


Totalin miehistö
Esseen tyyppi: / esseepistettä.
KIRJALÄHTEET
KIRJA | KIRJAILIJA |
---|---|
Blogiessee
Olen lähtenyt liikkeelle ja tarttunut hanakasti härkää sarvista, pikemminkin ottanut otteen Totalin ruorista. Miehistöön kuuluu 19 lahjakasta perämiestä, pursimiestä ja matruusia. Tilanne on sinänsä mielenkiintoinen, koska alkuun tarkoituksenani oli opiskella kapteenin käsikirjoja rauhassa ennen tositoimiin ryhtymistä. Tilanne ohjautuikin niin, että ruoriin oli hypättävä ja ohjekirjasta oli luettu vasta sisällysluettelo.
Yleensä teoriassa opittua tietoa sovelletaan käytäntöön ja tutkiskellaan toimiko teoreettinen malli. Kuten aikaisemmin kerroin, järjestykseni on nyt kovin nurinkurinen. Päätin aloittaa kuukausi sitten jokaisen miehistön jäsenen kanssa kehityskeskustelun, jossa yhdessä puntaroisimme kurssiamme ja omaa paikkaa miehistössä. En tiedä mistä keltanokka kapteeni idean tempaisi, mutta parempaa ideaa en ole koskaan saanut.
Keskustelut olivat aikaa vieviä ja pitkä prosessi, mutta itselleni todella merkityksellisiä ja arvokkaita. Jokaisen keskustelun jälkeen ajatukset prosessoivat tiimin tilannetta, omaa käyttäytymistä ja kyseisen henkilön suhdetta edellä mainitsemiin. Kenenkään keskustelun aikana en ajatellut, että kunpa tämä jo loppuisi, olen pitkästynyt.
Ihmisten välinen ymmärrys on kaikki kaikessa. Kun ymmärtää miksi jokin henkilö toimii, käyttäytyy tai sanoo omalla tavallaan, on paljon helpompaa työskennellä ja löytää yhteisymmärrys. Täydellisen ymmärryksen luominen vaatii luottamusta. Luottamus vaatii molemminpuolista rakentamista, joka on taas hyvin yksilöllistä. En tiedä milloin täydellisen ymmärryksen voi saavuttaa, mutta keskustelujen pohjalta ymmärrykseni on kasvanut paljon. Nyt tarvitsee löytää oikeat narut, joilla jokaista perämiestä, pursimiestä ja matruusia voin ohjata. Voi olla, että narut löytyvät helpommin, jos lukisin käsikirjaa sisällysluetteloa pidemmälle. Voi olla, että laivaamme ei edes ohjata käsikirjoilla. Voi olla, että laivaamme ei ohjaa käsikirjaa lukenut kapteeni, vaan sen kanssa yhdessä koko miehistö.
Julkaisu 19.11.2017 Piece of Total-blogissa
Kaisa Mäkinen
On hienoa, miten olet paneutunut tiimiimme ja haluat viedä sitä eteenpäin. Toisten ihmisten tapojen ja luonteen oppiminen on pitkä taival. Käyttäytymisen taustalla on usein paljon asioita, joita ei kuule tai näe – ne täytyy oppia tuntemaan. Luottamus on iso asia tässä tiimissä, toivon että mökkipajassa pääsemme taas lähemmäs toisiamme oppimalla toisista, sekä jakamalla itsestäni uusia puolia. Varmasti tulee taas opittua lisää koko tiimiltä ja uskon että päräytän itsekin keittoon lisää maustetta.
Katariina Räisänen
Mökkipajasta saattaa tulla syvällisin, mitä tähän asti on ollut. Hyvä niin. Mielestäni viimeistään nyt niin pitää ollakkin, että kaikki jaamme enemmä itsestämme ja ymmärrämme toisiamme taas entistä paremmin. Se on sitten eri asia mistä Tirrikin pajassa puhui, että haluaako hyväksyä tai ymmärtää. Uskon vahvasti, että tiimissämme kaikki haluavat.