Tampere
20 Apr, Saturday
-5° C

Proakatemian esseepankki

Total on perhe – ketään ei jätetä yksin



Kirjoittanut: Esseepankin arkisto - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Reilu vuosi on vierähtänyt siitä, kun ensimmäisen kerran astuimme pajaan yhdessä 18 muun ihmisen kanssa, tarkoituksena perustaa ja pyörittää yritystä seuraavat 2,5 vuotta. Ensimmäinen vuosi meni varsin nopeasti ja oli silti erittäin tapahtumarikas tiimin kannalta. Matkalle on mahtunut iloisia, surullisia, ärsyttäviä, onnellisia mutta myöskin raivostuttavia hetkiä. On kuitenkin hienoa huomata, kuinka jokainen meistä on kehittynyt ja kuinka myös tiimimme on kokenut valtavan askeleen eteenpäin. Tällä hetkellä tiimissämme vallitsee mahtava fiilis, joka on mahdollistanut myös yhden tärkeimmistä asioista ihmisten välillä; luottamuksen.

Luottamus on myös yksi Proakatemian arvoista ja se on pohjana muille arvoille, joita ovat rohkeus, teot, oppiminen ja menestys. On siis hienoa ajatella, että ympäristössämme on tällä hetkellä pohja, joka antaa avaimet tulevaisuudessa menestymiseen ja mahdollistaa meidän jokaisen kehittymisen vieläkin ammattitaitoisemmiksi ihmisiksi.

Mutta mitä on luottamus?

Etsin eri lähteistä sanallista määritelmää luottamukselle. Työelämän luottamukselle löysin osuvan määritelmän Suomen työelämä Euroopan paras vuonna 2020 -hankkeen sivuilta. Sivuilla luottamus määriteltiin seuraavasti:

”Kun työpaikalla vallitsee luottamus, kaikilla on mahdollisuuksia vaikuttaa omaan työhön. Ihmiset keskustelevat avoimesti vaikeistakin asioista, kuuntelevat toisiaan ja ottavat toisensa huomioon. Kaikkien työyhteisön jäsenten välillä vallitsee keskinäinen arvostus.   

Luottamus näkyy työpaikoilla myös vastuullisuutena: jokainen kantaa vastuunsa sekä yksilönä että ryhmän jäsenenä. Luottamus ja oikein jaetut vastuut ovat työpaikan viihtyisyyden ja tuottavuuden kulmakivi. ”

Tänään keskustelimme pajassa yrityksemme arvoista ja muutenkin yleisestä tilanteesta tiimimme sisällä. Keskusteluidemme pohjalta voin todeta, että tuntemani luottamus tiimiä kohtaan ei ole vain oma mielipiteeni, vaan myös muut kokevat luottamusta. Ensimmäisenä vuotena päätimme heti, että meidän tiimimme ei ota käyttöön ”sakkorangaistusta” myöhästymisistä tms. laiminlyönneistä, joka Proakatemialla on ollut yleisenä tapana. Tähän ei ole myöskään tarvinnut tehdä muutosta, sillä jokainen osoittaa luottamustaan tiimin sääntöjä kohtaan esimerkiksi esseepisteiden osalta, joka on omasta mielestäni arvostettava suoritus jokaiselta meistä. Tämä kuitenkin on vain pieni osa tuosta luottamuksesta. Itse olen pitänyt ehkä tärkeimpinä asioina avoimuutta, niin henkilökohtaisten kuin työelämän vaikeuksien esille tuontia sekä toisten tukemista vaikeina aikoina. Totalissa ketään ei jätetä yksin, vaan jokainen autetaan kaatumisen jälkeen takaisin jaloilleen.

Total on perhe. Perhe tarkoittaa, että ketään ei jätetä yksin tai unohdeta.

 

 

 

Aihetunnisteet:
Kommentit
Post a Reply to Aino Luuppala cancel reply