Tampere
19 Apr, Friday
-2° C

Proakatemian esseepankki

Tulevaisuuden työ on merkityksellistä



Kirjoittanut: Jenni Rupponen - tiimistä Saawa.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Kävin Proakatemian alumniviikolla Ilkka Halavan seminaarissa, jossa puhuttiin tulevaisuuden työelämästä. Halava jakoi paljon inspiroivia ajatuksia siitä, mitä tuleman pitää. Yksi keskeinen osa-alue oli työn merkityksellisyys.

Halavan mukaan suomalaisista työelämässä olevista 36–37 % kokee työn merkityksettömyyttä. Minusta tämä luku kuulostaa hurjalta. Taustalla on Halavan mukaan se, että ”ihminen varastaa koneelta töitä”. Suomessa olemme robotiikan käyttöönotossa maailmassa sijalla 27, kun maamme historian perusteella voisimme hyvin olla kärkikolmosessa. Pelkäämme kuitenkin koneiden vievän ihmisen työt, ja tämän vuoksi Suomen robotisoituminen on ollut hidasta. Todellisuudessa kuitenkin tavallisesti, kun taloon tulee robotti, luo se jopa kuusi uutta työpaikkaa.

Koneen työ on säännöllistä, jatkuvaa ja katkeamatonta. Ihmisen työn tulisi taas olla projektiluontoista ja katkelmallista. Halavan mukaan jälkiteollisessa maailmassa ihmisen tehtävä on olla artisti eikä ratas. Koneromanttisen työn on päätyttävä ja meidän tulee päästä toteuttamaan luovuuttamme, jotta koemme työmme merkitykselliseksi. Tämä tosiaan myös edistää uusien työpaikkojen, talouskasvun ja hyvinvoinnin syntyä.

Itse näen, että myös työn yhteisöllisyydellä on merkittävä osuus siinä, kuinka merkitykselliseltä työ tuntuu. Puhuessaan Ilkka Halava puhuu yhdessä ajattelusta ja kysyy, kenen kanssa just sun on hyvä ajatella. Sellaisia ihmisiä kannattaa kerätä ympärilleen. Itselläni on käynyt onni, että omassa tiimissäni uskalletaan puhua, haastaa ja ajatella yhdessä eteenpäin.

Elämme nopeasti muuttuvassa maailmassa, jossa työyhteisöjen voi olla vaikea pysyä mukana. Tarvitsemme uusia työkaluja ja tiimityöskentelymalleja rakentaaksemme toimivaa, parempaa tulevaisuutta. Esihenkilö – alainen -asetelma alkaa olla vanhentunut. Olemme siirtymässä yhä enemmän tiimipohjaiseen työskentelyyn sekä teamleadereiden ja projektipäälliköiden maailmaan. Vanhat hierarkia-asteikot murenevat, kun vaadimme tasa-arvoisempaa ja parempaa työelämää.

Minua kiinnostaa työyhteisöjen hyvinvointi tässä työelämän murroksessa. Halavan mukaan 20 vuotta tästä eteenpäin kaikki yhteiskunnan järjestelmät tulevat muuttumaan. Meidät tullaan muistamaan kultaisena sukupolvena, joka tekee kestävä rakenteet. Halava motivoi, että jokaiselle, joka haluaa tulla muutokseen mukaan, löytyy paikka ja töitä. Hän kiteyttää puheensa JFK:n sanoihin: Jos en minä, kuka? Ja jos ei nyt, koska?

Toden totta. Mahdollisuutemme on joko jäädä rannalle ruikuttamaan ja hukkua ilmastonlämpenemisen myötä tulevien tulvavesien mukana tai hypätä veneeseen ja soutaa yhdessä kohti kirkkaampaa tulevaisuutta. Kumman sinä valitset?

 

LÄHTEET

Halava, Ilkka. Seminaari: Tulevaisuuden työelämä. 13.10.2021.

Kommentoi