Luin Kimi Vierteen ja Waltteri Kolkan kirjoittaman akateemisen esseen Suuryritysten vilpit – tapa vai poikkeus?  Essee oli erittäin pysäyttävää luettavaa ja sai paljon aikaan erilaisia ajatuksia päässäni. Suurimpana kysymyksenä mieleeni nousi heti suuryritysten johtamisen taso, voiko se todella olla osassa yrityksiä noin huonolla tolalla, ettei johto kykene katsomaan edes seuraavaa kulmaa pidemmälle. Nouseeko rahanhimo suuryritysmaailmassa vain niin korkeaksi, että jossain kohtaa eettisyys ja arvot jäävät aivan toissijaisiksi?  

Jos mietitään esimerkiksi case 1: Wells Fargoa, jossa aggressiivisella ristiinmyynnillä koitettiin maksimoida voittoja sekä osakkeen pörssiarvon nousua. Pankkivirkailijoita painostettiin myymään asiakkaille turhia palveluja, joita he eivät tarvinneet kuten esimerkiksi avaamaan useita tilejä. Entistä puistattavampaa asiasta tekee se, että epäeettisen myynnin kohteina olivat usein opiskelijat, vanhukset sekä ulkomaalaistaustaiset henkilöt, eli toisin sanoen kaikista helpoiten höynäytettävissä olevat ihmisryhmät.   

Epäeettisyyttä näyttää löytyvän asiakasrajapinnan lisäksi myös yrityksen sisältä, sillä pankkivirkailijoille asetettiin aivan käsittämättömän korkeat tavoitteet, joihin oli erittäin epätodennäköistä edes päästä. Jos henkilöstö alkoi kysellä liikaa tai kyseenalaistaa yrityksen epäeettistä toimintaa, oli seurauksena potkut.   

Kuten case 1:ssä niin myös Volkswagenin tapauksessa kulissit jossain kohtaa vain romahtivat ja yritysten tekemät huijaukset paljastuivat. On vaikea yrittää ymmärtää, mikä johtaa yrityksen vastaavanlaiseen toimintaan. Oma maailmankatosmukseni on varmasti hiukan naiivi, mutta silti mielestäni Wells Fargon sekä Volkswagenin huijausstrategiat ovat olleet erittäin lyhyen tähtäimen strategioita.  Mieleen nouseekin kysymys, onko idean takana ollut kenties yksi tai muutama hiukan psykopaattinen henkilö, jotka ovat saaneet ylipuhuttua suuryrityksen johdon mukaan noinkin epäeettisiin ja puistattaviin huijausvyyhteihin vai onko suuryritysten johtamisen taso vain oikeasti noin surullisen huonolla tolalla.  

Kun kulissit romahtivat molemmissa tapauksissa, nousi syyttävä sormi yllättäen johonkin ihan toiseen tahoon kuin johdon piikkiin tai todellisen ongelmanlähteen ylle. Volkswagenin tapauksessa esimerkiksi päätettiin syyttää muutamaa insinööriä, jotka olisivat olleet koko asian taustalla. Molempien yritysten toimintatapa huijausvyyhdin purkauduttua on yhtä puistattava, eikä vahinkoon nähden rangaistusten määrä ole mielestäni tarvittavan suuri.  

Vierre ja Kolkka esittävät esseessään tärkeän kysymyksen: “voiko mihinkään suuryritykseen luottaa, ja mitkä kaikki yritykset tekevät jotain vilpillistä ihmisten terveyden kustannuksella?”. Tämä on kysymys, mihin emme saa todennäköisesti koskaan kunnon vastausta. Lastensaduissahan se jo opetetaan, totuus tulee aina julki – ennemmin tai myöhemmin.   

Lähteet:  

Kolkka, W & Vierre, K. 2020. Akateeminen essee: Suuryritysten vilpit – tapa vai poikkeus. Proakatemia esseepankki. Luettu 9.9.2020. 

https://esseepankki.proakatemia.fi/akateeminen-essee-suuryritysten-vilpit-tapa-vai-poikkeus/