Tampere
27 Nov, Friday
-0° C

Proakatemian esseepankki

Soluessee: Tilinpäätös tulee, oletko valmis?



Kirjoittanut: Timo Myöhänen - tiimistä Value.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 5 minuuttia.

Tekijät: Annamari Aalto Jesse Eskelinen, Jyri Lempinen ja Timo Myöhänen

1     Johdanto

1.1 Esseen tavoite

Esseen tavoitteena on tarjota helposti ymmärrettävä katsaus siihen, mikä tilinpäätös on, ja miksi se tehdään. Tavoitteena on myös tarjota ymmärrys siihen, mikä on minkäkin tahon rooli ja vastuu tilinpäätöstä tehdessä.

1.2 Keitä me olemme

Value Creative on TAMKin Proakatemian kolmannen vuoden yrittäjyysopiskelijoiden osuuskuntayritys.  Osuuskuntayrityksen käynnistäminen ja pyörittäminen ovat osa opintojamme yrittäjyyden- ja tiimijohtamisen koulutusohjelmassa. Liiketoimintamme on perustunut erilaisille projekteille jäsenten erilaisten mielenkiintojen mukaan, mutta seuraavaksi tilikaudeksi suuntaamme katseemme kohti yhtenäisempää liiketoimintaa. Value Creativessa toimii erillinen taloustiimi, jonka vastuulla on tilinpäätöksen mahdollistaminen. Osaltamme haluamme myös luoda perustavan käsityksen tilinpäätöksen perusteista myös muille tiimiläisille tämän esseen myötä.

1.3 Miksi teemme tilinpäätöksen

Value Creative on aloittanut toimintansa 30.8.2017, joten tämä on yrityksen toiminnan ensimmäinen tilinpäätös. Value Creative on 17 hengen tiimiyritys, jolloin tase- ja tuloslaskelmassa voidaan soveltaa pienyrityksen säädöksiä. Pienelle yritykselle on asetettu huojennuksia muun muassa yksinkertaistetuilla menettelytavoilla.

Vaikka tilinpäätös on laissa määritelty velvollisuus, on sen laatimiseen muitakin syitä kuin pelkkä velvollisuus. Tilinpäätös ja mahdollinen toimintakertomus ovat yrityksen taloutta tiedon silta ulospäin (Leppiniemi, 2013, 9).

Tilinpäätös tehdään ensisijaisesti vaan ei ainoastaan verotusta varten. Etenkin tulo- ja arvonlisävero perustuu kirjanpidolle. Tilinpäätöksellä on kuitenkin myös muita funktioita. Sen nojalla monet yrityksen sidosryhmät tekevät päätelmiä yrityksestä. Erityisen tärkeä tilinpäätös ja mahdollinen toimintakertomus voivat olla luotonantajalle. (Leppiniemi, 2013, 12.)

1.4 Miksi yrityksemme tulee ymmärtää tilinpäätöstä

Vaikka kirjanpitäjä toteuttaa Value Creativen tilinpäätöksen, on osuuskunnan taloustiimillä oltava kattava käsitys siitä, mitä osaamista tilinpäätös vaatii yrityksen osalta. Yrityksellä on vastuu tilinpäätöksen mahdollistamisesta muun muassa tositteiden dokumentoinnin osalta. Viime kädessä vastuu tilinpäätöksen oikeellisuudesta on tilinpäätöksen ja mahdollisen toimintakertomuksen allekirjoittajalla. On huomioitavaa, että vaikka puheena olevat henkilöt eivät olisikaan syvällisesti perillä kirjanpidosta tai tilinpäätöksen vaatimuksista, tietämättömyys ei vapauta oikeellisuuteen liittyvästä vastuusta (Leppiniemi, 2013, 21).

2     Mitä tilinpäätökseltä vaaditaan?

Tilinpäätös on kirjanpitolaissa määrätty toimi jokaiselle elinkeinotoimintaa harjoittavalle yritykselle. Yhteistä tällaisissa yrityksissä on se, että kaikki tilinpäätös velvolliset toimijat ovat samalla kirjanpitovelvollisia. Kirjanpitoa pidetään yllä koko tilikauden ajan täsmällisesti ja hyvää kirjanpitotapaa noudattaen. Hyvällä kirjanpitotavalla tarkoitetaan joustavia yleisessä käytössä olevia kirjanpitomenetelmien käyttämistä. “Hyvän kirjanpitotavan periaatteet täydentävät kirjanpitolain sääntelyä ja sallivat useampien erilaisten käytännön ratkaisujen tekemisen kirjanpidon käytännön toteuttamisessa.” (Minilex. 2018). Kirjanpito on useissa tapauksissa helppoa ja kannattavaa ulkoistaa kirjanpidon ammattilaisille, jolloin varmuus asioiden sujumisesta oikein on hyvä.

Tilikauden loputtua on siis tehtävä tilinpäätös lain edellyttämällä tavalla. Tilikauden pituus on säädetty kirjanpitolaissa yksiselitteisesti. “Tilikausi on 12 kuukautta. Toimintaa aloitettaessa tai lopetettaessa taikka tilinpäätöksen ajankohtaa muutettaessa tilikausi saa olla tätä lyhyempi tai pitempi, kuitenkin enintään 18 kuukautta.” (Kirjanpitolaki 2015) Normaalin käytännön mukaan tilinpäätös tehdään siis vuoden välein.

Kirjanpitolaki määrittelee seuraavat asiat, mitä asioita yrityksen tilinpäätökseen tulee laittaa.

2.1 Tase

Tilikaudelta on laadittava tilinpäätös joka sisältää tilinpäätöspäivän taloudellista asemaa kuvaavan taseen” (Kirjanpitolaki 2015). Käytännön tasolla tämä tarkoittaa sitä, että yrityksen on liitettävä tilinpäätökseen taselaskelma. Taseen kuvatessa yhdistyksen tilinpäätöspäivän taloudellista asemaa, saadaan selville omistettavat varat. Konkreettisemmin sanottuna tase kertoo seuraavat kaksi asiaa:

  • Mitä omaisuutta yrityksellä on tilinpäätöspäivänä
  • Mistä tuo omaisuus on peräisin

Tase koostuu kahdesta osasta, vastaavasta ja vastattavasta puolesta. Taseen vastaava puoli kertoo yrityksen omaisuudesta. Vastattava puoli taseessa kertoo puolestaan sen, mistä omaisuus on peräisin. “Taseessa vastaavan ja vastattavan puolen on oltava aina tasan. Mikäli vastaavan summa olisi suurempi, kuin vastaavan, tase valehtelisi omaisuuden lähteestä. Mikäli vastaavan puolen summa olisi pienempi kuin vastattavan, tase valehtelisi siitä, mitä omaisuutta yrityksellä on.” (J. Holopainen 2010) Tilinpäätös laittaa siis jokaisen yrityksen tarkistamaan omaisuutensa vähintään kerran vuodessa.

 

2.2 Tuloslaskelma

Tilinpäätökseen on lisättävä myös Tuloslaskelma. Tuloslaskelma kuvaa yrityksen tuloksen muodostumista kuluneella tilikaudella ja indikoi yrityksen kannattavuutta. Tuloslaskelmasta on siis nähtävissä läpileikkaus yrityksen liiketoiminnan tasosta. Kuinka paljon yritys myy, ostaa tai kuinka paljon yrityksellä on erinäisiä kustannuksia ja kuluja. Tuloslaskelman perusteella nähdään onko yritys tehnyt voittoa vai tappiota kuluneen tilikauden aikana. Tuloslaskelma kulkee taseen kanssa käsi kädessä. Molempia laskelmia tutkimalla saadaan selvä tilannekatsaus yrityksen tilasta ja toiminnan asteesta.

 

Mikäli yritys on suuryritys tai jos toimija on PIE-yhteisö johon lukeutuvat listayhtiöt, luottolaitokset sekä vakuutusyhtiöt. Kirjanpitolaissa määritellään suuryrityksetkin seuraavin ehdoin:

  • taseen loppusumma on yli 20 000 000 euroa
  • liikevaihto on yli 40 000 000 euroa
  • tilikauden aikana palveluksessa on keskimäärin 250 henkilöä.

2.3 Rahoituslaskelma

Rahoituslaskelma on lisättävä tilinpäätökseen, mikäli edellä mainittu yritysmuoto koskee yritystä. Rahoituslaskelma on laskelma, joka kuvaa varojen hankkimista ja niiden käyttöä. Käytännön tasolla rahoituslaskelma kuvaa sitä, mihin asti yrityksen tulorahoitus riittää ja missä vaiheessa ja kuinka vahvasti on nojauduttava ulkopuoliseen rahoitukseen.

2.4 Toimintakertomus

Toimintakertomus on tehtävä ja liitettävä tilinpäätökseen mukaan, mikäli yritys on  julkinen osakeyhtiö, sellainen osuuskunta tai yksityinen osakeyhtiö, joka ei ole mikro- tai pienyritys tai

yleisen edun kannalta merkittävä yhteisö. (Kirjanpitolaki 2015). Käytännössä toimintakertomus on raportti, jonka yritys laatii kuluneen tilikauden toimintansa perusteella. Toimintakertomusta pohjataan aikaisemmin laaditun toimintasuunnitelmaan ja arvioidaan yrityksen toimien onnistumista tavoitteisiin ja näkymiin nähden. Toimintakertomus on vuosittain laadittava kokonaisuus, mikä antaa osaltaan hyvän vaikutelman yrityksen toimista kuluneen tilikauden aikana.

 

3     Hyödyt tilinpäätöksessä

Tässä kappaleessa kerrotaan hyödyistä yritysjohdolle. Millä tavoin Yritys voi omassa tilinpäätös suunnittelussa ottaa huomioon verojen suunnittelun ja helpottaa yrityksen tulo ja meno rakennetta. Esimerkiksi poistot, osingot ja tilinpäätöksen tuloksen esittäminen.

Tilinpäätöksessä yritysjohto saa tarkan kuvan yrityksen kehityksestä ja toiminnasta. Tilikauden päätöksen yhteydessä näkee kulurakenteen ja voi tarkkailla suunnitelmien toteutumista sekä budjetin onnistumista. Tilinpäätös toimii liikkeen johdon päätösten apuvälineenä seuraavalle tilikaudelle.

 

3.1      Osingot

Osingot ovat tärkeä osa yrittäjän elämää ja osingoilla voidaan lisätä yritysomistajuuden kannattavuutta. Osinkoja maksetaan usein riippuen yrityksen tuloksesta. Tuloksen ei välttämättä tarvitse olla voitollinen, kuten usein saatetaan ymmärtää. Osingot ovat korvausta sijoitetulle pääomalle. Osingoista 75% on veronalaista tuloa ja 15% verotonta tuloa. Osinkojen jako tapahtuu vasta valmiin tilinpäätöksen jälkeen.

Osingon jako antaa syyn investoida yritykseen ja sijoittajat haluavatkin sijoitetulle pääomalle voittoa ennalta määritetyn ajan päästä. Mitä isompi osingon jako sijoitettua pääomaa kohden on luonnollisesti parempi vaihtoehto. Mitä nopeampi pääoman palautus yritykseltä on saatavilla sitä parempi sijoituskohde yritys on. (Tomperi 2018)

3.2      Poistot

Poistot ovat helpottavat yrityksen tulosta ja sitä voidaan hyödyntää ainoastaan käyttöpääoman kohdalla. Poistoilla voidaan muun muassa vähentää työkoneiden arvoa taseessa ja näin jakaa siitä syntyneet kulut useammalle toimintavuodelle. Tällöin myös kyseisen käyttöomaisuuden verotus kevenee.

Poistoja voidaan tehdä vuodessa maksimissaan 25% ja usein kaluston käyttöikä arvioidaan useille vuosille. Tällaisia poistoja voidaan tehdä pitkäaikaisista kalustoista esimerkiksi työkoneista. Poistoja voidaan myös tehdä prosentuaalisesti ja näin ollen kaluston arvo taseessa vähenee vuosittain jäljellä olevasta arvota aina tasaisen prosentin verran. Kokonaispoisto voidaan tehdä kalustolle joiden arvioitu käyttöikä on enintään kolme vuotta. (Tomperi 2018)

 

3.3      Tilikauden tulos

Tilikauden tulos kertoo yrityksen kannattavuudesta ja kulurakenteen optimoinnista. Suomessa jokaisen yrityksen tavoite on tehdä voitollista tulosta, jopa lain määrittelemänä. Tulos kertoo työn tehokkuudesta ja siitä miten yritystä on johdettu. Tulos on selkein indikaattori sille onko asioita tehty oikein.

Tilikauden tulosta arvioitaessa on hyvä huomioida, että yhteisövero eli yhteisön tulovero(20%) tulee maksettavaksi saadusta tilikauden tuloksesta. Ensimmäisellä tilikaudella saattaa siis olla kannattavaa hakea minimitulosta, mikä vaikuttaa muun muassa yrityksen seuraavan tilikauden veroihin ja ennakkoveroihin. (Tomperi 2018)

 

3.4     

 

4     Tilinpäätös Valuessa, Osuuskunnan tilinpäätös

Meidän tiimiyrityksessämme Value Creativessa tehdään nyt tilinpäätöstä ensimmäistä kertaa. Ensimmäinen tilikautemme oli tavanomaista 12 kuukauden tilikautta pidempi, sillä yrityksemme perustettiin vuoden 2017 elokuussa.

 

Tilinpäätös tehdään meidän yrityksessämme, koska laki vaatii sellaista myös osuuskuntamuotoisilta yrityksiltä. (Työvoima- & Elinkeinokeskus. 2004. 107.) Toimintakertomusta meiltä ei vaadita toimintamme koon vuoksi. Lakisääteisten vaatimusten lisäksi tilinpäätös auttaa myös sisäistä laskentaamme hahmottamaan toiminnan tasoa ja laajuutta, sekä yrityksemme tämänhetkistä varallisuutta. Proakatemia-tyyppisissä laajoissa osuuskunnissa näitä voi olla arjessa vaikeaa mitata, kun jäseniä yrityksessä on paljon ja toiminta usein monialaista. Meillä varsinaisen tilinpäätöksen tekee ulkoinen kirjanpitäjämme, jolta olemme tilanneet palvelun. Meidän roolinamme on kuitenkin huolehtia siitä, että kaikki tarvittavat tositteet, liitteet ja oikeat tiedot ovat tallessa ja saadaan kirjanpitäjälle ajoissa. Tässä korostuu molemminpuolinen vuorovaikutus ja kyky reagoida nopeastikin. Vaikka tilinpäätöksen käytännössä tekee ulkopuolinen toimija, on vastuu sen oikeudellisuudesta ja lainmukaisuudesta kuitenkin käytännön tasolla loppujen lopuksi meillä, yrityksellä.

 

Ennen tilinpäätöstä valmistaudumme Valuessa erilaisilla toimilla. Perinteisen verosuunnittelun kuuluu esimerkiksi hankintojen aikaistaminen siten, että tulosta saadaan pienemmäksi ja tämän myötä maksettavan tuloveron osuutta pienemmäksi. (Miltä yrityksen tulos näyttää? 10 keinoa vaikuttaa siihen. 2017.) Näin toimimme myös Valuessa. Pyrimme tekemään jo tiedossa olevia hankintoja ennen tilikauden päättymistä ja lisäksi, koska emme maksa kiinteitä kuukausipalkkoja, kannustamaan osuuskunnan jäseniä tekemään palkan nostoja ennen kalenterivuoden vaihtumista. Yrityksellämme on myös jonkin verran saatavia, joista pitäisi saada suoritukset asiakkailta ennen tilinpäätöstä, jotta voimme toteuttaa verosuunnittelua ilman pelkoa kassakriisiin joutumisesta.

 

Koska Value Creativella on tavaraa myös varastossa, on tarpeen inventaario tavaran määrästä ja arvosta. Samalla tarkistamme varastossa olevien virvoitusjuomien päiväykset, ja voimme kirjata vanhentuneet tuotteet hävikkiin. Pääosin palveluja tarjoavalle yrityksellemme myös inventaario on uusi asia.

 

LÄHTEET

Lehto, J. Holopainen, T. 2010. Osuuskunnan perustajanopas. 3. painos. Helsinki. Pellervo-Seura Ry.

 

Tomperi, S. 2018. Yritysverotus ja Tilinpäätössuunnitelu, 29. painos. Helsinki. Sanoma Pro.

 

Kirjanpitolaki. 30.12.1997/1336

 

Leppiniemi, J. 2013. Tee oikein, Yrittäjän käsikirja. Helsinki. Suomen Yrittäjien Skypoint Oy.

 

Työvoima- ja elinkeinokeskus. 2004. Yrityksen perustamisopas. 14. painos. Helsinki. Edita Publishing Oy.

 

Miltä yrityksen tulos näyttää? 10 keinoa vaikuttaa siihen. Y-Studio. 14.12.2017. Luettu 16.11.2018. https://y-studio.fi/artikkelit/kymmenen-keinoa-vaikuttaa-tulokseen/

Aihetunnisteet:
Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close