Oletan, että jokaisen meistä olisi hyvä miettiä tulevaisuutta. Pohtia, mitä muutoksia tuleva tuo tullessaan. Teknologia kun kehittyy hämmästyttävän nopeasti, maailma muuttuu ja ihmiset toivottavasti siinä mukana. Moni meistä pelkää tulevaisuutta. Tulevaisuutta ei tiedä, voi vain ennustaa. Todennäköisyydet yllättävät ja suuret muutokset vaativat muutosta ihmisissä. Ollut maailma liikkuu koko ajan eteenpäin ja tämä hetki on jo menneisyyttä. Jos pelkää muutosta, niin putoaa kyydistä. Luettuani Perttu Pölösen Tulevaisuuden lukujärjestys (2020), omien taitojeni kartoitus sai vauhtia ja aloin myös tietoisesti miettimään, mitä taitoja itse tarvitsen selkeästi enemmän kulkiessani kohti tulevaa. Uu, jännää!

Meneekö meillä liian hyvin?

Meillä Suomessa, hyvinvointivaltiossa on asiat niin hyvin, että kehityksemme on hidasta, koska emme enää uskalla kokeilla uutta. Kymmenen vuotta takaperin, Myanmar oli maailman heikoiten menestyvimpiä valtioita talouden ja koulutuksen suhteen. Lähivuosina mobiilipuhelimien yleistymisen johdosta Myanmarissa aloitettiin suuri vanhojen oppikirjojen digitalisointiprojekti. Maa, joka on suoriutunut hyvin heikosti kilpailukyvyssä, teki siirtymän yllättävänkin jouhevasti. Opetus on sensitiivinen aihe valtioilla, eikä siihen noin vain puututa, saatika muutokset ottavat oman aikansa. Miten siis Myanmarissa kaikki tapahtui niin nopeasti? Hla Hla, Pölösen myanmarilainen ystävä, yksinkertaisti asian; uusia asioita on helppo kokeilla, kun on vain hyvin vähän menetettävää. Jos digiloikka opetuksessa menisi aivan penkin alle, olisiko sillä radikaalia merkitystä, kun pidetään valmiiksi jo kiinni jumbosijoista. Myanmarissa on siis mahdollista toteuttaa rohkeitakin päätöksiä, koska on ainoastaan voitettavaa. Kaikki olemme kuulleet sanonnan, ”pohjalta on helpompi ponnistaa.” (Pölönen 2020, 113)

Pölönen vihjaisi ystävälleen, että vastaavanlainen kokeilu Suomessa synnyttäisi keskustelumyräkän, joka ei ottaisi loppuakseen. Tähän Hla Hla esitti kysymyksen, että eikö Suomi ole opetuksen tason johtavia maita. Vastaukseksi hän sai, että pidämme kiinni vanhasta, koska meillä on niin paljon menetettävää. Se vanha on ainakin ennen toiminut. Onko onnistumiset, kehittyminen ja hyvinvointi tehnyt meistä laiskoja? (Pölönen 2020, 113-114)

Saamme suomessa olla ylpeitä ja nauttia asemastamme kansainvälisten indeksien huipulla onnellisuudessa, turvallisuudessa ja koulutuksessa. On kuitenkin tiedostettava, mikä meidät on tähän asemaan saanut. Se ei nimittäin ole valinnat, joita me olemme tehneet, vaan päätökset, jotka on tehty vuosikymmeniä sitten, katseet pitkälle tulevaan. (Pölönen 2020, 114) Samaa täytyisi toistaa jatkuvasti. Nyt täytyisi tehdä rohkeita päätöksiä ainakin 20 vuoden päähän. Muuten näyttää todella todennäköiseltä, että kehitysmaista tulee pioneereja ja Suomi houkuttelee turisteja ”saavutettujen etujen museona”, kun valtiomme kohtalo myötäilee Nokian matkapuhelin yhtiön neppailua lähestyessä 2010 vuotta…

Mahdollisuuksia on

Koulumme pulpetteja kuluttaa maailman potentiaalisimpien ihmisten pakarat. Missä silti ovat meidän stevejobsit, elonmuskit ja zuckerberginmarkut? Meidän tehtävämme on kannustaa toisistamme uuden polven intohimoisia yrittäjiä, jotka toimivat ja toteuttavat yhteistyötä suomalaisina globaalissa maailmassa. Koulutus takaa meille pääkopallisen osaamispääomaa, mutta koulutusjärjestelmä ei valitettavasti pysty muuttamaan sitä menestystarinaksi. Sen lisäksi suomalaiset miettivät, että yrittäminen on riski. Huhhuh, olemme kyllä aikamoisia vellihousuja. Kalifornialainen vertaisemme voi yrittäessään joutua kadulle. Toki Suomessa ovat yrittäjät maksaneet isoja oppirahoja ja riskit ovat räjähtäneet ympäriinsä, kuten mikroon unohtunut kaurapuuro. Mutta ei ole ”tavallista” menettää perhettä, ystäviä, rahat ja talon, toisin kuin yrittäjillä muualla. Meillä on aina turvaverkko, johon heittäytyä kuin Nuuskamuikkunen riippumattoon.

”Meidän kaikkien olisi hyvä opiskella vähän koodaamista, vähän lakia, hiukan taidetta ja puutarhanhoitoa,” kirjoittaa Pölönen. Tästä ei-virallisesta listasta olenkin ¾ suorittanut, matkalla siis maineeseen ja menestykseen. Pihurin touhuissa aina välillä sain sormen siirrettyä suustani puutarhamultaan, harrastuksiini on kuulunut jo jonkun aikaa musiikki ja näytteleminen, lakia olen sekä opiskellut, tutkinut ja kohdannut (saanut sakon) vain siis koodaaminen täytyy lisätä vessapaperirullan pituiselle To-do-listalle. Mitäs hyötyä tämänlaisista osaamiskomboista on? Ennennäkemättömät haasteet ovat tulossa tiu’un repimisen myötä, joten ongelmien ratkaisemista varten meidän tulisi olla monipuolisia, että kykenisimme ajattelemaan eri tavoin, miettimään eri vaihtoehtoja ja näkemään useita näkökulmia ongelmiin. (Pölönen 2020, 55) Muuttuvassa maailmassa keskeiseen rooliin on noussut sopeutumiskyky. Aikaisemmin koulussa opeteltiin ulkoa Suomen vesistöt ja maakuntalaulut, nykyään se ei ole keskeistä, koska google. Samoin, esimerkiksi korppulevyt ja paperikartat ovat historiaa, jollei kokonaan niin kiihtyvällä tahdilla. Siten seuraavan 10 vuoden aikana useat ohjelmistot ja laitteet, mitä käytämme vanhentuvat. Kuitenkin meiltä vaaditaan kykyä omaksua uusia ohjelmia ja tietoa käyttöömme. Meidän jälkeen parrasvalot ottava sukupolvi tulee elämään teknologian murrosikää ja heidän on oltava kuin kameleontteja tulevaisuuden suhteen. (Pölönen 2020, 56-57) ”Meidän tehtävämme on pitää huoli siitä, ettemme siirrä omaa rajoittunutta ajatteluamme eteenpäin.” (Pölönen 2020, 23)

Lähde

Pölönen p. 2020. Tulevaisuuden lukujärjestys. Otava: Helsinki