Tampere
28 Mar, Thursday
8° C

Proakatemian esseepankki

THE WINNER TAKES IT ALL – MYYNTIPÄIVÄT 2019



Kirjoittanut: Sanna Tahlo - tiimistä Hurma.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 5 minuuttia.

THE WINNER TAKES IT ALL – MYYNTIPÄIVÄT 2019

 

Tarina

2018 syksyllä myyntipäivien aikana halusin voittaa, mutta en osannut sitoutua. Sama koski ehkä useampaa Hurman tiimiläistä, mutta itse olin etunenässä niiden joukossa, jotka lähtivät ensimmäisinä. Omat treenit ja harrastukset menivät tiimin edelle. Klassikkovirhe.

Voittaminen on kivaa, mutta se vaatii työtä ja sitoutumista. 2019 myyntipäivät olivat erinomainen näyttö siitä, mihin tiimi pystyy, kun kaikki kuusitoista ihmistä sitoutuu yhteiseen tavoitteeseen ja tekee järjestelmällistä työtä sen eteen. Eli mitä vaan voi saavuttaa, kun uskaltaa tönäistä oman itsen ja omat, lyhytnäköiset tavoitteet sivuun ja antaa itsestään kaikkensa tiimille.

Luottamus

Kun syksyllä palasin arkeen, parin viikon sairasloman ja kevään Brasilian matkan jälkeen, olin jotenkin herännyt todellisuuteen. Meillä on vielä puolitoista vuotta aikaa ja haluan pistää itseäni likoon ja napata tiimistä aktiivisen tiimipelaajan paikan. Avata suuni ja näyttää panokseni. Päätös ei aluksi ollut edes tietoinen, koska oli vaan niin mahtavaa palata Proakatemialle pitkän tauon jälkeen, ja ennen kaikkea palata meidän huikeaan tiimiin.

Alkusyksystä päätettiin tulevien myyntipäivien päällikkö. Hurman Jenna ehdotti myyntipäälliköksi minua, erinomainen haasto, johon totesin pilke silmäkulmassa ”voi paska”. Hetken keskustelujen jälkeen päätös nuijittiin. Siitä taas hetkeä myöhemmin Hurman Emilia pomppi keittiössä hehkuttaen 110% luottamusta ja todeten, että tästä tulee hyvä. Se jäi hyvin mieleen, koska kävin mielessäni läpi sitä, kuinka iso asia on nauttia kuudentoistahengen tiimin luottamusta, esimerkiksi aiemmista poissaoloista huolimatta. Tiimi luotti täysin kykyyni kehittyä ja johtaa Hurmaa. Ja toki tiesi myös kuinka kilpailuhenkinen olen, joten ainoa vaihtoehto Hurmalle on voitto.

Yhteinen tavoite

Jo loppukesästä Hurma oli luonut yhteisen tavoitteen, voittaa 2019 vuoden myyntipäivät. Tavoite vietiin niin pitkälle, että se kirjattiin tiimin sääntöihin ja jokainen veti nimmarin alle. Siitä se kaikki lähti.

Jokainen kuudestatoista hurmalaisesta sitoutui tavoitteeseen, vaikka se ei ollut oma henkilökohtainen tavoite tai yksilö ei nähnyt painoarvoa myyntipäivien voitolle. Tässä kuitenkin onnistuttiin koko tiiminä, kun jokainen osasi laittaa yksilön mielipiteen taustalle ja keskittyä tiimin yhteiseen ajatukseen ja tavoitteeseen. Jokainen meistä löysi myös itselleen sopivan tulokulman tavoitteeseen, oli se sitten itse voitto, raha tai tiimihenki.

Pelkkä sopimus tai sääntö paperilla ja nimmari alla ei riitä, mutta sitoutuminen ja innostuminen mikä siitä alkoi, oli merkityksellistä.

Kaikki peliin

Samana päivänä, kun valitsimme myyntipäällikön soitin siskolleni Johannalle, joka myisi vaikka sukat jalasta tai hiekkaa Saharaan. Sanoin, että minut valittiin päälliköksi ja tänä vuonna Hurma aikoo voittaa. Ei kuitenkaan tiedetä miten tavoitteeseen päästään ja tarvitaan apua valmistautumiseen.

Ennen syyslomaa Johanna valmensi meitä liittyen myyntiin ja siihen, miten meidän pitää myydä ja, mikä se meidän tavoite on, muukin kuin pelkkä voitto. Se kolmen tunnin mentorointi ja valmennus oli hyvällä tavalla kohtalokas meille. Nuijimme tavoitteeksi myydä 35 000 eurolla, vaikka se aiheutti pientä kauhistusta ja epäilystä. Se miten pääsisimme tavoitteeksi, oli myös ratkaisevaa. Mielellämme piiloutuisimme ständimyynnin taakse, ettei vaan tarvitsisi nostaa luuria ja soittaa. Ymmärsimme kuitenkin, että meidän on panostettava yritysmyyntiin sen sijaan, että irrottaisimme tiimiläisiä maailmalle myymään kuluttajille. Näin päädyttiin sotasuunnitelmaan, jossa suurin osa koko tiimistä on kaksi päivää Proakatemialla ja nostaa luuria, tonkien kaikki mahdolliset verkostot läpi. Tähän väliin vielä huomio siitä, kuinka tärkeäksi jokaisen omat verkostot osoittautuivat, koska aina oli helpompi ottaa yhteyttä johonkin, mihin oli edes jollain tapaa lämmin kontakti!

Päätös suorakontaktoinnista eli soittelusta oli onnistunut, vaikka se välillä itse myyntipäällikköäkin ahdisti. Se johti myös siihen, että suurimman osan aikaa olimme kaikki paikalla, yhdessä, hepuloimassa, nauttimassa, nauramassa ja kannustamassa toisiamme. Jokaista kauppaa juhlittiin, unohtamatta aplodeja mitä pienimmillekin asioille.

Päällikön silmin

Johtajana isoin oppi oli se, että opin pitämään turpani kiinni ja ymmärsin, kuinka tärkeää se oli. Opin antamaan tilaa muille ja keskittymään entistä enemmän positiiviseen, vaikka matkan varrella olisikin tehnyt mieli lipsahtaa epätoivon polulle. Kun olisi tehnyt mieli kuitata jotain negatiivissävytteistä, näyttää epätoivon pilkahdus tai murahtaa jostain purin hammasta ja nieleskelin. Kävin syömässä tai laskin kymmeneen. Ymmärrän näin jälkeen päin kuinka merkittävä vaikutus omalla rauhallisuudella ja positiivisuudella oli muihin tiimiläisiin. Olin se henkilö, joka ihan viimeisenä saisi keikuttaa venettä. Tiimimme valmentaja Veijo totesikin keskiviikkona voittajan julkistamisen jälkeen jotakin tämän tapaista – notkahdusten jälkeen tapahtuu yleensä jotain suurta, joten notkahduksia tulee sietää ja pitää positiivisesta asenteesta kiinni kynsin hampain. Se oli merkittävä oppi tulevaisuudenkin kannalta.

Opin myös pyytämään apua koko myyntipäivien matkan aikana. Ymmärsin, että tarvitsemme ulkopuolista apua suunnitteluun ja valmistautumiseen, jotta voimme oikeasti päästä tavoitteeseen ja voittaa. Johannan valmennuksen lisäksi pyysin tiimiläistäni Karoliina oikeaksi kädekseni ja sparrausparikseni, miettimään mikä meni hyvin viime vuonna, mitä voimme hyödyntää ja, mitä pitää kehittää. Karoliina oli myös apunani myyntipäivien aikana, kun tunsin olevani jumissa. Pyysin apua ja kysyin voitko ottaa haltuun seuraavan välitsekkauksen. Pyysin apua, ja sain apua. Karoliina oli omin sanojensa mukaan minulle myös opaskoira pimeässä, kun kovassa hypessä ja flowssa melkein kahden päivän myymisen jälkeen esimerkiksi kysyin paljonko yksi kahvipaketti maksaa. Haha.

”To overcome our challenges, all that is required is the courage to ask for help”

– Simon Sinek

Koen, että sama oppi koski myös koko tiimiä. Apua osattiin pyytää ja sitä tarjottiin, paikkasimme toistemme heikkouksia välittömästi ja nostimme vahvuuksia ylös.

Opit talteen

Merkityksellisin oppi koko tiiminä oli ymmärtää, että hyvällä suunnittelulla ja päättäväisyydellä voi saavuttaa tavoitteen. Tiimi pystyy siihen, me pystymme siihen. Näyttö siitä nosti tiimin sekä yksilöiden itsetuntoa.

Muutama tärkeä nosto vielä loppuun!

Ihan aina, asenne ratkaisee. Sitä Hurma luukutti myyntipäivien alusta loppuun. Pitää sietää, jos myyntiprosessit eivät mene putkeen tai vastaan tulee uusia yllättäviä, jopa mahdottomia tilanteita. Asenne ratkaisee.

Pitää uskaltaa vaatia itseltään sekä tiimiläisiltään. Antaa painetta työntekoon ja parhaaseen mahdolliseen suoritukseen. Hurma uskalsi antaa painetta ihan kaikille, niin esipinkuille kuin hurmalaisille.

Nopea reagointi oli Hurman vahvuuksia myyntipävillä. Jos esimerkiksi ständimyynti ei toiminut, otimme sieltä tiimiläiset pois tai kokeilimme uutta ständipaikkaa.

Yksilöiden vahvuudet otettiin huomioon. Emme yrittäneet tunkea kaikkia samaan muottiin. Annettiin esimerkiksi mahdollisuus soittaa ja tehdä kauppaa kotoa käsin, kun työrauha olisi häiriintynyt liikaa Akatemian tiloissa.

Verkostokartat! Jokaisen tiimiläisen verkostot osoittautuivat arvokkaiksi ja kontaktoiminen helpottui, kun soittamiseen löytyi punainen lanka, eikä suorakontaktoinnin tarvinnut olla pelkkää kylmäsoittoa. Verkostokartan toteuttamiseen olisi kannattanut käyttää ennakkoon paljon enemmänkin aikaa.

Positiivisuuteen keskittyminen. Takaiskuista, huonoista fiiliksistä tai epäilyksistä ei tehty numeroa. Keskityttiin oikeisiin asioihin. Pidettiin tilanne 0-0. Päätettiin jo maanantaiaamuna, että Hurman selkäranka ei katkea mistään ja tilanne loppuun asti 0-0.

Aina kannattaa pyytää apua! Ei kannata kärvistellä turhaan.

Kannattaa myös käyttää aikaa suunnitteluun ja valmisteluun! Myös lukeminen kannattaa. Lukuvinkki – henkilökohtaisesti käytin aikaa lukemalla läpi Pasi Raution myyntiblogeja ja nappaamalla oppeja talteen.

Panostaminen selkeään viestintään ja perehdytykseen. Siinä olisi ollut meilläkin petrattavaa.

Valmistelut ja turhan työn välttäminen, olisimme voineet selvittää asioita vieläkin paremmin valmiiksi. Esimerkiksi mitä materiaaleja saamme Aglilta ja Kahvikeisarinnalta, vai pitääkö tehdä itse.

Voittoa ja jokaista saavutusta kannattaa ja pitää juhlia!

Onko elämää myyntipäivien jälkeen?

Myyntipäivät aiheuttivat henkisen ja voiton juhlimisen jälkeen, fyysisenkin krapulan.

Mitäs nyt? Jälkityö, laskutus, excelit ja toimitukset tuottavat vielä työtä. Kaikki työ ennen, aikana ja jälkeen on kuitenkin sen unohtumattoman fiiliksen arvoista. Emme varmasti tule koskaan unohtamaan miltä tuntui, kun klo 23.30 tiistai-iltana Hurman Anniina teki 500 kahvipaketin kaupan Whatsapilla tai, miltä tuntui keskiviikkona klo 11, kun voittaja julkistettiin. Kuinka paljon teimmekään pitkäjänteistä työtä ja asioita oikein, jotta olimme tuossa tilanteessa tiistaiyönä tai keskiviikkona päivällä. Vau. Hyvä me! Elämä jatkuu myyntipäivienkin jälkeen, mutta voimme edelleen ottaa kaiken energian ja ilon irti voitosta. Tästä riittää makusteltavaa.

Maailman isoin kiitos vielä koko Hurmalle! Me tehtiin se, voitettiin Proakatemian 2019 vuoden myyntipäivät ja tehtiin historiaa myymällä yli 20 000 euron edestä kahdessa päivässä, eli myymällä enemmän kuin mikään tiimi koskaan. Ja yhtä iso kiitos meidän mahtaville esipinkuille Juhalle, Essille, Sallalle, Tealle ja Annikalle, ja Ylöjärven lukion yrittäjyyslinjan Helenalle. Sekä tietysti parhaalle mahdolliselle mentorille ja valmentajalle, Hurja Median ja Tahlo Venturesin Johannalle. Ja lopuksi, vielä kerran kiitos kaikille nykyisille, onnellisille Kahvikeisarinnan kahvin tai Aglin sukkien omistajille.

Myyntipäällikkö on puhunut.

 

 

LÄHTEET

https://pasirautio.fi/etova-b2b/

Rautio, P. Etova B2B. Pasi Rautio.

https://pasirautio.fi/kayttamalla-enemman-aikaa-saastat-aikaa/

Rautio, P. Käyttämällä enemmän aikaa säästä aikaa. Pasi Rautio.

https://pasirautio.fi/leadership-in-sales-funnel-management-for-experts/

Rautio, P. Leadership in sales funnel management for experts. Pasi Rautio.

 

 

Highlighter Stats
×
4 total highlights
Kommentit
  • Salla Nieminen

    ”voi paska”Tämä on hauska! 😀

    11.11.2019
  • Salla Nieminen

    Tavoite vietiin niin pitkälle, että se kirjattiin tiimin sääntöihin ja jokainen veti nimmarin alle.Wau! Tästä se todellakin lähti!

    11.11.2019
  • Salla Nieminen

    melkein kahden päivän myymisen jälkeen esimerkiksi kysyin paljonko yksi kahvipaketti maksaaTämä on hauska! 😀

    11.11.2019
  • Salla Nieminen

    Verkostokartat!Hyvä käytännön vinkki!

    11.11.2019
  • Salla Nieminen

    Huikean innostava essee Hurman myyntipäivien projektipäälliköltä, joka reflektoi tässä esseessä niitä asioita, jotka johtivat Hurman myyntipäivien voittoon. Vaikka kirjoitusvirheitä on paikka paikoin, teksti on todella innostavasti kirjoitettu ja sitä lukee mielellään! Voi hyvin kuvitella itsensä Hurman mukaan myyntipäivien ajaksi! 🙂 Jonkin verran tekstissä sivutaan myös sitä, mitä Hurma olisi voinut tehdä vieläkin paremmin, ja se on hyvä! Lopussa luetellut lähteet jäivät minulle hämäriksi, sillä en tiedä käytettiinkö niitä varsinaisesti esseessä. Tällainen tapahtuman tai projektin reflektointiin liittyvä essee ei tosin ylimääräisiä lähteitä välttämättä mielestäni kaipaakaan.

    15.11.2019
Post a Reply to Salla Nieminen cancel reply

Add Comment
Loading...

Vastaa käyttäjälle Salla Nieminen Peruuta vastaus

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close