Tampere
19 Oct, Saturday
9° C

Proakatemian esseepankki

Tiimin tarkoitus?



Kirjoittanut: Esseepankin arkisto - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 4 minuuttia.

 

Miksi nykyaikana puhutaan niin paljon tiimien ja tiimiytymisen puolesta? Mikä on syy siihen, että yksilökeskeinen suorittaminen on vaihtunut yhä enemmän ja enemmän yhdessä tekemiseen? Miksi me tällä hetkellä opiskelemme juuri tiimeissä?

Tiimi, kuten moni muukin asia, voidaan määritellä monella eri tavalla. Pääsääntöisesti sillä kuitenkin tarkoitetaan ryhmää, jonka jäsenet ovat dynaamisessa, keskinäisessä ja sopeutuvassa vuorovaikutuksessa toteuttaakseen yhteisen tavoitteen. Tiimissä jokaisella on toisiaan täydentäviä taitoja ja he ovat sitoutuneet yhteiseen tehtävään, suoritustavoitteeseen sekä yhteiseen toimintamalliin. Tiimissä kaikki ovat yhdessä vastuussa suorituksestaan ja voivat vaikuttaa päätöksentekoon. Vuorovaikutus tiimin kesken on avointa, joka johtaa siihen, että yhteinen oppiminen on jatkuvaa sekä uuden kokeileminen helppoa.

Timo Lehtonen käsitteli kirjassaan Ei enää koskaan yksin – Teen ja opin tiimissä myös tätä aihetta mielestäni mielenkiintoisesti ja tyylillä joka kolahti itseeni todella paljon. Pystyin samaistumaan todella moniin kohtiin verratessani lukemaani omaan tiimiimme ja tämänhetkiseen tilanteeseen. Tästä sai taas hieman lisää vinkkiä ja ajatusta siihen mitä varten tiimi on ja miksi siitä todella on hyötyä.

Ensimmäisenä kohtana Lehtonen (2016,26) mainitsee seuraavan: ”Tiimiläiset rohkaistuvat ja innostuvat uusista asioista”. Tämä juontaa juurensa siitä, että rohkeammat tiimiläiset avaavat ovia ja näyttävät esimerkkiä, jolloin pelokkaitten ja epäröivien on helpompi kulkea mukana ja rohkaistua samalla. Koska esimerkin voima on uskomaton, voidaan tällä tavalla saada aikaan lyhyessäkin ajassa mielettömiä asioita. Tiimin kehityksessä myös valmentajalla on tässä osuutensa, sillä hänen tulee kannustaa itsevarmoja osaajia jakamaan tietojaan ja kokemuksiaan sekä kannustaa myös hieman pelokkaita ja epäröiviä tiimiläisiä tarttumaan haasteisiin kiinni. ”Vahvoilla” tiimiläisillä on tietynlainen haaste saada myös muut innostumaan, vaikkei sitä aina tulekaan ajatelleeksi. Tiimissä itsensä ajattelulle ei jää kovinkaan paljoa sijaa, mutta toisaalta positiivista itsekkyyttä on oppia auttamaan ja opettamaan muita, sillä samalla kehittyvät myös omat taidot tulla paremmaksi johtajaksi. Kuten me kaikki tiedämme, tiimi koostuu monista erilaisista yksilöistä, joilla kaikilla on omat haaveensa, ajatuksena ja odotuksensa. Jakamalla haaveitamme, kiinnostuksen kohteitamme ja unelmiamme voimme helposti innostua samoista asioita ja näin saamme ilmapiiriä sähköistettyä, herätämme tekemisen meiningin riemua ja halua kokeilla asioita itse ja yhdessä.

Toisena kohtana Lehtonen (2016,26) mainitsee sen, kuinka tiimiläiset oppivat toisiltaan ja kannustavat toisiaan. Tämä johtuu siitä, että tiimit ovat oppivia yhteisöjä joissa kehitystä tapahtuu sekä yksilö- että yhteisötasolla. Tiimin tiedot ja taidot karttuvat tekemällä töitä yhdessä ja sparraamalla toisia. Jokainen tiimi kehittää omaa tapaa toimia, ratkaista ongelmia ja kommunikoida ympäristönsä kanssa. Tiimissä oppiminen on parhaimmillaan silloin, kun pystytään luomaan sille kompetensseista lähtöisin olevat tavoitteet ja saadaan aikaiseksi innostava ja kurinalainen tahto niiden saavuttamiseksi.

Kolmannessa kohdassa puhutaan siitä, kuinka tiimiläiset uskaltavat kokeilla uutta pelkäämättä epäonnistumisia. Nykyaikana maailma osaa olla melko raakakin paikka, eikä monikaan uskalla lähteä toteuttamaan hulluimpia ideoitaan ja unelmiaan yksin, sillä pelkää epäonnistuvansa pahemman kerran. Hyvässä tiimissä toimimisen etuna on se, että kun jokainen tiimiläinen haluaa lähteä toteuttamaan unelmiaan, hän tietää, että hänellä on muiden tuki taustalla, kävi miten kävi.  Tiimissä toimimiseen pätee sama keksijöiden toimintamalli, joka on tuottanut maailmaan uskomattomia innovaatioita: epävarmuuden vallitessa uskallus yrittää, kokeilla, epäonnistua ja yrittää taas uudelleen. ”Jos onnistutaan, onnistutaan yhdessä, jos epäonnistutaan, jaetaan tuska ja pettymys toistemme kanssa” (Lehtonen, 2016, 27). Lehtonen kertoo omakohtaisia kokemuksia tiiminsä epäonnistumisesta, joka aluksi nöyryytti heitä todella, mutta kääntyi lopulta porukkaa yhdistäväksi lujaksi liimaksi. ”Ylimielisistä osaajista kuoriutui nöyriä oppijoita ja rohkeita tekijöitä. Enää emme tee samoja virheitä uudelleen.” (Lehtonen, 2016, 27).

Neljännes kohta kolahti omaan mieleen kaikista parhaiten, sillä se pitää täysin paikkaansa: ”Tiimiläiset tottuvat kestämään muita enemmän kaaosta ja epämääräistä johtamista” (Lehtonen, 2016, 27). Perinteisessä koulussa tai työpaikassa pyritään kaikin keinoin välttämään kaaosta ja epävarmuutta, sillä säännöt ja toimintakulttuuri luovat selkeyttä ja turvallisuutta. Useimmat meistä haluavat myös tulla johdetuiksi, sillä tarvitsemme jonkun, joka sanoo mitä tehdä ja miten toimia. Tämän koulun kaltaisissa tiimeissä olettamus on jotain aivan muuta ja kuten Lehtonen (2016, 27) hyvin kuvaa ”tasa-arvoiset ja itseohjautuvat tiimit ovat tämän avaruuden kummia kulkijoita”. Tämä johtuu siitä, että oikealla tiimillä ei ole hierarkista johtajaa, vaan se valtuuttaa jokaisen itseohjautumaan ja johtamaan yhteisesti. Tavoitteet ja visio määrittävät yhteisen suunnan, mutta jotta päästäisiin oikeaan suuntaan ja haluttuun tavoitteeseen, täytyy ensiaskeleet ottaa haparoiden ilman johtajaa. Kun tiimin toiminta kehittyy, myös johtajan tarve kasvaa. Kaaos syntyy helposti, kun johtajuus on hukassa, ihmissuhteet sekavia, projektit epämääräisä ja yhteiset pelisäännöt puutteellisia tai niitä ei noudateta. Tämänkaltaisissa tiimeissä toimiminen on siis todella ainutlaatuinen paikka oppia kestämään kaaosta.

Viidennessä kohdassa käsitellään sitä, kuinka tiimissä hiljaiset saavat äänen ja äänekkäät oppivat kuuntelemaan toisia. Tekstiä luettuani tunnistin oman tiimimme tästä aivan täysin. Alkutaipaleella puhumisen suhteen vallitsee harvainvalta: vain muutama on äänessä ja toiset istuvat hiljaa omissa ajatuksissaan. Mutta onko se kuitenkaan aivan näin? Todellisuudessa nimittäin hiljaisimmatkin osallistuvat keskusteluun, mutta he tekevät sen kuuntelemalla ja rakentamalla omaa käsitystään asioista sanomatta niitä ääneen. Tällä välin äänekkäät täyttävät tyhjän tilan, vaihtavat mielipiteitä ja välttelevät keskenään. Lopulta voidaan todeta, että dialogi ja tarina ylipäätään on kutistunut tyhjänpäiväisyyteen, eikä johda mihinkään. Ajan myötä on onneksi odotettavissa, että myös meidän dialogimme tulee kehittymään ja hioutumaan. Se muokkaa osallistujiaan: äänekkäät oppivat kuuntelemaan ja hiljaiset puhumaan suoraan. Tämä vaatii kuitenkin ensin sen, että kaikki ymmärtävät dialogin perusteet: kuuntele – kunnioita – odota ja puhu suoraan.

Kuudes kohta kulkee otsikolla ”Tiimiläiset oivaltavat yhteistyö- ja asiakasverkostojen merkityksen”. Kappaleessa puhutaan siitä, kuinka tiimin olemassaolon tarkoitus löytyy aivan jostain muualta kuin tiimin sisältä. Heti alkuun on hyvä todeta se fakta, että yksikään tiimi ei voi jäädä tiimipöydän ääreen suunnittelemaan kiinnostavia juttuja, sillä kasvun ja kehityksen kannalta on välttämätön suuntautua ulospäin. On todella helppoa jäädä pyörimään mukavuusalueelle omaan pieneen kuplaansa ja päästä suunnittelemaan kaikkea mitä olisi hienoa tehdä. Tosiasia alkuun on kuitenkin se, että asiakkaat pitkälti määrittelevät sen mitä tiimi tulee aluksi tekemään ja minkälaiseen suuntaan se muokkautuu. On hyvä huomata, että tiimissä on loputon into päästä tekemään jotakin oikeasti, mutta kukaan ei ota hommaa haltuun eikä vie sitä eteenpäin.  Lehtonen (2016,29) käytti mielestäni hyvää vertauskuvaa puhuessaan verkostoitumisesta ja ”ulos” lähtemisestä: ”Voimme kysyä haluammeko olla yksin autiolla saarella, jossa tiimimme kamppailee eloonjäämisestä ilman kontaktia ulkopuoliseen maailmaan, vai uskallammeko lähteä rohkeasti tutkimaan naapurisaaria? Saarella voimme oppia toisiltamme ja löytää keinot selviytyä luonnon armoilla, mutta elämänpiirimme supistuu päivä päivältä pienemmäksi. Yhteistyö naapurisaarilla asuvien kanssa avaa selviytymisellemme uusia keinoja: voimme vaihtaa tietoja, jakaa kokemuksia ja lainata toisillemme tavaroita ja työkaluja. Näin onnistumme luomaan ystävyyssuhteita”.

Seitsemäs, eli viimeinen kohta, käsittelee sitä, kuinka tiimiläiset pystyvät synnyttämään yritystoimintaa, joka tuo tiimin tarpeisiin rahaa. Kaikkeen tekemiseen ja toimintaan tarvitaan rahaa, eikä tiimi ole tässä asiassa poikkeus. Jos tiimillä ei ole yhteisiä tuloja, joudutaan toimintaa pyörittämään tiimiläisten omilla rahoilla joka johtaa siihen, että syntyy ristiriitoja, sillä jokaista hankintaa ja kuluerää varten joudutaan keräämään kolehti ja jokainen asia joudutaan käsittelemään erikseen. Tällainen osuuskunnan käynnistäminen on myös Lehtosen (2016, 29) mielestä loistava oppimisprojekti, sillä se vaatii asiaan paneutumista, yhteisiä palavereita, luottamushenkilöiden valintoja ja paperisotaa. Tiimi saa myös intoa siitä, että he ovat virallisesti olemassa. Yritystoiminta laajentaa tiimin toimintakenttää entisestään ja mahdollistaa vielä tavallista enemmän asioita. Yhteisiä tavoitteita voidaan mitata nyt myös numerollisesti ja rahallisesti. Päämäärät muotoutuvat uusiksi ja tekemisen halu ehkä kasvaa entisestään.

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close