Tampere
15 Jan, Friday
-18° C

Proakatemian esseepankki

TIIMIOPPIMINEN ON PERSEESTÄ



Kirjoittanut: Arttu Hilli - tiimistä Evision.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Törmäsin LinkedInissä postaukseen, jossa oli liitteenä mielipidekommentti Helsingin Sanomista. Tämän jutun otsikko on ”Olen pettynyt opetuksen tasoon ammattikorkeakoulussa”. Kirjoituksessa käydään läpi ammatillisten opintojen leikkausta ja ryhmätöiden lisäystä. Siinä nähdään ryhmätyöt turhiksi ja koetaan, että ne eivät keskity alan opintoihin. Tämä on johtanut siihen, että opiskelijoita syytetään oppimattomuudesta. Tästä opiskelijat saavat olla syystäkin närissään.

 

Tämän mielipidekirjoituksen LinkedIniin nostaneella on hyvin samankaltainen näkökulma kuin jutun kirjoittajalla. Hän kokee, että hänen opintolinjallaan on samoja ongelmia. “Suurin osa opetuksesta on nykyään järjestetty itseopiskeluna ja ryhmätöinä. Ammatin kannalta tärkeiden kurssien sisältöä on leikattu, ja niiden kustannuksella on lisätty tuntikaupalla turhia projektiopintoja.” (HS) Tämä koetaan siis ongelmaksi. Eikö tämä kuulosta siltä, että kouluissa ollaan siirtymässä (tai jo siirrytty) tiimioppimismalliin? Tätä mallia vaalitaan ja kumarretaan monissa piireissä, eikä ihme, se tuo selkeää arvoa niin organisaatio ja opiskelija tasolla, jos se saadaan toimimaan. Suurin ongelma, joka luo opiskelijoiden turhautumisen ja osaamistason laskun piileekin väärinymmärryksissä, olettamuksissa ja vääriin asioihin keskittymisessä.

 

 

TIIMIOPPIMISEN HYÖTYJÄ ORGANISAATIO TASOLLA

Viime vuosina on ollut paljon pinnalla opettajien suuret vaatimustasot. Hyvin pitkään opettajien tehtävänä on ollut miltei syöttää tarvittava tieto opiskelijoille, testata oikein tavoin oppimista ja arvioida opitun taso. Nämä suuret odotukset vaativat myös paljon työtunteja, varsinkin kun opettajien vastuulla on myös opetusorganisaation toimia sekä usein koulun ulkopuolisia projekteja. Näistä aiheutuvat henkilöstökustannukset ovat valtavia, varsinkin, kun opettajat vielä polttavat itsensä loppuun ja organisaation kontolle jää maksaa opettajan sairaspäiväraha sekä usein korkeita palkkoja nostavien sijaisten sijaisuudet.

 

Tiimioppimisessa tilanne on toinen, kun oppilaat ”opettavat toisiaan” ryhmätöiden ja projektien avulla. Tällöin opettajaa ei ole jatkuvasti sidottu työntämään oppia opiskelijoille, vaan vastuu siirretään opiskelijalle. Opettajalle jää siis tehtäväksi antaa työkalut, tavoitteet ja palautteenanto. Näin säästetään varmasti henkilöstökustannuksissa varsinkin, kun opitun testaaminenkin koe muodossa jää pois.

 

 

TIIMIOPPIMISEN HYÖTYJÄ OPISKELIJA TASOLLA

Harva jaksaa kuunnella 8 tuntia päivässä monotonista puheenvuoroa, jossa käsitellään syvää ammattiosaamista. Tähän tiimioppiminen on hyvä vaihtoehto. Siinä yksilö saa opiskella haluamallaan tavalla. Opetusmenetelmät ovat paljon laajemmat. On keskustelua, lukemista, mahdollisesti videoiden katsomista ja äänitallenteiden kuuntelua sekä parhaimmillaan opiskelija pääsee näkemään ja tekemään käytännössä asioita, joita opiskellaan. Uskoisin, että yksikään nykyajan oppimistutkimus ei väitä, ettei tämä olisi paras tapa oppia.

 

 

MIKSI PALAUTE JA TULOS EI VASTAA ODOTUKSIIN, JOHON TIIMIOPPIMISELLA VOI YLTÄÄ?

Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksen laatija ja sen jakanut nostivat esiin suurimpia ongelmia, jotka johtavat opiskelijoiden osaamistason laskuun. ”…turhauttaakin istua tunneilla, missä tehtävänä on muun muassa kirjoittaa paperille 10 ryhmän pelisääntöä. Ei varmasti tullut kenellekään uutena tietona, että kaikkia tiimissä olevia tulee kunnioittaa ja sovittuja aikatauluja noudattaa.” (LinkedIn) ”Uuden kampuksen rakentamiseen on käytetty rahaa, joka oltaisiin voitu käyttää opetuksen laadun parantamiseen.” (HS) Opetusorganisaatioissa keskitytään vääriin asioihin.

 

Tiimioppimisessa on suurena vaarana se, että laiskistutaan ja tehdään vain se osa oppimisesta, joka on kivaa. Niin opettajien kuin opiskelijoiden kannalta. Niin kuin lainaamassani LinkedInin päivityksessä, opettajat keskittyvät liikaa siihen, miten työskennellä ryhmässä ja miten olla hyvä tiimiläinen. Kun opettajat keskittyvät tähän, niin voidaanko kuvitella, että opiskelijat osaisivat keskittyä olennaisesti ammatin oppimiseen, jos heitä ei siihen tarpeeksi ohjasteta? Väitän, että opiskelijoiden tehdessä ryhmätöitä päässä pyörii enemmän ne ”hyvän tiimipelaajan pelisäännöt” kuin olennaiseen alan oppiin keskittyminen. Tämän vuoksi näissä tilanteissa keskustelu ja tekeminen ei ole ammatillisesti rikasta ja opiskelijat eivät kehity, jolloin ei ole yllätys, että oppitulokset laskevat. Tiimioppimiseen liittyy myös vahvasti innovaatiomaisuus ja sen kehittämiseen opiskelutilat vaikuttavat voimakkaasti, varmasti tieteenkin mukaan. Tämä on kuitenkin uhkana sille, että organisaatioiden keskittyminen olennaiseen katoaa entisestään. Tilojen muutokset ovat isoja hankkeita ja siihen tarvitaan koko henkilöstön apua. Tämä rasittaa ja vie opettajienkin keskittymistä pelkkiin tiloihin ja unohdetaan helposti se timanttinen ydin, joka tekee tiimioppimisesta oikeasti tehokasta.

 

Myös ja varsinkin opiskelijan on todella helppo laiskistua tiimioppimismallissa, eikä sinänsä ihme. Miltei koko elämän luentomaisesti opetetut opiskelijat heitetään pyörimään keskenään ja oletetaan, että tulosta syntyy. Jotta opiskelijat kehittyvät opiskelemallaan alalla tiimioppimismallissa, on heillä oltava vahva oppimismotivaatio, itseohjautuvuus ja tarvittavat työkalut löytää tietoa aiheesta. Kun tilanne on se, että monta tällaista opiskelijaa laitetaan opiskelemaan keskenään ja lisäksi tekemään opiskelemiaan asioita käytännössä, aletaan saavuttamaan tiimioppimisen huikeinta potentiaalia.

 

Opettajien pitäisi siis keskittyä motivoimaan ja ohjaamaan opiskelijoita tarttumaan itsenäisesti opin lähteisiin. Asioista tärkein, jonka uskon olevan riittämättömällä tasolla suurimmassa osassa organisaatioissa, jotka toimivat edes jokseenkin tiimioppimismallin mukaan, on opettajien palautteen anto. Sen vaatimustaso kasvaa hurjasti, jos opiskelijat hankkivat oppinsa itse ja tiimin kanssa, varsinkin aloilla, joissa vaaditaan tarkkaa ammattiosaamista. Ei ole tae, että opiskelijat saavat edes isossa ryhmässä oikeat opit ongelmiin, joita tulevassa työelämässä tarvittaisiin.

 

 

LOPPUSANAT

Näen, että tiimioppimismalli on selkeästi tämän hetken paras vaihtoehto niin koulurakenteiden kuin opiskelijoiden kehittymisenkin osalta. Siinä piilee kuitenkin paljon vaaroja, jotka saavat aikaan perinteistä opetusmenetelmääkin huonomman ratkaisun. Jos nämä sudenkuopat kuten helpoimman tien valitseminen ja epäoleelliseen keskittyminen saadaan hoidettua, on tulevaisuus hyvinkin valoisa suomalaisen opetuksen saralla. Kritiikkiä tulee muutoksia kohtaan varmasti samaan tapaan kuin nyt on tullut. Kuitenkin, jos oppi tavoitteet saavutetaan, ei opiskelijoita tarvitsisi syyttää oppimattomuudesta. Myös kritiikin taso tippuisi opiskelu tapaa kohtaan jatkuvasti, kun on näyttöä sen toimivuudesta. Tiimioppiminen saattaa kuulostaa opiskelijoista ja opettajista aluksi kivalta ja helpolta tavalta oppia, mutta jos keskitytään olennaiseen ja halutaan oppi tavasta suurin hyöty irti, ei se enää niin helppoa ja kivaa olekaan. Joku voisi sanoa, että ”tiimioppiminen on perseestä”, mutta tulokset lyhyessä ajassa puhuvat puolestaan.

 

Lähteet:

Lukijan mielipide. 18.1.2020. ” Olen pettynyt opetuksen tasoon ammattikorkeakoulussa”. Luettu 2.2020. https://www.hs.fi/mielipide/art-2000006375994.html

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close