Mennyt syksy on jälleen ollut aikamoinen puserrus. Ei ole aikaa nähdä ystäviä, kirjapisteet laahaavat, syön huonosti, nukun huonosti enkä tee töitä tarpeeksi. Mitä siis teen kaiken tämän aikaa? On mukamas niin paljon tekemistä, ettei kerkeä salille ja liikaa töitä, jotta kerkeisi nukkua riittävät yöunet. Myyntipäällikkönä toimimiseenkaan ei oikein löydy tarpeeksi aikaa. Niin, aivan. Ensi kesänä pitäisi järjestää kaksi kaupunkifrisbeegolftapahtumaakin. Niidenkin tekemiseen on liian vähän aikaa. Tuntuu siltä, ettei homma ole oikein kasassa. Että palikat ovat vähän sekaisin huoneen lattialla. En kuitenkaan saa kerättyä niitä, kun ei ole tarpeeksi aikaa. Uskon, että en ehdi tehdä asioita. Uskon, että palikat on vaikea kerätä, koska ei ole aikaa. Uskon. Uskonko?

Saku Tuomisen kirjan Uskonko ­lukeminen herättikin minut aivan täysin. Mikään edellisessä kappaleessa mainitusta ei todellakaan ole totta. Ainoastaan viimeiset virkkeet. Minä uskon, että olen ollut liian kiireinen tehdäkseni asioita kunnolla. Tuomisen mukaan suurin osa ”todellisuuksista” elämässämme ovatkin oikeasti uskomuksia. Olen aina sanonut, että minulla on huono matikkapää. Olen siis uskonut, että olen huono matematiikassa. Tämä on pohjautunut siihen, että kiinnostuksen puutteen takia olenkin harjoitellut sitä liian vähän ja siten kiinnittänyt huomiota pääasiassa niihin asioihin, mitkä tukevat ”totuuttani” siitä, että olen huono matematiikassa. Sen lisäksi olen usein sanonut esimerkiksi ystävilleni, että olen vain yksinkertaisesti huono matematiikassa. Tämä on edelleen voimistanut uskomustani siitä, että olen siinä huono. Olen edelleen huono matematiikassa, mutta nyt ymmärrän, että se tuskin on kuitenkaan johtunut siitä, että minulla olisi huono matikkapää. Kaikki edellä mainittu pätee myös kuluneeseen syksyyn. Olen kiinnittänyt huomioni ainoastaan niihin asioihin, mitkä tukevat käsitystäni siitä, että olen kiireinen: pitkiin työpäiviin, aikaisiin aamuihin, venyneisiin aikatauluihin. En ole kuitenkaan huomannut sitä, kuinka tehotonta työntekoni esimerkiksi välillä on, tai kuinka tarpeettoman pitkiä taukoja välillä pidän. En myöskään huomaa helposti sitäkään, kuinka tehokas parhaimmillani olen. Affirmatoinnilla tarkoitetaan erilaisten positiivisten voimasanojen käyttöä, millä voidaan muokata ihmisen ajattelua. Tuominen esittelee kirjassaan mielenkiintoisen esimerkin:

”Muhammad Ali halusi olla maailman paras, eikä pelännyt sanoa sitä ääneen:

”Olen maailman paras. Sanoin niin jo ennen kuin olin. Ajattelin, että jos sanoisin niin riittävän usein, maailma uskoisi.”

Ja maailma uskoi. Tosin uskoa helpotti se, että hän myös oli maailman paras.

Vai tuliko hänestä sellainen, koska hän uskoi?”

Yllä oleva sitaatti voi tuntua melko absurdilta, mutta itse uskon affirmatoinnin voimaa, ja aion sitä jollain tasolla toteuttaa, koska tiedän, että syksy on ollut kiireinen vain koska olen uskonut niin. Pystyn myös uskomaan siihen, että saan hallittua aikatauluani ja toimintaani paremmin. Minun on pystyttävä. Uskottava.

Mitä uskomukset ovat?

Tuominen kuvailee kirjassaan uskomuksia näin: uskomukset ovat mielipiteitä, joita emme kyseenlaista, koska olemme alkaneet pitää niitä tosina. Uskomuksia on paljon. Monet niistä liittyvät meihin itseemme, osa muihin ihmisiin ja osa ympäristöön. Tunnistan itseltäni saman tien uskomuksia, jotka kuuluvat johonkin noista kolmesta kategoriasta, ja kirjan lukemisen myötä olen alkanut myös tarkkailla niitä kriittisesti. Kuluneeseen syksyyn liittyy esimerkiksi edellä mainittujen itseäni koskevien uskomusten lisäksi ihmisiin ja ympäristöön liittyviä uskomuksia. Uskon esimerkiksi, että syksyn kiireellisyys on johtunut siitä, että on vain niin paljon kaikkea. Ne ovat siellä minusta riippumatta. Onko kaikkea pakko tehdä tai kaikkialla olla? Olen kiinnittänyt vain huomiota kalenterini täyttöasteeseen, en esimerkiksi sen sisältöön. Onko juuri tämä homma minulle välttämätön? Tarvitseeko juuri noihin bileisiin mennä?

Oikeastaan uskottelen itselleni melko paljonkin, että kiire on minusta riippumattomista syistä olemassa. Keskityn siihen, että minulla on tehtävää, enkä tajua sitä, etten osaa tarpeeksi kieltäytyä tehtävistä tai delegoida niitä. Tällä tavoin luultavasti suojelen itseäni siltä ajatukselta, että voisin vaikuttaa. Haluanko päästää itseni helpolla? Ehkä.

Osa uskomuksistamme ovat neutraaleja, osa positiivisia ja osa negatiivisia. Positiiviset vievät meitä eteenpäin, negatiiviset päinvastaiseen suuntaan. Kielteisillä uskomuksilla pyritään suojelemaan itseämme ei-toivotulta. Juuri edellä puhuin siitä, kuinka suojelen itseäni ajatukselta vaikuttamiseen sillä, että uskon etten pysty vaikuttamaan.

Itse olen lähtökohtaisesti positiivinen, joten uskon suurimman osan uskomuksistani olevan myös  positiivisia. Tämä aiheuttaa joskus tilanteita, jossa pessimistisempien tai realistisempien ihmisten kanssa joudun sanaharkkaan omista optimistisista ajatuksistani tai ideoistani. Olen Tuomisen kanssa samaa mieltä siitä, että kun pessimisti väittää optimistille tämän ajatusten olevan vain tämän omia, ei tosia, unohtuu usein se, että sama asiahan se on toisinpäinkin.

Uskomuksia voidaan myös kuvailla laseiksi, jonka läpi katselemme elämäämme. Ne ovat nimittäin perimmäinen syys siihen, miten reagoimme erilaisiin asioihin ja tapahtumiin. Tuominen siteeraa kirjassaan filosofi Epiktetosta, joka tiivisti ajatuksen uskomusten vaikutuksesta elämään jo lähes 2000 vuotta sitten seuraavasti:

” Asiat eivät tee meitä onnettomiksi, vaan tapamme suhtautua niihin.”

Tämä on asia, jota olen usein tuonut esille keskustellessani vastoinkäymisistä. Se, miten pystymme jatkamaan vastoinkäymisen jälkeen, johtuu täysin siitä, miten suhtaudumme vastoinkäymiseen. Kaikki vastoinkäymiset eivät ole maailmanloppuja. Itseasiassa sellaista vastoinkäymistä ei ole vielä kertaakaan ollut.

Uskonko?

Huomasin kirjaa lukiessani, että suurin osa totena pitämistäni asioista todellakin ovat uskomuksia. Sitä, onko kaikkien mahdollisesti haitallisten uskomusten muuttaminen tehokasta tai järkevää, en usko. Olen kuitenkin valmis muuttamaan ajatuksiani tietyistä tärkeimmistä asioista, kuten esimerkiksi elämäni hektisyydestä ja epäjohdonmukaisuudesta pystyäkseni tarttumaan muutokseen parhaiten. Tuomisella on kirjassaan ajatus myös siitä, että voisi olla jopa tehokkaampaa ”lakaista” vanha uskomus hetkeksi maton alle ja rakentaa siihen päälle uusi uskomus. Sehän voisi todellakin olla vaihtoehtoinen tapa lähteä muokkaamaan uskomuksiani. Ehkä. En tiedä.

Mihin sitä oikein uskoisi?