Tiedosta omat tunne heikkoudet

Johdanto

Varoitus! Tämä essee on yksi esseepankin negatiivisimmista, joten ei sovellu huonoille päiville luettavaksi. Luin Camilla Tuomisen kirjoittaman Johda tunteita, menesty työelämässä kirjan. Kirja sai minut pohtimaan omia vahvuuksiani ja heikkouksiani. Niin usein joudutaan miettimään omia vahvuuksia, mutta kuinka usein olet miettinyt oikeasti omia heikkouksia? En minä ainakaan. Päätin kirjoittaa esseen omista heikkouksistani rehellisesti kaunistelematta totuuksia. Jokaisella on heikkouksia, joten miksi niitä pitää piilotella ja tehdä itsestä kiiltokuvaa? Vaikka kirja oli lyhyt, sai se minut tekemään melkoisen itsetutkiskelun. En todellakaan tykkää puhua tunteistani, varsinkaan niistä arkaluonteisimmista, mutta yritän avata tunnepuolen heikkouksiani tässä esseessä. Tavoitteeni on tämän esseen kautta ymmärtää ja tunnistaa heikkouksiani paremmin, jotta pystyisin puuttumaan ja kehittämään niitä tulevaisuudessa. Tulevaisuudessa toivon, että heikkoudet voisivat muuttua vahvuuksiksi, tai edes tasolle, jossa ei tarvitse puhua heikkouksista.

Camilla Tuomisen sanoja lainatakseni ”Negatiivisen käytöksen takana on aina käsittelemättömiä negatiivisia tunteita”. Tässä sitä sitten on ihan täyslaidallinen.

Olen itseni suurin kriitikko

Kun todella jostain innostun, saatan tehdä asiaa tuntikausia tajuamatta edes, etten ole syönyt puoleenpäivään. Innostus on tietysti hyvä asia, mutta samalla tämä suuri intohimo herättää minussa suuren kriitikon. Olen todella pikkutarkka asioista, jotka oikeasti merkitsevät minulle paljon. Haluan viilata pilkkua, enkä todellakaan halua mennä sieltä mistä aita on matalin. Arvostelen työtäni sairaalloisen tarkasti ja vaikka olisin itse sitä mieltä, että työ ansaitsee kouluarvosanan kymmenen miinus, ei se minulle käy. Täytyy saada täysi kymppi. Tämä aiheuttaa myös joskus tilanteita, jossa en yksinkertaisesti vain ole tyytyväinen työhöni. Näen siinä kamalan määrän virheitä, mutta en osaa korjata niitä. Yksinkertaisesti osaaminen loppuu, jonka koen suurena epäonnistumisena. Tällainen pilkunviilaaminen taas johtaa usein siihen, että työntekoni on erittäin hidasta ja tehotonta. Onneksi tämä heikkous on ollut minulla tiedossa jo pitkään ja olen sen kanssa tehnytkin töitä.

Olen luonteeltani keltainen, joten innostun kaikesta helposti ja luova työ on minulle itseisarvo. Työn ei tarvitse olla oikeasti luovaa, mutta älä tee sitä virhettä, että sanoisit sen minulle ääneen. Minua ei saa rajoittaa tai määrätä mitä minun täytyy tehdä. Minun pitää saada itse päättää kuinka työni teen, jotta innostus ja kiinnostus asiaa kohtaan säilyy. Keltainen luonteeni höystettynä pilkun tarkalla viilaamisella, ei ole kovin toimiva yhdistelmä. Haluan tuloksia heti tässä nyt tyyppisesti, joten työmotivaationi on myös sitä tasoa. Tämä aiheuttaa valtavia työtunteja, uupumusta, vihaa, pettymyksiä, luovuttamista, huonommuuden tunteita ja erityisesti innostuksen katoamista.

Negatiivisten tunteiden käsittely

Olen ollut aina todella huono puhumaan omista tunteistani. En yksinkertaisesti osaa, enkä halua avata suutani ja puhua sitä puhtaaksi. Tämä on todella raskasta itselle, koska tiedostan kuinka paljon helpommalla pääsisi, kun ei patoaisi kaikkia murheita itsensä sisään. Olen lapsesta saakka harrastanut omien tunteideni sivuamista. En tiedä teenkö sitä aina edes tarkoituksella, mutta tapani mukaan sysään kaikki negatiiviset tunteet pois ajatuksistani. Tässä tekniikassa ei ole sitten yhtään mitään hienoa, tai hyvää. Tämä tapani aiheuttaa sen, että kun mittari tulee täyteen, tulee tunnepurkaus paikkaa tai aikaa kyselemättä. Tunteet purkautuvat täysin hallitsemattomasti. En tarkoita sitä, ettenkö pystyisi itseäni hallitsemaan, pystyn kyllä, mutta tunteitani en pysty. Kaikki asiat, jotka olen padonnut sisääni purkautuvat keltään kyselemättä. Häpeän tällaisia tunteiden purkauksia ja ehkä se onkin yksi syy, miksi niin paljon vierastan kaikkia negatiivisia tunteita, koska niiden käsitteleminen on niin alkeellisella tasolla. Tunteiden purkauksen aikana oikeutan itselleni myös huonon ja myös toista sanallisesti loukkaavan käytöksen. Heti tunteiden laannuttua, tiedostan kuinka lapsellista ja typerää käytökseni olikaan. Onneksi osaan edes pyytää anteeksi, mutta on siinä silti toisella osapuolella kestämistä.

Kärpäsestä syntyy härkänen

Luulen, että en ole ainoa, joka painii tämän ongelman kanssa. Kärpänen pääsee liian usein kasvamaan härkäseksi. Vaikka kuinka tiedostan jonkin asian hiertävän, en kovinkaan usein osaa asialle tehdä mitään, ennen kuin tilanne on äitynyt siihen pisteeseen, että nyt on pakko toimia. Usein tilanne ei ole muuttunut millään tavalla, mutta oman pään sisällä asia on saanut aivan liian suuret mittasuhteet. Tällainen tilanne aiheuttaa taas aivan turhaa stressiä. Usein ongelmana onkin se, että tällaiset pienet asiat pääsevät yhtäaikaisesti kasaantumaan, joka aiheuttaa lumipallo efektin.

Kun asioiden kasaama stressi on kasvanut tarpeeksi suureksi, tulevat ne häiritsemään yöunia. Illalla tuntuu lähes mahdottomalta ajatukselta olla ajattelematta ja stressaamatta asioita. Ennen pyrin taistelemaan tällaisissa tilanteissa pääkoppaani vastaan huonolla menestyksellä. Nykyään hyväksyn tilanteen paremmin, mutta nukkuminen tällaisessa tilanteessa on edelleen hyvin vaikeaa. Usein ongelmana iltaisin onkin se, että asioiden saatua aivan liian suuren mittasuhteet, alkaa asioista ajattelemaan vain negatiivisia puolia. Tarpeeksi kauan kauhukuvia maalattua, onkin jo kiivetty perse edellä puuhun.

Vastuun kantaminen negatiivisissa tilanteissa

Olen todella huono riitelijä. Ongelmani on se, että olipa riidan aiheuttaja mikä tahansa, en tunnekuohussa osaa ajatella toisen osapuolen tunteita tai näkökantaa. Riidan alkaessa vedän välittömästi haarniskan niskaan. Puolustaudun sanallisesti tekojani, vaikka kuinka ne olisivat olleet typeriä. Tässä tilanteessa ikävintä on se, että en näe enää omia puutteita toiminnassa, vaan pyrin löytämään niitä toisesta osapuolesta. Rautalangasta väännettynä pyrin etsimään riidan aiheuttajaa toisesta osapuolesta, vaikka riita olisin lähtenyt omasta typerästä lausahduksesta. Onneksi en ole pitkävihainen ja vihaan riitelemistä muutenkin. Toisaalta tämä aiheuttaa myös sen, että en mielelläni rupea sanaharkkaan toisen kanssa, vaikka olisinkin asiasta aivan toista mieltä. Tyydyn vain kohtalooni, enkä ja purnaan itselleni sisäisesti.

Läsnäolo ja asenne ratkaisee

Olen aina pitänyt omana vahvuutenani läsnäolon taitoa. Olen kuitenkin huomannut siinä viime aikoina pientä otteen lipsumista. Huomaan välillä, että panostan johonkin asiaan niin täysillä, että läsnäoloa ei enää riitä asian ulkopuolelle. Erityisesti minua harmittaa se, että olen unohtanut pitää yhteyttä hyviin ystäviini. Onneksi tiedostan sen, että he eivät katoa minnekään, mutta haluan silti tulevaisuudessa jakaa läsnäoloani myös heille enemmän. Lisäksi tilanne aiheuttaa ongelmia priorisoinnin suhteen. Asiat, jotka itse olen päättänyt olevan nyt tärkeitä vievät priorisoinnissa paikan asioilta, jotka todellisuudessa olisivatkin tärkeämpiä.

Tämä ongelma onkin loppujen lopuksi asenteessa. Olen hyvin päättäväinen, joka tietyllä tavalla on hyvä asia. Siinä on kuitenkin kääntöpuolensa. Liian usein teen päätöksen tykkäänkö, vai enkö tykkää jostain asiasta liian hätäisesti ja mieltäni on todella vaikea taivutella enää toiseen suuntaan.

Huono päivä usein näkyy ja kuuluu

Vaikka tapanani onkin padota kaikki negatiiviset tunteet sisääni, koen silti olevani hyvin paljon tunneihminen. Kerään helposti sekä positiivisesta, että negatiivisesta ilmapiiristä fiiliksiä itseeni. Koen myös olevani aivan suomen eliittiä jakamaan omia negatiivisia tunteitani muihin ympärilläni oleviin ihmisiin. Olen todella huono peittämään omia tunteitani, oli sitten kyse positiivisista tai negatiivisista tunteista. Tämä aiheuttaa itsessäni suurta häpeän tunnetta. Huonon päivän kohdatessa minun on todella vaikea löytää mistään asiasta positiivisia näkökulmia. Välillä minusta tuntuu, että oikein etsimällä etsin mitä kaikkea negatiivista ympärilläni on. Tällaisina päivinä olen varmasti todella raskasta seuraa ja jos sinulla on vain mahdollisuus pysyä kaukana, suosittelen sitä vain omaa etua ajatellen.

Yhteenveto

Tämän esseen kirjoittamisen aloittaminen tuntui todella vaikealta, mutta pääsin esseen edetessä hyvään flow tilaan ja itseasiassa loppua kohden aloin nauttimaan asioiden pohtimista. Vaikka esseen sisältö onkin todella negatiivinen, minulle tuli todella hyvä mieli tätä esseetä kirjoittaessa. Tiedostan, että negatiivisten tunteiden hallinnassa minulla on suuria puutteita, mutta koen ottaneeni yhden askeleen lähemmäksi niiden oppimista. En ole varmasti koskaan yrittänyt puhua omista negatiivisista tunteista yhtä avoimesti. Toivottavasti jonakin kauniina päivänä olen oppinut käsittelemään näitä tunteita paremmin.