Tampere
06 Jun, Tuesday
8° C

Proakatemian esseepankki

Terveyshallintotieteilijästä johtajaksi



Kirjoittanut: Veera Hauta-aho - tiimistä Motive.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Terveyshallintotieteilijästä johtajaksi

 

Terveyshallintotieteiden maisteriohjelman voi tällä hetkellä opiskella sekä Oulun, että Vaasan yliopistoissa. Opinnot ovat 120 opintopisteen laajuiset ja koulutus kestää noin kaksi vuotta. Siihen sisältyy syventävät opinnot, jotka ovat 95 opintopistettä, joka sisältää terveyshallintotieteen opintoja 75 opintopistettä ja tutkimusmenetelmäopintoja 20 opintopistettä. Lisäksi opiskelijan tulee suorittaa sivuaineopintoja 25 opintopistettä. Terveyshallintotieteiden maisteriohjelmassa keskitytään erityisesti johtamisopintoihin. Yhteistyö työelämän kanssa julkisen ja kolmannen sektorin sekä yritysten kanssa on tärkeässä roolissa opinnoissa. Opiskelu koostuu paljolti harjoitteluista, työelämäprojekteista, tutkimus- ja kehittämisyhteistöistä. Opiskelu on huomattavasti käytännönläheisempää, kuin monilla muilla yliopistossa opiskeltavilla aineilla. Tämän ajattelisi vetävän sosiaali- ja terveysalan käytännöllisestä opiskelusta pitäneitä amk-opiskelijoita puoleensa.

 

Johtaminen erilaisissa terveysalan toimintaympäristössä, sekä alan kehittämis- ja projektityöt mukaan lukien muutosprosessit ovat Terveyshallintotieteiden opintojen pohjana. Opinnoissa pyritään luomaan opiskelijalle valmiudet toimia tieteellisessä tutkimustyössä, terveysalan vaativissa johto-, asiantuntija- ja kehittämistehtävissä. Lisäksi opiskelija saa työkalut kansalliseen ja kansainväliseen yhteistyöhön. Opintojen myötä opiskelija osaa olla kriittinen terveyshallintotieteen uusinta tutkimustietoa kohtaan sekä käyttää saamaansa tietoa itsenäisesti ja innovatiivisesti sosiaali- ja terveysalan johto-, asiantuntija- ja kehittämistehtävissä. Lisäksi aktiivinen osallistuminen sosiaali- ja terveysalan johto-, asiantuntija- ja kehittämistehtäviin sekä tutkimustyöhön julkisella, yksityisellä ja kolmannella sektorilla, sekä selkeä ja analyyttinen viestintä ja kommunikointi sekä suullisesti että kirjallisesti ovat osa valmistuneen taitoja. Kehittämiseen liittyvät projektit ja niihin liittyvä tietotaito on suuri osa terveyshallintotieteilijän työnkuvaa suurimmassa osassa työllistymismahdollisuuksia. Esimerkiksi kyky arvioida terveysalan toimintaympäristössä toimivien ammattilaisten toimintaa työkentällä ja taitoa kehittää sitä jatkuvasti muuttuvan maailman sosiaali- ja terveysalan tarpeiden mukaisiksi.

 

Terveyshallintotieteen maisteriohjelmassa sovelletaan organisaatio-, hallinto- ja johtamisteorioita sosiaali- ja terveysalalle ja alan muuttuviin yhteiskunnallisiin ilmiöihin. Opinnoissa syvennytään terveysalan hallinnon ja johtamisen ilmiöihin työelämässä ja tieteessä. Opinnot sisältävät sosiaali- ja terveysalan johtajuuden ja johtamisen keskeiset käsitteet ja teoriat sekä alan uusimman tieteellisen tutkimuksen. Opintoihin kuuluu laajat tutkimusmenetelmäopinnot. Opintojen aikana tehdään työelämään sijoittuva johtamisen harjoittelu. Opiskelija voi sivuaineen opinnoilla suunnata asiantuntemustaan omien uratavoitteidensa mukaisesti. Opintoihin kuuluu isona osana pro gradu -tutkielma, joka on kokonaisuudessaan 35 opintopistettä. Sen tulee osoittaa opiskelijan osaamista tutkimusmenetelmien soveltamista. Lisäksi sen täytyy osoittaa, että opiskelijalla on valmiudet analyyttiseen, systemaattiseen ja kriittiseen ajatteluun. Lisäksi siitä tulee käydä ilmi tiedon hankintaan ja tuottamiseen, sekä itsenäiseen työskentelyyn ja tieteelliseen viestintään liittyvä osaaminen. Pro gradun voi joustavasti toteuttaa osana laajempaa tutkimushanketta. Myös muotona sen voi tehdä joustavasti perinteisenä tutkimusraporttina tai tieteellisen artikkelina. Tämä antaa paljon vapauksia opiskelijalle toteuttaa pro gradu juuri hänen mielenkiinnon kohteeseensa sopivalla julkaisutavalla.

 

Työllistymismahdollisuudet terveyshallintotieteestä valmistuneilla terveystieteiden maistereille. He voivat työllistyä esimerkiksi johtamis- ja asiantuntijatehtäviin sosiaali- ja terveysalalla. Myös sosiaali- ja terveysalan vaativat johto-, asiantuntija-, suunnittelu-, tutkimus-, kehittämis- ja opetustehtävät voivat työllistää heitä. Mahdollisuus työskennellä niin kansallisella, kun kansainvälisellä tasolla on olemassa. Kokonaisuudessaan terveyshallintotieteilijöiden työllistymisprosentti on korkea ja töitä löytyy monipuolisesti vastavalmistuneille. Laajan työnkuvan ajattelisi houkuttelevan opiskelemaan tätä maisteriohjelmaa.

 

Olen itse löytänyt pienen kiinnostukseni hallintopuolen asioihin nykyisen työpaikkani kautta, sekä Proakatemialla opiskelun kautta. Lukiessani terveyshallintotieteiden opiskelun kuvausta ja sen avaamia työllistymismahdollisuuksia ja urapolkuja, kiinnostukseni heräsi toden teolla. Kehittämis- ja projektityöt kuulostavat käytännönläheisiltä, tavoitteellisilta ja tuloksellisilta korvaani samoin kuin muutosprosessien parissa työskentely. Koen että näiden hallinnoiminen tuntuu tällä hetkellä kaukaiselta, mutta houkuttelevalta. Yritän päästä yli siitä ajatuksesta, että minusta ei ole johtajaksi tai päälliköksi. Jos sitä itse haluan, niin miksei minusta siihen olisi. Kyllä minusta on!

 

 

Lähteet:

https://www.oulu.fi/fi/hae/maisteriohjelmat/terveyshallintotiede

https://opintopolku.fi/konfo/fi/toteutus/1.2.246.562.17.00000000000000002300

https://www.uwasa.fi/fi/koulutus/maisteriohjelmat/sosiaali-ja-terveyshallintotiede-htm-helsinki

 

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close