Tampere
19 Apr, Friday
-2° C

Proakatemian esseepankki

Tila + ihmiset + yhteys = yhteisö



Kirjoittanut: Lotta Lehtikevari - tiimistä Apaja.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
-
-
Esseen arvioitu lukuaika on < 1 minuutti.

Tila on pelkkä tila, kunnes ihmiset saapuvat paikalle. Oli se sitten paikan päällä, verkossa tai vaikka Linkedinin ihmeellisessä maailmassa. Ihmiset vastaavasti ovat pelkkiä yksittäisiä ihmisiä kunnes heitä yhdistää jokin. Tila mahdollistaa ihmisten yhteen tulemisen, mutta sekin on vain pelkkä tila täynnä yksittäisiä ihmisiä, jos siteitä, keskusteluita, yhteisiä päämääriä tai oppeja ei pääse syntymään. Ei tilaa tai alustaa, ei yhteen tulemista. Ei yhdistävää tekijää tai toimintaa, ei yhteyttä.

Tila, johon ihmiset tulevat samasta syystä, on jo paljon yhteisön kaltainen. Tila, jossa ihmiset lisäksi tunnistavat, että heillä on paljon yhteistä ja vuorovaikuttavat keskenään, on vielä enemmän. Tila, jossa ihmisiä kaiken kukkuraksi kannustetaan yhteistyöhön ja vuorovaikutukseen, on jotain mahtavaa. Yhteisö vaatii siis tilaa, ihmisiä ja yhteyden kokemista monessa muodossa. Pieni tsemppipotku persauksille silloin tällöin ei ole pahitteeksi myöskään!

Sinä, minä ja me kaikki siis luodaan yhteisöä. Mutta voiko yhteyden luomisessa kuitenkin auttaa muita? Toimia tuona pienenä tuuppauksena kohti oikeaa suuntaa? Voi! Entä voiko tilasta luoda ihmisille paikan, jossa yhteisöllisyys erityisesti kukoistaa? KYLLÄ! Tätä kaikkea monet ihmiset tekevät jopa työkseen. Tänään me juhlistamme heitä. Tänään vietetään nimittäin Community manager appreciation -päivää!

Yhteisömanagerin työ on tuolla tilan, ihmisten ja yhteyden seassa! Se on kuin liima, joka pitää pakkaa kasassa. Kiitos siis te, jotka pidätte yllä tilaa, saatatte ihmisiä yhteen ja autatte luomaan yhteyttä! Teidän panoksella näistä raaka-aineista on kaikki edellytykset syntyä mitä mahtavin yhteisö.

Haluamme erityisesti antaa kunniaa meidän ikiomille yhteisömanagereille erittäin hienosta työstä CT:n yhteisöjen eteen. Yhteisömanagerin työssä on paljon, josta me kaikki muutkin voisimme ottaa mallia! Esimerkillä yhteisömanagerit saattavatkin herättää myös meissä muissa oman sisäisen yhteisömanagerimme, onhan se meidänkin tehtävä luoda yhteisöä ja yhteyttä. Se, jos jokin palkitsee!

 

Tämä blogi on julkaistu Crazy Town Oy:n blogissa 24.1.2022.

Kommentoi