Tampere
04 Dec, Friday
0° C

Proakatemian esseepankki

TO LIVE IS TO SUFFER



Kirjoittanut: Evianna Sipilä - tiimistä Kajo.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 5 minuuttia.

TO LIVE IS TO SUFFER

Soluessee: Viktor E. Frankl, Ihmisyyden rajalla

Evianna Sipilä ja Teemu Pinomäki

 

TYHJYYS, KÄRSIMYS JA ARVOT

Arvoista on keskusteltu läpi ihmisen historian ja se tuskin vähenee tulevaisuudessa. Arvoista puhutaan yhä kasvavassa määrässä työelämässä, yhteisöissä ja niiden ympärillä. Arvot muodostavat toiminnan perustaa ja ohjaavat päätöksentekoa. Proakatemialla ei käytännössä ole mahdollisuutta välttyä tältä arvo keskustelulta. Monille ei tule välttämättä minkäänlaista ymmärrystä arvojen merkityksestä siitä huolimatta, että niistä jatkuvasti keskusteltaisiinkin, mutta niiden merkitys elämässämme on kuitenkin välitön.

Yhtä merkittävää arvoista keskustelu on myös yksilölle. Monet ihmiset käyvät läpi elämässään arvottomuuden tunteita sekä eksistentiaalisia kriisejä. Etsimme elämän, onnellisuuden ja olemisemme tarkoitusta monesti itsemme ulkopuolelta. Arvojen tunnistaminen ja niiden mukaan eläminen on kuitenkin merkittävää oman elämän tarkoituksellisuuden kokemisessa. Nykyään omien arvojen tunnistaminen on heikentynyt traditioiden ja vaistojen heikentymisen myötä.

Kun arvot ohjaavat valintojamme ja tekemistämme, on äärettömän tärkeää tunnistaa ne ja tehdä itsensä niistä tietoiseksi. Proakatemialla on helppoa nähdä, miksi nykyään on niin vaikea tunnistaa omia arvojaan. Vaikka ei sitä hyväksyisikään, monet elävät jatkuvan kiireen ja paineen ympäröimänä. Harvalla on enää aikaa oikeasti pysähtyä miettimään miksi mitäkin tekee. Tällöin tulee helposti tehtyä asioita jotka ovat ristiriidassa omien arvojensa kanssa.

Arvoihin vaikuttavat lukemattomat eri asiat, kuten kasvuympäristö, media, sukupuoli, ikä, terveys ja ystävät. (http://www.kauneusjaterveys.fi/terveys-hyvinvointi/mieli/arvot-onnen-tyokalu) Omien arvojen tunnistaminen ja tiedostamien on aikaa vievää, koska se vaatii ihmiseltä rehellistä ja avointa itsetutkiskelua. Useiden todisteiden perusteella, äärimmilleen viety kärsimys näyttäisi viimekädessä ohjaavan pohtimaan omia arvojaan ja elämän tarkoitusta. Tässä esseessä pohdimme tarkemmin logoterapian psykoterapiansuuntausta, joka on saanut syntynsä toisen maailmansodan aikaan vuosia keskitysleirillä kärsineen juutalaisväestön selviytymisen käsittelystä. Käytännössä logoterapia keskittyy auttamaan ihmistä löytämään tarkoituksen elämälleen.

 

IHMISYYDEN RAJALLA

”Olimme jo ohittaneet vaiheen, jossa kysellään elämän tarkoitusta naiivin kummastellen, jossa elämä ymmärretään pyrkimyksenä johonkin päämäärään luomalla aktiivisesti jotakin arvoa. Meidän elämämme tarkoitukseen sisältyivät elämän ja kärsimisen ja kuoleman laajemmat kiertokulut.”

Viktor E. Frankl (1905-1997)

Kun kärsimys käydään inhimillisten rajojen pinnassa, syntyy tarve löytää elämälleen tarkoitus. Viktor E. Franklinin kirja Ihmisyyden rajalla kertoo keskitysleirillä käydystä äärimmäisestä kärsimyksestä selviytymisestä. Keskitysleirin tapahtumissa elettiin maailmassa, jossa inhimilliselle elämälle ei ollut enää tunnistettavissa arvokkuutta. Ihmisiltä riistettiin heidän ihmisarvonsa täysin, ja jollei taistellut pelastaakseen oma itsekunnioituksensa, ihminen menetti tunteen yksilönä olemisesta, yksilönä jolla on oma mieli, sisäinen vapaus ja arvonsa. (Frankl 1978, s.51) Selviytyäkseen ratkaisevaa onkin, putoaako merkityksettömyyden tyhjiöön ja liittyy osaksi massaa, vai pitääkö kiinni oman elämänsä yksilöllisyydestä ja siten merkityksestä.

Yhtenä konkreettisena todisteena toivon merkityksestä kirja esittää katkelman, jossa keskitysleirin uhrien vastustuskyky romahtaa, kun heidän toivonsa vapaudesta ei täyty, jota seuraa poikkeuksellisen suuri kuolleisuus. Vastauksena siihen, miksi toiset selviävät paremmin kuin toiset on siis, pystyykö löytämään elämälleen tarkoituksen äärimmäisestä kärsimyksestä huolimatta.

 

LOGOTERAPIAN SYNTY

Kärsiminen ihmisyyden rajalla herätti siis kysymyksen olemassa olon tarkoitukselle: Voisiko toivon äärimmäisesti kärsiessään löytää ajatuksesta, että on olemassa siitä huolimatta, että kärsii? Jos kärsimys todistaakin vain äärimmäisin keinoin, että olemassa ololle on oltava jokin tarve, koska on olemassa sen sijaan, että olisi kuollut. Frankl kuvaa kokemustaan olemisensa merkityksestä näin: “Me olimme kaikki kerran kuvitelleet olevamme jotakin. Nyt meitä käsiteltiin täydellisinä nollina. (Tietoisuus omasta sisäisestä arvosta on ankkuroitunut korkeampiin, lähinnä henkisiin seikkoihin, eikä leirielämä voi sitä järkyttää. Mutta kuinka moni vapaakaan mies – omaa sen?)”. Näyttäisi siis siltä, että tarkoituksettomuuden kokeminen (eli tyhjiö) tuottaa kärsimystä ympäristöstä riippumatta.

Toisen maailmansodan kokemukset keskitysleirillä ja sen herättämät eksistentialistinen pohdinta, synnyttivät logoterapian. Logoterapiassa on kyse inhimillisen olemassaolon tarkoituksen löytämisestä ja ihmisen roolin käsittäminen elämän tarkoituksen etsijänä. Koska ihmisellä on kyky tehdä ainoastaan havaintoja siitä, mikä on elämän tarkoitus, kärsimyksen on hyväksyttävä kuuluvaksi osana elämään. Osin siksi elämme arvojemme, omantuntomme ja uskomme varassa, koska ne luovat toivoa.

 

Eksistentiaalinen tyhjiö

Ollakseen siis onnellinen ihmisen tulisi löytää elämänsä tarkoitus. Tässä epäonnituessaan ihminen ajautuu eksistentiaaliseen tyhjiöön, tilaan, jossa hän elää turhautuneena omaan elämäänsä tai kadottaa kokonaan oman elämänsä merkityksen. Käsitteenä se kuvaa siis tunnetta jonka henkilö kohtaa, kun epäilee oman elämänsä merkitystä. (http://juhamaki-ketela.info/tieteellista/yhteiskunnallinenturhautuminen.html)

Frankl päättelee, että eksistentiaalinen tyhjiö perustuu ensisijaisesti ikävystymiseen. Hän antaa esimerkin keskitasoisesta työntekijästä, jonka vapaa-aika tulee kasvamaan merkittävästi automaation lisäännyttyä, eikä hän tiedä mitä tällä kaikella ajalla tehdä. Tämä antaa mahdollisuuden tyhjyyden paljastumiselle. Myös monen itsemurhan syy voidaan löytää eksistentiaalisesta tyhjyydestä. (Frankl, 1978, s.98)

Frankl käy läpi myös niin sanottuja eksistentiaalisen tyhjiön naamioita ja valepukuja. Joskus turhautumista tarkoituksen löytämiseen kompensoidaan raivokkaalla vallan tavoittelulla, johon sisältyy myös rahan tavoittelu. Joskus taas tarkoituksen tarpeen tilalle tulee mielihyvän tarve. (Frankl, 1978, s.99)

Nykyaikana Frankl päätelmät näkyvät entistä selkeämmin. Ihmisten vapaa-aika on kasvanut entisestään ja tulee yhä kasvamaan. Tyhjyys ihmisten elämässä paljastuu vapaa-ajan kasvaessa ja se näkyy karuna lukuna myös itsemurhatilastoissa. 2010-luvulla ihmisiä kuolee enemmän itsemurhien johdosta, kuin sotien, terrorismin tai rikollisuuden. (Harari, 2017)

Kulutusta ja materialismia ihannoiva kulttuurimme on luonut maailman, jossa näitä eksistentiaalisen tyhjyyden tunteita voidaan paikkailla rahalla, tavaralla, ulkonäöllä, vallalla, jne, joista Frankl käyttää nimitystä naamiot ja valeasut. Ihmiset ovat hukassa pitkälle koko elämänsä käsittämättä, kuinka onnettomia todella ovat. Se lyhyen aikavälin hyvänolon tunne, jonka saamme esimerkiksi shoppailusta, saa meidät unohtamaan tuntemamme tyhjyyden, kunnes sitä on jälleen paikattava. Kuljemme siis eksistentiaalisen tyhjiön oravanpyörää.

 

Elämän tarkoitus

Elämän tarkoituksen käsittämisen ytimessä on oivaltaa, oma korvaamattomuutensa suhteessa maailmaan, jossa elää. Jokaisella on oma erityinen tehtävänsä, jota kukaan muu ei ole kykenevä tekemään niin yksilöllisellä tavalla, kuin henkilö, joka siihen tehtävään on tarkoitettu. (Frankl 1978 s.100) Kun ihminen käsittää näin oman vastuunsa hänelle muodostuu merkitys ja käsitys siitä, että oma tarkoitus on hyvin vahvasti liitoksissa muihin ihmisiin. Ilman muita ihmisiä, ihminen lakkakin olemasta, koska omilla kyvyillään on tarkoitus edistää ympäristöä, jossa vaikuttaa. Elämän tarkoitukseen vastauksen löytämistä ei etsiä itsensä ulkopuolelta. Siihen kuuluu vastata itsensä kautta, tekemällä oma osuutensa maailman hyväksi ja käyttää kykyjään ympäristön tarpeisiin.

 

Olemassaolon ydin

Ihmisen todellinen tarkoitus on löydettävissä maailmasta, mutta ihmisen on löydettävä vastuu sen löytämisestä itsestään. (Frankl 1978, s.101) Ihmisen tarkoitus ei kuitenkaan voi koskaan täysin täyttyä, mutta sitoutumalla elämäntarkoituksen toteuttamiseen, ihminen toteutuu siinä määrin, että voi kokea löytäneensä tarkoituksen elämälleen, ja elämä saa merkityksen.

Kelle ihminen kokee olevansa tilivelvollinen vastuunsa täyttämisestä? Logoterapiassa ihmiselle jätetään mahdollisuus valita miksi, kenelle tai mille katsoo olevansa vastuussa oman potentiaalinsa täytäntöön panemisesta. Tässä päästään pohtimaan, määräytyykö ihmisen kykyjen käytölle tehtävän antaja. Henkilöstä riippuen se voi olla yhteiskunta tai omatunto. Useille syy tehdä oman tarkoituksen mukaisia asioita tavoitellen täyttä potentiaaliaan on Jumala. (Frankl 1978, s.101)

 

HAASTE TUTKIA ARVOJAAN ILMAN RAJATAPAUSTA

Tarvitseeko pudota ensin tyhjöön, kärsiä ja turhautua, kunnes ymmärtää pohtia elämän tarkoitusta ja arvoja? Onko ihmisen mahdollista ohittaa eksistentiaalinen kriisi edellä mainituilla naamioilla ja valeasuilla? Tänä päivänä naamioita, valeasuja ja erilaisia virikkeitä passiiviseen olemiseen, jolla välttää elämän tarkoituksen pohdintaa, on lukemattomia määriä. Kun täyteyttä ei koeta tiettyä tavoitetta saavuttaessaan, uusi väylä on helposti löydettävissä. Ongelmaksi muodostuu myös se, että tyhjiöstä seuraavaa ahdistusta ei tunnisteta eksistentiaaliseksi kriisiksi, jolloin ei ymmärretä, mistä lähteä pohtimaan kärsimyksen juurisyitä. Kyse voi olla myös haluttomuudesta, kärsimystä tyhjyydestä ei haluta kokea, vaikka se olisikin välttämätöntä elämän tarkoituksellisuuden käsittämisen kannalta. Näin ollen ihminen valitsee elää epätietoisuudessa ja hyväksyy epäaidon elämän.

Todellisuudessa monet ihmiset käyvät elämänsä aikana jonkinlaisen eksistentiaalisen kriisin läpi. Omakohtainen kokemuksemme on, että eksistentiaaliseen kriisiin törmää, mitä enemmän valinnan vapautta on. Vapaus on tuonut meille valinnan pakon ja epävarmuuden. Valinannan vapauden tuoma epävarmuus taas saa epäilemään omia tarkoi-tusperiämme, jolloin saatamme jäädä ajelehtimaan ilma päämäärää. Myös saavutettu päämäärä, joka ei antanut odotettua täyteyden tuntemusta aiheuttaa tyhjyyden tunteen. Molemmat ovat kohdanneet myös Proakatemian paikaksi, jossa jonkinlainen kriisi elämän tarkoituksesta ja arvomaailman myllääntyminen ovat väistämättömiä. Tämän kärsimyksen läpikäyminen omia perustuksiaan rakentaessa on verrattavissa myös organisaation kulttuurin terveelle muodostamiselle. Pysyäkseen elinvoimaisena niin yksilöllä kuin suuremmallakin ryhmällä on oltava arvot, johon teot pohjautuvat. Vain siten pystyy perustelemaan itselleen, miksi tekee jotain asiaa sen sijaan, että voisi olla tekemättä. Juuri tällaisen vapauden akatemian ympäristö sallii opiskelijoilleen: syy miksi tekee jotain asiaa, on perusteltava ainoastaan itselleen, koska aina on myös mahdollista olla tekemättä mitään.

 

LÄHTEET

http://www.kauneusjaterveys.fi/terveys-hyvinvointi/mieli/arvot-onnen-tyokalu

https://arvoja.wordpress.com/arvojen-tunnistaminen/arvot/

Ihmisyyden rajalla Viktor E. Frankl

http://juhamakiketela.info/tieteellista/yhteiskunnallinenturhautuminen.html

Yuval Noah Harari Homo Deus: A Brief History of Tomorrow

 

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close