Tampere
12 Jul, Sunday
18° C

Proakatemian esseepankki

Tunne lukkosi – tai sitten et



Kirjoittanut: Johanna Rita - tiimistä Revena.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Tunne lukkosi
Kimmo Takanen
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Olen kuullut uskomattoman paljon kehuja Kimmo Takasen Tunne lukkosi -kirjasta ja olin innossani, kun viimein sain kirjan käsiini. Täytyy kuitenkin heti kättelyssä sanoa, että valitettavasti en saanut siitä juuri mitään irti.

Tunnelukko on lapsuudessa ja nuoruudessa opittu tapa reagoida, kokea, tuntea, ajatella ja käyttäytyä (Takanen 2011, 1). Erilaisia tunnelukkoja on olemassa kaikkiaan 18, jotka ovat:

Alistuminen
Hylkääminen
Emotionaalinen estyneisyys
Epäonnistumien
Hyväksynnän haku
Kaltoin kohtelu
Kietoutuneisuus
Oikeutus
Pessimistisyys
Rankaisevuus
Riippuvuus
Riittämätön itsekontrolli
Suojattomuus
Tunnevaje
Uhrautuminen
Ulkopuolisuus
Vaativuus
Vajavuus

Takasen mukaan joka ikisellä ihmisellä on jokin tunnelukko. Se, mikä tunnelukko kellekin muodostuu, on riippuvainen siitä, millainen tunnelukko vanhemmillasi tai muilla elämäsi tärkeillä aikuisillasi on. Kirjassa on kaksi testiä: ensimmäisessä kartoitetaan, mitkä ovat omia tunnelukkojasi ja toisessa selvitetään vanhempien tunnelukot. Testin mukaan minun tunnelukkojani ovat riittämättömän itsekontrollin tunnelukko ja hyväksynnän haku. Tunnistan osittain noita piirteitä itsessäni, joskaan en sataprosenttisesti kaikkia.

Aloitetaan hyväksynnän haun tunnelukosta. Minulle on tärkeää se, että ihmiset pitävät minusta, vaikka en itse pitäisi heistä. Tuo kohta olikin ainoa, joka sopi minuun täydellisesti. Kirjan mukaan hyväksynnän haun tunnelukon omaavat ihmiset muuttavat käytöstään ja jopa pukeutumistaan, jotta heistä pidettäisiin (Takanen 2011, 60). En näe itseäni tässä vähäänkään, sillä uskallan kyllä kertoa omat mielipiteeni ja pukeudun oman tyylini mukaisesti.

Kirjan mukaan tämä tunnelukko on syntynyt, koska minulla on ehdollisesti hyväksyvä vanhempi. Tämä tarkoittaa, että vanhempi hyväksyy lapsensa vain, kun hän menestyy, pärjää ja onnistuu vanhemman edellyttämällä tavalla. Vanhempi tekee kovasti töitä sen eteen, että saisi itsekin muiden silmissä ihailua osakseen ja vaatii myös lapseltaan moitteettomuutta pukeutumisessa, arvosanoissa ja käyttäytymisessä. (Takanen 2011, 129-130)

Asia kunnossa. Alkoi ihan naurattaa, sillä en vain näe vanhempiani millään lailla edellä kuvatussa tekstissä. Jokainen vanhempi varmasti haluaa, että lapsi omaa jonkunlaiset käytöstavat, eikä lähde ulos ihan likaisissa vaatteissa. En kuitenkaan koe, että meillä olisi ollut mitenkään erityisen kova kuri noiden asioiden suhteen. Minä ja sisarukseni olemme myös saaneet harrastaa oman mielemme mukaan ilman, että meillä on ollut paineita olla paras ja jos kiinnostus jotain harrastusta kohtaan on loppunut, olemme saaneet lopettaa sen. Olen aina saanut kannustusta kotoa, eikä minun ole tarvinnut olla koulussa kympin tyttö. Ehdollistava vanhempi myös ylpeilee lastensa saavutuksilla, kun taas minun vanhempani eivät todellakaan ole mitään ylpeilijätyyppiä; toki he kehuvat suorituksista, mutta kehuja ei huudella pitkin kyliä.

Toinen tunnelukko, mikä minulla Takasen mukaan on, on riittämätön itsekontrolli. Tässä tunnistin jo enemmän itseäni; olen impulsiivinen, haluan saada kaiken heti, tylsistyn nopeasti ja saatan menettää helposti malttini. Kuulostaapa mukavalta ihmiseltä!
Tämä tunnelukko saa alkunsa vanhemmista, jotka eivät ole asettaneet lapselleen rajoja. Taas nauratti. Kyllä, minulla on ollut rajoja, vaikka 16-vuotiaana toivoinkin, ettei niitä olisi ollut. En ole saanut juosta pitkin kyliä yömyöhään, kiusata sisaruksiani tai ylipäätään tehdä mitä ikinä mieleen juolahtaakaan. Elämässäni ei ole yhtään ihmistä, joka ei olisi asettanut minulle rajoja silloin, kun olin lapsi, joten en tosiaankaan tiedä, miten tämän tunnelukon itselleni saanut. Onko se sitten edes tunnelukko? Sehän oli vain tulos testistä, jota tehdessäni en saanut mistään kohdasta lähellekään täysiä pisteitä. En siis voi sanoa varsinaisesti luottavani testin tuloksiin.

Vaikka löysin kirjasta joitain pointteja, en silti niele kirjailijan käsitystä siitä, että jokaisella ihmisellä on jokin tunnelukko. Jos on, ne ovat hyvin piilossa ainakin itselläni, enkä kirjaa lukiessani kokenut minkäänlaista valaistusta, vaikka kovasti yritin. Myöskään aikuisen tunnelukon vaikuttaminen siihen, mikä tunnelukko lapselle tulee, ei mennyt omalta osaltani ihan nappiin. Isäni on oikein kunnon pessimisti, joten Takasen mukaan minunkin pitäisi olla. Vaan kun en ole; olen ikuinen optimisti ja niin kaukana pessimismistä kuin mahdollista. Ehkäpä olenkin optimisti juuri siksi, että olen kuunnellut murehtimista ja päivittelyä aivan tarpeeksi elämäni aikana?

En halua kuitenkaan vähätellä kirjaa, sillä moni on kuitenkin kehunut sitä ja kokenut saavansa siitä apua. Loppujen lopuksihan se tarjoaa mielenkiintoisen mahdollisuuden tutkia lapsuuttaan ja omia vanhempiaan aivan uudella tavalla.

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close