Tampere
23 Jun, Thursday
22° C

Proakatemian esseepankki

Tiimiyrittämisen kompastuskivet



Kirjoittanut: Tuomas Leinonen - tiimistä Roima.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Aki Hintsa - Voittamisen anatomia
12 elämänohjetta
Jordan Peterson
Aki Hintsa
Esseen arvioitu lukuaika on 4 minuuttia.

Tiimiyrittäminen

Tiimiyrittäminen on varsin mielenkiintoinen termi, jonka merkitystä ei valmentajien mukaan ikinä ymmärretä. Olen nyt itse ollut tiimiyrittäjä vajaat puolivuotta, ja niin hämmästyttävää kuin se onkin, en koe sen ympärillä mitään kovinkaan erikoisia fiiliksiä. On ollut mukavaa, hauskaa, paskaa, tylsää, riemastuttavaa ja sanoinkuvailemattoman erikoista. Kuitenkin koko touhu kokonaisuudessaan tuntuu joltain kaukaiselta unelta, joka on nähty jo, mutta unohtunut matkan varrella. Arki menee leppoisasti yhteisten projektien parissa ja ystävien, sekä tyttöystävän kera. Ennen Proakatemialle tuloa kuvittelin vahvasti, että teen jotain suurta, sensaatiomaista ja spektaakkelimaista, jota ei ole aiemmin nähty. Hauska juttu, mutta ajattelen vieläkin samalla tavalla.

 

Mikä on muuttunut? Keinot sen saavuttamiseen. Aiemmin ajattelin, että Proakatemia on yhteisönä niin vahva ja mukaansa tempaava, ja kaikki ovat todella uutteria työstäjiä ja mestareita omassa tekemisessään. Kyllähän tämä pitää osittain paikkansa, mutta ehkä oma panostus tavoitteiden saavuttamiseksi on muuttunut hieman. Ajattelin, että ei tarvitse kuin tulla paikalle ja valita mukava projekti, kääriä hihat ja mennä kohti miljoonia. Hupsu ja lapsellinen ajatus, mutta ehkä jollakin tavalla se vastasi kuvaani siitä, mihin olin astumassa. Nyt alkaa konkretisoitumaan tekemisen taso ja ennenkaikkea se, että pitää perhana vieläkin johtaa itseään omassa tekemisessä. En ole missään vaiheessa ajatellut, että kukaan tekisi sitä puolestani. Olen ehkä kuvitellut, että tarttuisin voimakkaammin ympärillä olevaan meininkiin, jota kautta kova työ ja tulokset tulisiviat ikäänkuin itsestään. Niin se vain kuitenkin on, että tässäkin asiassa, niinkuin kaikessa muussakin pitää itse tehdä töitä.

 

Perhana kun tuntuu pahalta tajuta ja ymmärtää näinkin yksinkertainen asia. Mitään ei saa tekemättä mitään ja ympäristöön ei voi nojautua jos haluaa tehdä jotain uutta ja spektaakkelimaista. Olen saanut ympärilleni loistavan tiimin, jolla on monista eri asioista ammattitaitoa ja osaamista. Kuitenkaan unimaailmani siitä, että ympäristö repisi minusta parhaan version ulos, joka tekee hienot asiat ei ole vielä purkautunut. Niinkuin aiemmin sanoin, typerää nojautua ympäristöön tällaisissa asioissa. Nyt onkin oiva hetki kaivautua ulos tästä vääristymästä ja kuoriutua kohti vahvempaa itsejohtamista.

Proakatemian ongelmat

 

Minulla on hieman ristiriitoja tiettyjen toimintamallien kanssa Proakatemialla. Ymmärrän miten yhteisö menee kaiken edelle ja sen, miten tiimi menee yksilöiden edelle. Mielestäni se on loistava ja ainoa tapa luoda vahvaa yhteisöä, jossa asiat toimii tavallaan. Välillä kuitenkin yhteisö tai tiimi saattavat tulla yrittämisen tai korkean työmäärän eteen. Olen tahallani joutunut jarruttelemaan tekemistäni ja jättämään tiettyjä asioita pois siitä, tiimin ja yhteisön hyväksi. Akatemialla on ehkä hieman liikaa tapahtumia ja asioita, jotka vaativat osallistumista. Reilut kahdeksan tuntia viikosta menee pajoihin, muutama tunti viikkopalaveriin.

 

Tämän lisäksi on erilaisia tiimin itse asettamia päiviä, jotka toden totta ovat erittäin tärkeitä tiimiytymisen ja meiningin rakentamisen kannalta. Ja vielä kirsikkana kakun päälle on paljon yhteisön tapahtumia. Unohdinkin mainita elintärkeät illanistujaiset ja irroittelut, joita myös esiintyy opiskelijakulttuurissa hyvin paljon. Vaikkakin ne ovat vapaaehtoisia ja itse en näihin ole juurikaan osallistunut, tuntuvat ne jonkin verran pakollisilta, ettei putoa pois kelkasta.

 

Näihin kaikkiin menee helposti 80 tuntia kuukaudessa aikaa. Ovat ne tärkeitä tunteja, mutta en usko, että kovinkaan monella isosti menestyneellä yrittäjällä on 20 tuntia viikossa oman projektinsa tai yrityksensä ulkopuolelle. Tiettyjä perusasioita täytyy kuitenkin ylläpitää, jotta voi toimia terveellisesti. Muunmuuassa säännölliset kahdeksan tunnin yöunet, urheilu, riittävä määrä lepoa ja sosiaalisiakin suhteita pitää vaalia.

 

Miten toimia?

 

Kysymys kuuluukin: Onko mahdollista rakentaa oikeasti menestyvä yritys Akatemia-aikana ja ylläpitää terveellisiä elämäntapoja palamatta loppuun? Yrityksen alkuaikoina lähes poikkeuksetta kuluu aikaa alussa enemmän, kuin keskivaiheilla tai lopussa. On lähes aina hankalampaa potkaista käyntiin jokin asia, kuin ylläpitää sitä.

 

Ajatellaanpa jotain optimaalista hienoa tilannetta, että minulla on parin Roimalaisen kanssa perustettuna jonkin alan yritys, jolla menee todella hyvin. Tienaamme sen verran rahaa, että valtion tuet on kauan sitten unohdettu ja liiketoiminta leviää, sekä kasvaa kovaa vauhtia. Olen itse sitoutunut vahvasti tekemiseen, ja pääroolissa toiminnnan kehittämisen ja ylläpidon kannalta. Työskentelen projektin parissa 70 tuntia viikossa. Osallistun aktiivisesti pajoihin, mutta kaikkeen muuhun yhteisön toimintaan osallistuminen on jäänyt matalaksi. Olenko nyt huono tiimiläinen tai myrkyllinen osa yhteisöä? Itse sanoisin, että en missään nimessä ja olen onnistunut tavoitteissani ja päässyt sinne, minne haluan päästä. Tämä on kuitenkin enemmän tai vähemmän Proakatemian arvojen ja toimintatapojen vastaista, eikä tällaista ymmärtääkseni katsota hyvällä.

 

Haluaisin itse tietää, onko olemassa jokin raja tai piste, jonka jälkeen on niinsanotusti ok panostaa projektiin. Sillä se on se asia minkä itse haluan löytää ja mitä kohti tavoittelen. Tilannetta, jossa jokin asia on niellyt minut kokonaan ja pystyn antamaan kaiken fokukseni yhdelle asialle. Ymmärrän, että Proakatemian tarkoitus on tiimioppiminen ja sen mitä se vaatii. En kuitenkaan ymmärrä tätä yhtälöä, miten voi samanaikaisesti olla jonkin menestyvän ja kasvavan projektin keularoolissa ja samanaikaisesti osallistua jokaiseen tiimiä sitovaan tapahtumaan? Vaatiiko tilanne enemmänkin tiimiltä ja yhteisöltä ymmärrystä, vai onko se luonteeltaan sellainen, että ympäristö ei hyväksy sitä.

Pohdintaa

 

Pallotellessani näitä ajatuksia, reflektoin niitä erilaisista kirjoista oppimiini asioihin. Aki Hintsa puhuu kirjassaan Voittamisen anatomia paljon siitä, minkä takia Etiopialaiset ovat parempia juoksijoita, kuin länsimaalaiset. Yksinkertainen vastaus on se, että heillä on elämässään selvää mitä he tekevät ja minkä takia. He osaavat vastata kysymykseen ”Kuka minä olen?” tarkasti ja ytimekkäästi. Heidän asema ja tehtävä elämässä on selvää, kuin vesi. Vastaus menestyneellä juoksijalla on esimerkiksi: ”Minä olen juokseva mies.”.

 

Itselleni tuntuu haastavalta vastata samaan kysymykseen mitenkään järkevästi. En tiedä sijoittaisinko sanaa tiimiyrittäjä tähän vastaukseen lainkaan. Haluaisin tilanteen, jossa sen voisi sujauttaa vastaukseen harkitsemattomasti ja luonnollisesti.

 

Jordan Peterson puhuu puolestaan kirjassaan 12 elämänohjetta paljon siitä, miten yksinkertaistamalla ja luomalla rutiineja asioista pääsee eteenpäin elämässä. Merkityksen löytäminen on vasta-aine tuskalle ja vaikka kuinka paljon elämä koettelee, kunhan tekemisessä on merkitystä löytää myös iloa.

 

Haluaisin löytää enemmän merkitystä tiimiyrittämisestä ja sisällyttää sen elämäni keskiöön, en vain tiedä miten se on mahdollista jos se estää omat tavoitteeni. Eikä minun varsinaisena tavoitteena ole menestyä mitenkään tolkuttoman paljon, mutta haluan kyllä jättää jonkinlaisen jäljen toimintani kautta, se on minun merkitykseni maailmalle. Siksi on hankalaa kuvitella tilannetta, jossa joutuisi luopumaan oman merkityksen luomisesta yhteisön tai tiimin takia.

 

Lähteet:

Hintsa, A. 2015. Voittamisen anatomia. Äänikirja. Helsinki. WSOY.

Peterson, J. 2018. 12 elämänohjetta. WSOY.

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close