Tampere
20 May, Friday
14° C

Proakatemian esseepankki

Tiimi



Kirjoittanut: Anni Pylkkänen - tiimistä Kipinä.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Paras mahdollinen joukkuepelaaja
Patrick Lencioni
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Johdanto

 

Tietojenkäsittelyn puolella ensimmäisen vuoden jälkeen valitaan opintosuunta, yksi vaihtoehto on Proakatemia, jonka koin itselleni sopivammaksi. Omalla kohdalla tapahtuikin niin hyvin, että pääsin aloittamaan toisen opiskeluvuoteni Proakatemialla, mikä tarkoitti sitä, että siirryin suoraan valmiiseen tiimiin, joka oli viettänyt jo puoli vuotta yhdessä. Tämä herätti itsessäni kysymyksiä, kuten minkälainen on hyvä tiimi ja miten tiimissä tulisi toimia?

 

Kirjallisuuden määritelmä tiimistä

 

Aloitin pohdinnan siitä, että mikä on tiimi. Löysin tämänlaisen määritelmän: ”Tiimi voidaan määritellä kahden tai useamman hengen ryhmäksi, jonka jäsenet ovat dynaamisessa, keskinäisessä ja sopeutuvassa vuorovaikutuksessa toteuttaakseen yhteisen tavoitteen. Tiimin jäsenillä on toisiaan täydentäviä taitoja ja he ovat sitoutuneet yhteiseen tehtävään sekä suoritustavoitteeseen ja yhteiseen toimintamalliin. Tiimiläiset ovat yhteisvastuussa suorituksestaan ja voivat vaikuttaa päätöksentekoon. Vuorovaikutus tiimissä on avointa ja se tarjoaa yhteisen jatkuvan oppimisen ja kokeilemisen mahdollisuuksia. Kullekin jäsenelle on annettu erityiset tehtävät hoidettavakseen ja jäsenyys on ajallisesti rajoitettu. (Ruohotie & Honka 1999; Mäntylä 2002).”

Nyt vietettyäni tiimissä aikaa, ymmärrän että kaikki tuo on täysin totta. Olen huomannut, että tiimi tarvitsee yhteisen tavoitteen saavuttaakseen parhaimman potentiaalinsa. Haluaisin kuitenkin nostaa mielestäni yhden tärkeimmistä asioista tiimissä, mikä on jäsenten erilaisuus. Ennen aloitustani Proakatemialla jännitin sitä, miten työn tekeminen sujuu yhdessä, jos tiimissä on liian erilaisia ihmisiä kuin minä. Kuitenkin nyt olen sitä mieltä, että tiimin suurin vahvuus on sen jäsenten erilaisuus. Erilaisuus on rikkautta. Esimerkiksi tiimistä löytyy henkilöitä ketkä tykkää viimeistellä projektit, toiset taas ei. Erilaisuus tuo monia eri näkökulmia ja tapoja tuottaa sekä tehdä asioita. Jäsenet oppivat toisiltaan uusia toimintatapoja ja tällä tavoin tiimi sekä sen jäsenet kehittyvät. Myös tehtävänannot voivat sujua helpommin, jos jokainen tiimin jäsen käyttää omia vahvuuksiaan.

 

Yksilön vastuu tiimissä

 

Tiimi kuitenkin koostuu yksilöistä, mutta mikä on oikea tapa toimia tiimissä. Lencionin kirjassa ”Paras mahdollinen joukkuepelaaja”, hyvä tiimi syntyy jäsenten ollessaan nöyriä, nälkäisiä sekä älykkäitä. Hänen mukaansa nöyryys on välttämättömin ominaisuus. Nöyryydellä Lencioni tarkoittaa, että tiimin jäsen tavoittelee ennemmin yhteistä tavoitetta kuin yksilöllistä. Tiimin jäsen ei tavoittele huomiota vain itselleen, vaan mainitsee myös muiden panoksen. Tämä on mielestäni tärkein osa näistä kolmesta. Jäsenen pitää pohtia tarkasti, mitkä ovat hänen omat prioriteettinsa ja laittaa ne tärkeys järjestykseen. Esimerkiksi meneekö omat suunnitelmat tiimin edelle, vai onko tiimi tärkeämpi kuin illanvietto ystävien kanssa.

Nälällä Lencioni puolestaan tarkoittaa halua oppia ja tehdä asioita tiimin eteen sekä vastuun ottamista. ”Nälkäistä ihmistä ei tarvitse patistaa tekemään töitä ahkerammin tai miettimään seuraavia askeleita tai mahdollisuuksia.” (Lencioni, 2016, 175) Tulkitsen nälän samaksi kuin motivaation, koska motivoitunutta jäsentä ei tarvitse painostaa tekemään asioita, vaan hän hoitaa tehtävänsä oma-aloitteisesti.

Älykkyydellä Lencioni taas tarkoittaa henkilön maalaisjärkeä ihmisten suhteen, eli asiallista ja valpasta kanssakäymistä muiden kanssa. Tämä ei liity älylliseen kapasiteettiin. ”Älykkyys ei välttämättä tarkoita hyviä aikeita, koska älykkäät pystyvät käyttämään lahjojaan hyvään tai pahaan.” (Lencioni, 2016, 176 –177) Eli älykkyyttä sosiaalisissa taidoissa pitää löytyä kaikilta jäseniltä, jotta tiimille voisi kehittyä hyvä tiimihenki.

Lencioni kertoo, että näiden kolmen piirteen yhdistelmä on tärkeä. Pelkästään yhden ominaisuuden omaaminen ei tee hyvää joukkuepelaajaa. Yksilön vastuuseen kuuluu olla paras mahdollinen joukkuepelaaja eli tavoitella Lencionin määrittelemiä piirteitä. Tähän vastuuseen kuuluu myös täsmällisyys. Vastuun määrä on kuitenkin hyvin suuri ja kaikki ei kuitenkaan ole täydellisiä. Lencioni kertoo, että kaikki on kuitenkin vain ihmisiä ja jokaisella on huonoja päiviä. Aina ei pysty käyttäytymään niin kuin paras mahdollinen joukkuepelaaja, mutta tärkeintä on, että yrittää aina parhaansa.

 

Tiimihenki on hyvän tiimin perusedellytys. Tiimihenki muodostuu yhteisistä tavoitteista ja niiden eteen työskentelystä sekä hyvästä jäsenten välisestä yhteensopivuudesta. Tiimihenkeä voi vahvistaa auttamalla muita, saamalla onnistumisen sekä epäonnistumisen tunteita yhdessä, arvostamalla sekä luottamalla tiimin jäseniä. Hyvä tiimihenki parantaa tiimin motivaatioita sekä tehokkuutta. Vastoinkäymisten ei kuuluisi vaikuttaa tiimihenkeen, sillä hyvä tiimi kohtaa ne yhdessä. Tiimihengen ylläpitäminen ei kuulu yksilöille vaan se on koko tiimin vastuu.

 

Tiimin vastuu tiimissä

 

Tiimin vastuuta on vaikeampi määritellä. Se syntyy yksilöiden vastuusta. Kun tiimin jäsenet hoitavat omat osuutensa kunnolla, voi vasta sen jälkeen ryhtyä miettimään kokonaiskuvaa tiimin vastuusta. Löysin artikkelin, mikä kertoo siitä, miten esimies luo hyvän tiimin. Mielestäni siinä oli erittäin hyviä pointteja tiimin vastuusta. Artikkelissa käytiin myös läpi tiimin vaiheita. Ensimmäinen vaihe on muotoutuminen, jonka aikana ryhmä on hieman hajalla. Tiimi yrittää saada selkoa tehtävänannosta. Tässä vaiheessa tiimin vastuuseen kuuluu kysyä tarkentavia ohjeita ja ottaa enemmän selvää kyseisestä tehtävästä. Tiimin on hyvä varmistaa heti alussa, että kaikki jäsenet tietävät mitä pitää tehdä.

Toinen vaihe on kuohunta. Kuohunnan vaiheessa päämäärä on jo selkeämpi, mutta tiimin jäsenet hakevat omaa paikkaansa tiimissä. Tässä vaiheessa syntyy helposti erimielisyyksiä. Tiimin vastuulla on keskittyä tavoitteisiin ja jakaa tehtävät sekä vastuut jäsenilleen. On tärkeää varmistaa, ettei jäsenille aiheudu pahaa mieltä tehtävästään, sillä se voi vaikuttaa negatiivisesti lopputulokseen.

Kolmas vaihe on normiutuminen. Tässä vaiheessa vastuut ovat selkeitä tiimin jäsenille. Tiimin vastuu on pystyä tekemään yhteisiä päätöksiä sekä ja kehittää työtapoja. Neljäs sekä viimeinen vaihe on tehtävän suorittaminen. Tässä vaiheessa tiimi osaa toimia itsenäisesti ja tavoitteellisesti sekä jäsenet tukevat toisiaan. Tiimin vastuuksi jää hyvän tiimihengen ylläpitäminen sekä tehtävästä suoriutuminen. Näiden vaiheiden aikana tiimin jäsenet luottavat toisiinsa ja uskaltavat kokeilla sekä ehdottaa erilaisia toimintatapoja.

Näiden ohjeiden sekä vinkkien avulla tiedät, miten toimia tiimissä parhaalla mahdollisella tavalla.

 

 

 

Lähteet:

Lencioni, P. (2016). Paras mahdollinen joukkuepelaaja: tiimiläisen kolme parasta ominaisuutta: tarina johtajuudesta. Otavan kirjapaino oy.

Työterveyslaitos, 2014, Tiimin kehityskaaren neljä vaihetta – näin esimies hioo timantin https://www.ttl.fi/tyopiste/tiimin-kehityskaaren-nelja-vaihetta-nain-esimies-hioo-timantin/

Keränen J, i.a. Mitä on tiimihenki? https://tiimihenki.fi/mita-on-tiimihenki-vuorovaikutuskoulutus/

Kommentit
  • Krista Tikkanen

    Ihan mahtavaa lukea Annin mietteitä paperilla! Opin myös uutta,sillä nuo tiimin vaiheet ei ollut itsellä tiedossa, kuin osittain. Missä kohtaa arvioisit meidän olevan nyt menossa? Kiitos esseestä ja tervetuloa tiimiin, olet siihen enemmän kuin tervetullut!

    27.10.2021
Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close