Tampere
28 Mar, Thursday
10° C

Proakatemian esseepankki

Tiimidiili 2018



Kirjoittanut: Johanna Sauvula - tiimistä Eventa.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Julkaistu Eventan blogissa: http://www.eventa.fi/2018/04/tiimidiili-2018

Viime viikolla oli taas aika vuotuisen tiimidiilin. Kyseessä on perinteinen kaikkien tiimien välinen innovointikilpailu, jota tällä kertaa oli aikaa työstää vähän reilu vuorokausi. Toimeksianto tänä vuonna oli kehittää liiketoimintaidea, joka kantaa tulevaisuudessakin pitkälle. Tällä kertaa arviointi tapahtui loppupitchauksen perusteella. Pitchissä tuli käydä ilmi tuotteen/palvelun idea, liiketoimintamalli, resurssit, rahoitustarve, tuotto-odotus seuraavalle viidelle vuodelle, joiden lisäksi täytyi tietysti herättää tuomariston kiinnostus, jotta ideasta sai kertoa kyselykierroksella lisätietoa tuomariston kysymyksiin vastaten.

Eventassa olemme työstäneet yrityksemme uusia tulevaisuuden suunnitelmia jo tässä kevään aikana ja yksi mahdollinen suunta on ollut iskeä Pirkanmaan alueen matkailuun. Olemme tutkineet paikallisen matkailun tilaa ja saaneet vihiä, että turistien viihtyvyydeksi ja paikallisten palveluiden käyttöasteen nostolle olisi vara kehittää toimivampia ratkaisuja. Tiimidiili loi siis loistavat puitteet lähteä työstämään ideaamme eteenpäin.

Toimeksiannon jälkeen loimme teesin, joka toimisi palvelumme perusperiaatteena ja kantavana voimana. Osana tiimidiiliä kustakin tiimistä viisi henkilöä osallistui Pakkahuoneella pidettävään Start up world cupiin. Loppuporukka jäi työskentelemään Akatemialle ja jakaantui pienryhmiin, jotka kukin selvittivät materiaalia omasta aihepiiristään toimeksiantoon liittyen. Parin tunnin työskentelyn jälkeen palasimme kokoamaan tuloksemme yhteen ja jaoimme taas uusia tehtäviä pienryhmille tilanteen pohjalta. Tiimissä vallitsi sopivan rento, hyvä pöhinä.

Illalla työporukkaan liittyi takaisin Start up world cupissa olleet tiimiläiset. Kerroimme missä idea oli sillä hetkellä meneillään ja siitäkös meinasi pieni soppa syntyä. Olimme työstäneet ideaa usean tunnin ajan ja tuossa ajassa olimme edenneet alkuperäisestä ideasta aika paljon eteenpäin. Ideamme oli kehittynyt uusiin uomiinsa ja alkuperäinen teesikään ei enää sopinut sen hetken visioon. Tämä oli hämmentävää poissa olleille tiimiläisille, emmekä enää siihen aikaan kyenneet kommunikoimaan tiiminä täysin priimasti. Myöhäisimmät meistä selvittivät ja pohtivat seuraavan päivän suunnitelmia puolille öin saakka.

Aamulla meillä oli vielä idean lopullisen muodon kirkastaminen ja varsinaisen pitchauksen toteutus työstettävänä. Puoliltapäivin alkoi tiimien viimeisen vuorokauden tuotosten pitchaamiset ja saimme nähdä, mitä muut tiimit olivat tuona aikana kehitelleet. Meidän pitchauksen vuoro oli vasta koko joukon viimeisenä. Pitchaus sujui hyvin, mutta emme mielestämme täysin onnistuneet välittämään viestiämme tuomaristolle, eivätkä he kysyneet niistä asioista, joihin olisimme mieluusti lisäinfoa vielä antaneet. Näin ollen voitto lipesi käsistämme naapuritiimille Massivelle, joka voittonsa oli ansainnut.

Kävimme tiimin kanssa yhdessä läpi, miten kisa oli osaltamme sujunut ja totesimme saaneemme taas hyviä oppeja ja harjoitusta tulevin koitoksiin. Erityisen hyvää oli todellisen liikeideamme pohtiminen ja työstäminen. Koko tiimin voimin työstettävät intensiivit haastavat koko tiimiä työskentelyssä ja vallitsevassa tiimihengessä. Illalla saimme aikaan pientä kuohuntaa, joka opetti meille taas yhden opin tiimissä työskentelystä. Asiat on hoidettava ja puhuttava läpi tiimin kesken, jotta kenenkään yksilön kenkään ei kivenmuruja jää hiertämään. Paremmalla dokumentoinnilla olisimme voineet välttyä illan sekaannukselta sen suhteen, miten illan aikana oli edetty ja missä siinä kohtaa mentiin. Voimme silti olla hyvin ylpeitä tiimimme tuotoksesta ja Tiimidiilin 2018 toisesta sijasta!

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close