Olen työskennellyt kaksi ja puoli vuotta salibandyjoukkueen mukana fysioterapeuttiopiskelijana ja viime keväästä saakka lisännyt työnkuvaani fysiikkavalmennuksen. Urheilufysioterapia oli itselläni haave pitkään jo ennen kouluun pääsyä, ja mahdollisuuden avautuessa en epäröinyt vaan hyppäsin huippuorganisaatioon ja joukkueeseen mukaan. Työ on mahdollistanut koulussa oppimieni asioiden viemisen suoraan ja jatkuvasti käytäntöön, ja työ on vahvistanut tavoitettani työskennellä urheilufysioterapeuttina valmistumisen jälkeen. Tämän tavoitteen tueksi olen osallistunut nyt kahdelle Suomen Urheilufysioterapeutit ry:n (Suft) järjestämille kursseille ja voin lämpimästi suositella molempia alamme toimijoille, riippumatta siitä teetkö työtäsi urheilijoiden kanssa.

Ensimmäinen kurssi oli urheilufysioterapian peruskurssi ja parhaiten mieleeni jäi motivoivat kouluttajat, sekä liikkeiden ja harjoitteiden monipuolisuus. Tavoitteellisten urheilijoiden kanssa työskennellessä pitää mielestäni perusasioiden lisäksi pystyä tarjoamaan erilaisia uusia ärsykkeitä esimerkiksi harjoitteiden muodossa, jotta mieli ja fokus pysyy virkeänä. Peruskurssilla oli myös vahva viesti vaivojen ennaltaehkäisyn näkökulmasta ja siihen pureuduimme kahden päivän aikana tiiviisti tutkimisen ja liikkeen purkamisen kautta. Kurssilta saatuja oppeja ja ajatuksia olen pystynyt hyödyntämään työssäni esimerkiksi kartoittamalla viime kaudella rasitusperäisistä oireista kärsineitä pelaajia, ja löydösten kautta ohjaamalla harjoitteita, joiden tarkoitus on ehkäistä samoja tai samankaltaisia vaivoja. Panostimme kesän aikana esimerkiksi liikkuvuuteen ja lihastasapainoon.

Toisen kurssin teemana oli lantio-lanneselkä-lonkka. Harjoittelimme kolme tiivistä päivää tutkimaan ja harjoittamaan kyseistä aluetta. Kurssilla oli tuttuja juttuja koulunpenkiltä, mutta pidin erityisesti siitä, miten kurssilla syvennettiin viemään päättelyä ja toimintaa eteenpäin. Lisäksi tuttuihin asioihin sai uutta näkökulmaa purkamalla esimerkiksi Thomasin testiä osiin ja mihin mikäkin asia voi viitata. Isoimpana koppina kurssilta nostaisin lantion alueen toiminnan merkityksen kaikessa liikkeessä. Lantion aluetta ei pidä katsoa syypäänä kaikkiin vaivoihin alaraajoissa tai ylempänä ketjussa, mutta alueen toiminnalla on merkitystä ja tätä ajatusta kurssilla kovasti ajettiin sisään. Erityisen hyödyllisenä koin myös opetellut manuaaliset tekniikat ja harjoitteet.

Molemmat kurssit ovat tarjoilleet sellaista sisältöä, jota etukäteen ajattelin. Harjoitteista, tutkimisesta, liikkeen analysoimisesta ja suuren kuvan hahmottamisesta on ollut hyötyä jo nyt työssäni salibandypelaajien kanssa. Kursseilta saatuja työkaluja hyödynnän jatkossakin missä ikinä teenkään töitä. Aion ensi kevään aikana käydä loput kolme kurssia ja sen jälkeen tähtään urheilufysioterapeutin sertifikaattiin. Odotan innolla tulevaa.