Tampere
28 Mar, Thursday
6° C

Proakatemian esseepankki

Tulevaisuuden työelämätaidot



Kirjoittanut: Jenna Korpi - tiimistä Saawa.

Esseen tyyppi: Akateeminen essee / 3 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Kirjoitan opinnäytetyötäni kesäyrittäjyyssetelin vaikuttavuudesta nuorissa. Aihe kiinnostaa minua sillä olen itse päässyt ottamaan osaa moneen nuorille suunnattuun yrittäjyys teemaiseen ohjelmaan tai hankkeeseen. Olen pohtinut paljon erilaisten ohjelmien mm. Nuori yrittäjyys Ry:n Vuosi yrittäjänä toteutuksen vaikuttavuutta nuorissa tulevaisuuden työelämätaitojen kannalta. Olen myös pohtinut millaiset ohjelmat tai toteutukset tukisivat nimenomaan nuorten työelämätatojen oppimista, tavalla joka olisi kuitenkin motivoiva? Koen että mm. Vuosi yrittäjänä kurssi jossa nuoret pääsevät perustamaan oman yrityksen on loistava väline oppimiseen. Tänä vuonna Tamperelaisille nuorille jaettu kesäyrittäjyysseteli kuulostaa loistavalta välineelta nuorten kannustamisessa!

Opinnäytetyössäni tutkin tulevaisuuden työelämätaitojen kehittymistä kesäyrittäjyyssetelin avulla. Kesäyrittäjyysseteli on Tampereen kaupungin jakama rahallinen avustus jonka tavoitteena on kannustaa nuoria työllistämään itsensä kesän ajan yrittäjänä. Opinnäytetyössäni keskeistä on kuitenkin mitattavat taidot: tulevaisuuden työelämätaidot. Seuraavaksi kerron eri lähteistä joista olen löytänyt tietoa pohdintaani varten. Toivon että tämän esseen avulla löydät tietoa ja perspektiiviä omaan pohdintaasi tulevaisuuden työstä.

 

Tulevaisuuden työelämätaitoja

Sitrassa pohditaan megatrendien vaikutusta työelämään. Millaisia vaikutuksia megatrendeillä on työelämään, työllistymiseen ja ylipäätään ihmisten oletuksiin ja uskomuksiin työelämästä?

Muutokset työelämässä tulee vaatimaan meiltä mm. resilienssiä. Sitran artikkelissa ”työn tulevaisuudet megatrendien valossa” pohditaan lisää aihetta.

https://www.sitra.fi/artikkelit/tyon-tulevaisuudet-megatrendien-valossa/

”Työelämässä jaksaminen ja ylipäänsä ihmisenä oleminen nykymaailmassa tuntuu vaativan lisäksi resilienssiä eli tietynlaista selviytymiskykyä. Tästä syystä myös resilienssi on tulevaisuuden työelämätaito” (Mitä ovat tulevaisuuden työelämätaidot 2020-luvulla, 2022)

Yhdessä artikkelissa korostuu oman toiminnan ohjaaminen ja itsensä johtaminen, viestintä, vuorovaikutus ja yhteistyötaidot, asiantuntijataidot.

Koen että itsensä johtamisen taidot tulevat olemaan avainasemassa muuttuvassa maailmassa. Myös nopeasti muuttuvat tilanteet työelämässä tulee vaatimaan resilienssiä.

https://hyplus.helsinki.fi/mita-ovat-tulevaisuuden-tyoelamataidot-2020-luvulla/

 

Clevryn sivustolta löydettävässä artikkelissa korostetaan pehmeitä taitoja työssä menestymisen kannalta.

Pehmeät taidot eli soft skills:

  1. Kompleksinen ongelmanratkaisu
  2. Kriittinen ajattelu
  3. Luovuus
  4. Sosiaaliset taidot
  5. Yhteistyötaidot
  6. Tunneäly
  7. Päätöksentekokyky
  8. Palveluorientoituneisuus
  9. Neuvottelutaidot
  10. Kognitiivinen joustavuus  (Top-10 taidot tulevaisuuden työelämässä, 2019)

Tästä linkistä pääset tutustumaan lisää aiheeseen. Mielestäni kongitiivinen joustavuus on hyvä ja pohtimisen arvoinen teema.

https://www.clevry.com/fi/blog/top-10-taidot-tulevaisuuden-tyoelamassa/

 

Talous ja nuoret TAT tulkitsee tulevaisuuden työelämätaitoja olemassa olevan tutkimustiedon valossa.

TAT: in sivuilta silmiini ponnahti seuraavat taidot.

“Toimintaympäristö

aloitteellisuus, yhteistyö, resilienssi,

 

Sisäinen kasvu

itsetuntemus, itsensä johtaminen, jatkuva oppiminen,

 

Toiminnan käynnistäminen

innovointi, vastuullisuus, ongelmanratkaisu”

(Tulevaisuuden työelämätaidot 2.0, 2019)

Tästä artikkeliin.

https://tat.fi/tulevaisuuden-tyoelamataidot-2-0/

Myös EU:n elinikäisen oppimisen avaintaidot-tutkimuksesta voit saada paljon uutta näkökulmaa.

https://op.europa.eu/fi/publication-detail/-/publication/297a33c8-a1f3-11e9-9d01-01aa75ed71a1

 

Työterveyslaitoksen artikkelissa pohditaan seuraavia työelämätaitoja:

teknologinen muutos, ikääntyvä, monimuotoistuva väestö sekä ilmasto. Monimuotoistuva väestö sekä ilmastonmuutos on mainittu monessa artikkelissa työelämätaitoihin vaikuttavana tekijänä. Tästä artikkeliin.

https://hyvatyo.ttl.fi/muutosvoimat?pk_vid=0bc9bbc0bb4f2c511683705539d8e3a6

 

Koneiden käytöstä koneiden hallintaan. Manpower groupin artikkelissa pohditaan teknologian kehitystä ja sen vaikutusta meidän tulevaisuuden työelämään.

https://blogi.manpowergroup.fi/millaisia-taitoja-tulevaisuuden-tyoelamassa-tarvitaan?psafe_param=1&utm_term=&utm_campaign=Haku%20-%20Henkilöstövuokraus&utm_source=google&utm_medium=cpc&hsa_acc=4039431979&hsa_cam=894887944&hsa_grp=119460604263&hsa_ad=514273817945&hsa_src=g&hsa_tgt=dsa-1699509518380&hsa_kw=&hsa_mt=&hsa_net=adwords&hsa_ver=3&gclid=CjwKCAjwge2iBhBBEiwAfXDBR0kst9TMzlDUaKfU595pKIbB01qIg6raaj2L45BCuzdy5s8Kr5WJPBoC7RYQAvD_BwE

 

 

Humakin julkaisu ”työelämän muutostrendit 2022” on mielenkiintoista luettavaa. Jutussa pohditaan mm. työn muotojen moninaisuutta joka puhuttaa minua aihetta pohtiessa.

https://www.humak.fi/julkaisut/tyoelaman-muutostrendit-2022/

Pohdinta

Perehtyesäni teemoihin huomasin että minua puhuttelevia taitoja ovat mm. kongitiivinen joustavuus työelämässä. Koin myös resilienssin ja itsensä johtamisen olevan isossa roolissa työelämässä.

Aionkin perehtyä näihin teemoihin lisää mutta myös etsiä aivan uusia taitoja. Yllä mainitut taidot ovat taitoja joita tarvitsemme jo, vaikkakin niiden merkitys tulee korostumaan. Minua kiinnostaa myös teknologinen kehitys ja sen seurauksena avautuvat mahdollisuudet ja haasteet työelämässä. Työn eri muodot ja tavat työskennellä tulevat haastamaan perinteistä käsitystämme työelämästä.

 

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close