seurassa. Sisällesi on luultavasti kertynyt paljon vihaa ja mielipahaa, joka on ilmaisematta. Sinusta saattaa tuntua että olet kuin painetynnyri, joka saattaa purkautua milloin tahansa, siksi yrität hallita tekemisiäsi ja tunteitasi.

EPÄONNISTUMINEN

Uskot olevasi tuomittu epäonnistumaan, ikään kuin sinulta puuttuisi jotain olennaisia taitoja tai kykyjä. Saatat uskoa että et osaa tai et kykene tekemään jotain, ja siksi viivyttelet etkä ole halukas yrittämään tosissasi. Saatat verrata itseäsi muihin ja pitää itseäsi epäonnistuneena, huonompana tai lahjattomampana kuin toiset. Saatat vältellä uralla etenemistä, haasteiden ottamista, ylennyksiä, työhön sitoutumista tai aloitteellisuutta. Saatat yrittää kompensoida epäonnistumisen tunnetta vaatimalla itseltäsi hyviä suorituksia ja virheettömyyttä.

HYLKÄÄMINEN

Menetyksen pelko ohjaa elämääsi – olet huolissasi yksin jäämisestä. Menettämisen pelkoa seuraa luottamuksen puute joka tulee usein ilmi kontrollointina, omistushaluisuutena ja mustasukkaisuutena. Koet suhteisiin kuuluvat tavalliset erotilanteet ahdistaviksi etkä luota siihen että suhde kestäisi erot. Tulkitset herkästi toisen tekemisiä tai tekemättä jättämisiä eroaikeiksi ja saatat ylireagoida niihin, vaikkapa siihen kun toinen ei vastaa puheluusi tai tekstiviestiisi. Menetyksien myötä tunnelukko vahvistuu ja alat uskoa ettei mistään löydy kestävää suhdetta.

HYVÄKSYNNÄN HAKU

Sinulle on tärkeää, että kaikki ihmiset pitävät sinusta, jopa ventovieraat. Pyrit olemaan muille mieliksi. Vaikka et pitäisi jostain henkilöstä, haluat kuitenkin että hän pitää sinusta. Ryhmässä yrität kovasti kuulua joukkoon ja saatat muuntautua sen mukaan, miten odotat muiden haluavan sinulta. Toivot että sinusta pidettäisiin, ja pyrit välttämään ristiriitoja tai toisten loukkaamista. Teet paljon sen eteen, että ihmiset arvostaisivat sinua. Saatat hankkia menestystä, saavutuksia, statusta, rikkautta tai kauneutta, jotta muut voisivat arvostaa sinua. Sinun on vaikea arvostaa itseäsi sellaisena kuin olet, sen sijaan muut ihmiset toimivat arvokkuutesi peilinä.

KALTOIN KOHTELU

Pelkäät, että ihmiset haavoittavat, huijaavat, loukkaavat, pahoinpitelevät tai käyttävät sinua jollain tavoin hyväkseen. Et luultavasti koe oloasi luottavaiseksi ja turvalliseksi vaan näet uhkakuvia ihmissuhteissasi. Sinun on yleensä vaikea luottaa ihmisiin. Saatat suhtautua epäillen toisten aikomuksiin ja uskot läheistesi pettävän sinut tavalla tai toisella. Et päästä ketään lähellesi etkä uskalla avautua ihmissuhteissasi. Saatat kuitenkin viehättyä ihmisistä jotka ovat hyväksikäyttäjiä ja annat heidän kohdella itseäsi huonosti.

KIETOUTUNEISUUS

Sinusta tuntuu, että olet niin kietoutunut vanhempiisi tai kumppaniisi, ettet enää tiedä kuka itse olet. Sinun on vaikea eriyttää mielipiteesi vanhempien tai kumppanin mielipiteestä, joten yleensä olet samaa mieltä heidän kanssaan. Sinusta saattaa tuntua, että vanhempasi tai kumppanisi elää kauttasi, ikään kuin sinulla ei olisi omaa elämää lainkaan. Et tiedä mitä haluat, mitä tarvitset tai mitä tunnet. Toimit kuten vanhempasi edellyttävät.

OIKEUTUS

Pidät itseäsi erityisenä ja oikeutettuna tavanomaisesta poikkeaviin toimintatapoihin. Omat tarpeesi ovat sinulle tärkeämpiä kuin toisten. Olet vaativa ja kontrolloiva muita kohtaan, ja haluat että asiat menevät niin kuin sinä haluat. Saatat rikkoa lakia tai sääntöjä – vaikkapa hurjastelemalla liikenteessä, huijaamalla liiketoimissa tai verotuksessa – koska uskot että sinulla on siihen oikeus. Oikeutuksen tunnelukon kanssa on hyvä olla ja et siksi ehkä näe omaa käyttäytymistäsi ongelmallisena, mutta läheisesi pitävät. Ennen pitkää tunnelukkosi kuitenkin saattaa sinut vaikeuksiin. Saatat hankkiutua suhteeseen alistuvan kumppanin kanssa, jota voit dominoida ja kohdella huonosti. Oikeutuksen tunnelukko on useimmiten kompensaatiota toista tunnelukkoa – vajavuuden, tunnevajeen, ulkopuolisuuden tai alistumisen tunnelukkoa – vastaan.

PESSIMISTISYYS

Olet pessimisti, ja kiinnität huomiota enemmän elämäsi kielteisiin kuin positiivisiin asioihin. Olet kova huolehtimaan ja murehdit tulevia tapahtumia tai tilanteita. Jos asiat tuntuvat menevän hyvin, se vaikuttaa vain väliaikaiselta. Jos jotain hyvää tapahtuu. odotat että jotain pahaa on tapahtumassa seuraavaksi. Pelkäät, että saatat tehdä päätöksiä jotka johtavat kriisiin tai katastrofiin. Pelkäät virheitä ja pyrit siksi olemaan mahdollisimman huolellinen.

RANKAISEVUUS

Olet hyvin ankara itsellesi ja rankaiset itseäsi jos toimit väärin. Olet usein vihainen itsellesi ja moitit itseäsi tekemistäsi virheistä. Saatat miettiä tekemisiäsi jälkikäteen, ja tuntea syyllisyyttä tai häpeää siitä miten olet toiminut. Saatat olla vihainen itsellesi koska olet joskus heikko, tunteellinen tai tarvitseva. Jos jotain pahaa tapahtuu sinulle, saatat ajatella että se oli ansaittua, etkä kaipaa myötätuntoa tai sääliä. Saatat olla rankaiseva myös lähimmäisiäsi kohtaan.

RIIPPUVUUS

Uskot, että olet jollain tavalla kykenemätön pitämään itsestäsi huolta. Et luota omaan arviointikykyysi. Tarvitset siksi muita ihmisiä kannattelemaan ja tukemaan sinua ja pitämään sinusta huolta. Olet riippuvainen läheisistäsi etkä ole itsenäinen, omillaan pärjäävä aikuinen. Päätösten tekeminen on sinusta vaikeaa, kysyt ehkä neuvoa ja vahvistusta muilta, muutat mieltäsi monta kertaa ja lopuksi saatat olla kuitenkin epävarma päätöksestäsi. Tunnet luultavasti ahdistusta ja epätoivoa jos joudut ottamaan enemmän vastuuta kuin mihin tunnet kykeneväsi. Ehkä ainoa keinosi selviytyä on lyöttäytyä yhteen vahvan henkilön kanssa joka pitää sinusta huolta mutta myös määrää elämästäsi – näin riippuvuus toisesta kasvaa ja tunnelukko voimistuu.

RIITTÄMÄTÖN ITSEKONTROLLI

Olet impulsiivinen, annat mielijohteiden ohjata elämääsi. Sinun on vaikea keskittyä mihinkään pitkäksi aikaa, koska mieleesi tulee toimintayllykkeitä ja haluaisit tehdä jotain muuta. Sinun on vaikea hallita omia halujasi, tunteitasi ja mielen yllykkeitä. Et aina mieti tekojesi seuraamuksia, mikä saattaa sinut ongelmiin. Elämäsi on enemmän tai vähemmän kaaoksessa. Sinun voi olla vaikea ilmaista vihaasi rakentavasti, vaan se ilmenee raivokohtauksina ja sopimattomana käyttäytymisenä. Aloitat hankkeita hetken mielijohteesta, mutta hankkeet jäävät usein puolitiehen, ja niitä useita menossa yhtä aikaa. Saatat tuntea vetoa vaativiin, järjestelmällisiin ja kurinalaisiin ihmisiin, jotka tuovat vastapainoa kurittomuuteesi.

SUOJATTOMUUS

Olet kova huolehtimaan ja usein peloissasi – koet olosi turvattomaksi. Murehdit kohtuuttomasti terveyttäsi, vaaroja tai onnettomuuteen joutumista, taloudenhoitoa tai kontrollin menettämistä. Saatat valita kumppanin joka auttaa ja suojelee sinua tai odotat että kumppanisi on peloton ja vahva – kyvykäs suojelemaan sinua vaaroilta. Pelkosi saattavat aiheuttaa sinulle ahdistus- tai paniikkikohtauksia – tai sitten olet jatkuvasti enemmän tai vähemmän ahdistunut etkä voi nauttia arjesta. Jatkuva murehtiminen ja vaarojen välttely tyypillisesti lisää entisestään välttelykäyttäytymistä ja voimistaa pelkoja ja suojattomuuden tunnelukkoa.

TUNNEVAJE

Sinusta tuntuu että kukaan ei tyydytä rakkauden ja huolenpidon tarvettasi, ja luultavasti uskot ettei kukaan todella kuuntele eikä ymmärrä sinua. Saatat välttää rakkaussuhteita, suhteet jäävät lyhyeksi tai sitten suojaat itseäsi ihastumalla henkilöön joka ei ole saatavilla. Saatat ihastua kylmiin, torjuviin, pidättyviin ja vähän antaviin henkilöihin. Saatat odottaa, että rakastettusi pitäisi lukea ajatuksesi ja osaisi automaattisesti tyydyttää hellyyden ja läheisyyden tarpeesi. Sinulle ei ole ehkä tullut mieleesikään ilmaista tarvettasi, sen sijaan saatat vetäytyä tai loukkaantua jos toinen ei pysty täyttämään rakastetuksi tulemisen kaipuutasi.

UHRAUTUMINEN

Olet oppinut huomioimaan toisten tarpeita herkästi ja niinpä omat tarpeesi jäävät helposti sivuun. Jos asetat omat tarpeesi etusijalle, tunnet todennäköisesti syyllisyyden tunteita. Uhraudut, jotta et joutusi kokemaan syyllisyyttä siitä, että et ole huomioinut riittävästi toisia. Uhraudut omasta tahdostasi, et toisten vaatimuksesta, koska muiden tarpeet yksinkertaisesti ylittävät omasi. Saatat olla luonnostasi empaattinen, etkä halua toisten kokevan mielipahaa. Koet itsesi vahvaksi ja kannat vastuuta toisten hyvinvoinnista. Sinun on helppo olla toisia kohtaan ymmärtäväinen ja myötätuntoinen. Kuuntelet yleensä toisten ongelmia ja kerrot omistasi vähän.

ULKOPUOLISUUS

Tunnet usein ahdistusta sosiaalisissa tilanteissa ja se saa sinut välttelemään niitä. Ehkä tunnet itsesi erilaiseksi, muita huonommaksi keskustelijaksi ja siksi ulkopuoliseksi. Uusien ihmisten kanssa tunnet olosi epämukavaksi ja hermostuneeksi etkä oikein tiedä mitä sanoisit. Ahdistuneena mietit mitä muut ajattelevat sinusta. Hermostuneena et kykene käyttämään sosiaalisia taitojasi vaan menetät varmuutesi ja vetäydyt. Ryhmässä saatat teeskennellä olevasi enemmän muiden kaltainen tai haluat antaa hyvän vaikutelman itsestäsi.

VAATIVUUS

Olet vaativa itseäsi kohtaan, vaikka luultavasti itse pidät vaativuuttasi ihan kohtuullisena. Sinusta tuntuu, että koko ajan on tehtävä jotain, saatava aikaan tai pidettävä asiat ja tavarat järjestyksessä. Et voi olla tyytyväinen itseesi jos et täytä vaatimuksiasi – siksi tuntuu ettei mikään koskaan riitä, aina on jotain tavoittelemisen arvoista. Riittämättömyyden, epäonnistumisen, huonommuuden ja häpeän tunteet vaanivat ja iskevät ellet yllä koviin vaatimuksiisi. Sinun on vaikea rentoutua ja vain nauttia elämästä. Saatat olla enimmäkseen turhautunut ja ärtynyt itseesi ja toisiin. Elämä on suorittamista, ja uskot että se joskus tuo sinulle palkinnon – vapauden tai täydellisyyden. Loppujen lopuksi saavutukset kuitenkin tuntuvat tyhjiltä ja hamuat seuraavia tehtäviä ja haasteita.

VAJAVUUS

Olemassaoloasi leimaa arvottomuuden kokemus, joka ilmenee uskomuksena omasta kelvottomuudesta. Saatat puhua itsestäsi alentavaan sävyyn, olet kriittinen, ankara ja vihainen itsellesi. Luultavasti peittelet ongelmiasi ja virheitäsi ja välttelet niistä puhumista ettei häpeän tunne valtaisi sinua. Esität ihmisille muuta kuin todella olet ja samalla pelkäät paljastumista. Koet muiden sanomiset herkästi arvosteluna ja kritiikkinä, jolloin vajavuuden tunteesi saattaa saada sinut suuttumaan.

Omia tunnelukkoja tähän erittelemättä jo pelkästään niistä tietoiseksi tuleminen tuntuu olleen suuri apu eteenpäin. Kun asioille saa nimen ja selityksen, on sitä helpompi ymmärtää ja työstää eteenpäin. Kirjat sisältävät paljon erilaisia harjoituksia tunnelukkoihin liittyen. Tunnelukoista tietoiseksi tulemisen jälkeen seuraava tärkeä askel tuntui olevan niin huomaaminen. Tiesin teoreettisesti mistä on kyse ja pikkuhiljaa niitä tilanteita, kun tunnelukot aktivoituvat, alkoi huomaamaan arkipäivän tilanteissa. Aluksi se ei ollut helppoa mutta ajan myötä niitä alkoi tunnistamaan. Kuten yleensä, keskustelu ystävien kanssa auttaa. Pääsee sanomaan ääneen ajatuksiaan, joka usein jo sinällään selkeyttää tilannetta. Kun tilanteita ja toimintaansa vielä reflektoi, alkoi tilanteet selkeämmin ja selkeämmin piirtymään itselleen.

 

Nykyisin olen siinä tilanteessa, että punainen lamppu alkaa vilkkumaan, kun huomaan tunnelukkojen aktivoituvan. Usein jo onnistun rauhoittamaan ahdistunutta mieltä tuossa hetkessä muun muassa kertomalla itselleni, että se on vain tunnelukko, joka siellä puhuu. Tuolla tunteella ei ole mitään tekemistä tosiasiallisen tilanteen kanssa, se on vain oma tulkintani siitä. Kaikki on hyvin. Tunnelukkojen työstäminen ei ole nopeaa, siihen ei ole nopeita ratkaisuja. Seuraavaksi opettelen työstämään aktivoitunutta tunnelukkoa rakentavammin, kun sen olen saanut rauhoitettua. Tahtoni sen kehittämiseen on valtava, sillä kukapa ei tahtoisi olla paras versio itsestään?

 

Suosittelen kirjasarjaa koko sydämestä erityisesti niille, jotka huomaavat toimivansa jonkin itselleen epäedullisen toimintamallin mukaisesti uudestaan ja uudestaan. Matka itseen on varsin palkitsevaa.

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close