Tampere
20 Apr, Saturday
-4° C

Proakatemian esseepankki

Tulevaisuuden haaveilu



Kirjoittanut: Saura Pohjonen - tiimistä Saawa.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Tulevaisuuden haaveita

Tämä essee on blogiteksti, jonka tarkoituksena on hieman unelmoida ja asettaa tavoitteita tulevaisuudella, sekä tutkailla menneisyyttä. Teksti on ehkä enimmäkseen vain minulle suunnattu ja se on unelmointia, koska tarkkoja tavoitteita minulla ei ole tulevaisuudelle tällä hetkellä. Kaikki on vielä avoinna tai ainahan ne ovat olleet minulle avoinna ja tulevat olemaan. Olenhan luonteeltani hieman boheemi, menen ja teen enemmän kuin suunnittelen tekemistä.

Olen aina unelmoinut menestyksekkäästä urasta. Minulle menestys merkitsee sitä, että voin olla ylpeä saavutuksistani ja teen työtä mikä on minulle merkityksellinen ja tuo rahaa hyvin pöytään. Aiemmin menestys on ollut minulle sitä, että rahaa on mahdollisimman paljon ja ulkonäkö on yksi keskeinen menestyksen mittari. Kuitenkin elämän arvoni ovat muuttuneet paljon vanhetessani. Olen ymmärtänyt, että kaikki pinnalliset asiat eivät tuo onnellisuutta elämään, vaan ne sisäiset ja syvälliset asiat. Olen aina ollut hieman syvällinen, mutta se on korostunut nyt elämässäni vastoinkäymisten myötä ja sen myötä, että pinnalliset asiat ja niihin keskittyminen eivät olekaan tuonut elämääni toivottua onnea. Mutta palataanpa aiheeseen menestys ja menestyksekäs ura. Tulevaisuudessa toivon tekeväni työtä joka tuo rahaa niin minulle kuin muillekin ja että työ on merkityksellistä, voin joko ilahduttaa ihmisiä tai tehdä samalla hyvää. Olen myös erittäin tulosorientoitunut, joten tuloksen tekeminen on minulle merkityksellistä, tällöin voin mitata, että olen onnistunut työssäni. Suurimpana haaveenani olisi omistaa ravintola Lapista, joka toimisi vain talvikaudella ja sitten loppu ajasta voisin tehdä jotain mitä pystyy tekemään esimerkiksi etänä ulkomailta. Haluan myös omistaa kiinteistöjä ja asuntoja, jotka tuottavat minulle, jotta voin taata tulevaisuuden myös omille lapsilleni. Näin minun mummo on opettanut äidilleni ja näin äitini on opettanut minulle. Asunnon tai kiinteistöjen omistaminen tuntuu minusta yhdeltä onnistumiselta ja vaikka se olisikin ensimmäiset 20 vuotta lainalla rahoitettua, mutta silti tulevaisuudessa se olisi minun oma.

Millä stepeillä pääsisin näihin haaveisiini?

Niiden ääneen sanominen ja ylös kirjoittaminen on ensimmäinen steppi. Toisena ajattelin tehdä tavoite kartan, missä on palasteltu nämä haaveeni pienempiin paloihin. Vähän niin kuin step by step, koska esimerkiksi ravintolan perustaminen pelottaa isona kokonaisuutena ja miten saan edes sieltä kontakteja. Palastelen joka ikisen stepin niin pieneen osaan, jotta kokonaisuus ei tunnu liian hankalalta. Olen jo aloittanut asuntosijoituksen, mutta sen vieminen seuraavalle tasolle on haasteeni. Opiskelijana raha on todella tiukalla ja lainan saaminen luultavasti mahdotonta. Kaikki on kuitenkin mahdollista, kun vain ottaa asiakseen.

Tulevaisuus tuntuu tällä hetkellä pelottavalta, mutta tämän blogitekstin myötä olen lähempänä haaveitani. Kannatti siis kirjoittaa ylös haaveita ja unelmia, se on ensi askel kohti tavoitteita.

Kommentoi