Tampere
29 Mar, Friday
3° C

Proakatemian esseepankki

Tervetuloa valintojen maailmaan – asiaa priorisoinnista



Kirjoittanut: Juha Kankaanpää - tiimistä Waure.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Juu ei
Saku Tuominen
Esseen arvioitu lukuaika on 6 minuuttia.

 

Johdanto

Mikä on se muuttuja, joka tekee ihmisten elämistä erilaisia? Miksi naapurilla näyttää olevan aina aikaa ja minulla on aina kiire? Mikä erottaa minut tai meidät muista? Minkä pohjalta toimin tai toimimme? Kaiken ytimessä on päätökset. Teemme päätöksiä oikeastaan koko ajan kellon ympäri.  Se millaiseksi elämämme lopulta muodostuu, määrittyy valintojen pohjalta. Kaikki on lopulta itsestä kiinni. Uskon etten suinkaan ole ainut, joka kokee jatkuvasti tunnetta nimeltä kiire. Tunne, joka ilmaantuu silloin, kun tekemistä on enemmän kuin aikaa. Mikä silloin avuksi? Onneksi joku on kehittänyt ajatusmallin nimeltä priorisointi. Se on asioiden laittamista tärkeysjärjestykseen tai niiden karsimista. Kaikkihan sitä nykyään tekevät. Hieno ja trendikäs termi, jonka merkityksen myös minä väitän ymmärtäväni, ja jonka pohjalta muka toimin.  Joo jep. Todellisuudessa tekeminen ja toiminta on aivan jotain muuta. Uskottelen itselleni päivästä toiseen priorisoivani ja tekeväni päätöksiä, vaikka todellisuudessa yritän tehdä kaikkea ja siirrän asioiden päättämistä. Lopputuloksena asiat eivät etene tehokkaasti ja huomioni kanssa kulkijoille on luokkaa jokaiselle jotakin on ei mitään kellekään. Ongelman tiedostaessani tuli se kerran puheeksi opiskelijakollegani kanssa ja sain häneltä kirjavinkin. Saku Tuomisen: Juu ei – pieni kirja priorisoinnista, on lyhyt ja ytimekäs kirja. Juuri sellainen, jota nyt tarvitsin. Kirja tavallaan näpäytti ja löi monesti karttakepillä sormille, mutta avarsi kovasti omaa ajattelumaailmaani ja oivalsin, ettei asioista päättämisen tarvitse olla vaikeaa. Ehkäpä osaan päättä tulevaisuudessa paremmin.

 

Priorisointi on yksinkertaista

Jos oikein yksinkertaistetaan, niin yleisimpiä päätösmuotoja on kaksi, juu ja ei. Keskeisin tekijä päätöksiä tehtäessä on se, mille asioille päätämme sanoa kyllä ja mille ei. Päätämmekö aloittaa jonkin uuden asian tekemisen vai vastavuoroisesti lopettaa ja jättää jonkin vanhan pois. Mitkä ovat niitä asioita, joita kohti haluamme mennä ja mitkä niitä, joita välttelemme viimeiseen asti? Edellä mainittuihin kysymyksiin vastaamalla teemme tietoisia tai tiedostamattomia päätöksiä koko ajan, ja joiden pohjalta määrittyy se, millaiseksi elämämme muovautuu. Mielenkiintoista on, ajattelemmeko elämää juurikaan tästä vinkkelistä? Tiedostammeko ollenkaan päivittäisten valintojen merkitystä niitä tehdessämme? (Tuominen, 2020.) Ensimmäinen ajatus lukiessani tämän kirjasta oli, että ei helvetti. Minähän olen taas vaihteeksi ollut suurimman osan ajastani tiedostamatta automaatiolla tai suhteellisen tuuliajolla. Riittävän tilan tekeminen ajattelulle, on jäänyt sivustalle. Minulla on vaihteeksi ollut muka niin kiire, etten ole edes miettinyt, mitä päätän tai miten se vaikuttaa kokonaiskuvaan. Olen tehnyt paljon huonoja päätöksiä, jotka eivät todellakaan ole vieneet minua kohti tavoitteitani. Päin vastoin. Täytän päiviäni huolimattomasti pohtimatta sen enempää, onko asiat oikeasti relevantteja. Sitten kalenterini on liian täynnä ja siellä on asioita, joita siellä ei välttämättä tarvitsisi olla olenkaan. Oikeasti tärkeät asiat saavat liian vähän huomiota ja lykkääntyvät. Lopputuloksena syntyy stressiä, vaikka en sitä tietenkään itselleni myönnä. Kaikkiin huonoihin päätöksiin syypää löytyy peilistä.

” Stress comes from ignoring thing that you shouldn’t be ignoring.”

-Jeff Bezos

 

Tärkeintä on ylipäätään tiedostaa se, että teemme koko ajan päätöksiä ja pysähtyä päivittäin hetkeksi miettimään, mille asioille oikein sanomme kyllä ja mille ei. Jos hyvän elämän perusedellytykset ovat merkityksellisten asioiden tekeminen sinulle tärkeiden ihmisten kanssa, eikö tämän näkökulman pohjalta päätökset vie meitä joko oikeaan tai väärän suuntaan? Eikö järkevintä olisi asettaa tavoitteeksi lisätä sellaisia päätöksiä, jotka vievät meitä haluttuun suuntaan ja vähentää niitä, jotka eivät? Yksinkertaista. (Tuominen, 2020.) Loppupeleissä priorisointi ja päättäminen tosiaan on hyvinkin yksinkertaista. Se on juuri niin vaikeaa kuin haluaa siitä itselleen tehdä. Pohtimalla edellä mainittuihin muutamaan kysymykseen vastauksen ja tekemällä sitten päätöksen juu tai ei, tulee asiasta päättäminen tavallaan hoidettua ja sitten se on pois mielesi päältä. Itse kuvittelin oman mieleni vähän niin kuin työpöydäksi, jossa on kesken eräisiä työasioita niin pitkään kunnes ne on hoidettu. Jos asiat jättää hoitamatta, ne alkavat kasautua ja syntyy stressiä. Jos nyt vertaat samalla tavalla työasioita mielessäsi oleviin päätettäviin asioihin, eikö vertauskuvan pohjalta ole järjetöntä jättää asioita päättämättä? Jep, niin minäkin ajattelen. Selkeys on reilua ja epäselkeys epäreilua myös itseäsi kohtaan.

 

Miksi sitten jätämme niin usein päättämättä? ”Täytyy miettiä” on nykypäivän uusi ”ei”

Mielestäni merkittävä huomio, josta Tuominen (2020) kirjoittaa aloitettuaan tietoisesti kiinnittää huomiota omiin ja muiden juu/ei-päätöksiin, on ihmisten nykypäivän hyvin yleinen tapa olla päättämättä asioista tai toisin sanoen sanoa ei. Pääsemme tavallaan helpommalla, kun päättämistä lykätään tai asia sivuutetaan kokonaan. Päätämme olla aloittamatta, muuttamatta tai lopettaa. Olimme sitten töissä tai kotona, jos joku ehdottaa jotakin yllättävää, on yleisin vastauksemme ”täytyy miettiä” tai jokin muu vastaava. Tavallaan miettimisessä ei ole mitään väärää etenkin, jos kyse on vaikeasta asiasta, mutta nykypäivänä miettiminen harvemmin tarkoittaa sitä, mitä se varsinaisesti tarkoittaa. Näinä päivinä ihmiset ovat liian kiireisiä miettimään ja tämä ”miettiminen” harvemmin johtaa mihinkään.

Näin ollen päättämättömyys on tavallaan uusi ei.  Ihmiset ovat kovia epäröimään ja pelaavat usein aikaa. He vastaavat kysyjille ”täytyy katsoa” ja sen jälkeen ”palataan asiaan”. Vaikka kyseessä olisikin mieleinen ja heille merkityksellinen asia. Kalenteristakin löytyisi aikaa ja silti reaktio on edellä mainitun kaltainen.

 

Mikä sitten on ongelmamme ydin? ”Sanomme ei, kun pitäisi sanoa kyllä, ja kyllä, kun pitäisi sanoa ei. Sanomme aika usein ”kyllä” etenkin asioille, joille haluaisimme sanoa ”ei.” Tästä johtuen seuraa kaksi asiaa. Kiire täyttää päivät, jolloin koemme, ettemme saa riittävästi aikaan. Ajattelemmeko, että ydinongelma voisi johtua siitä, että teemme liikaa asioita? Päätöksien taustalla oli kyse sitten myönteisistä tai kielteisistä löytyy usein erilaisia pelkoja. Yksi niistä on epäonnistumisen pelko. Tiedostamattamme välttämme tilanteita, joissa tekemämme ratkaisu ei välttämättä ehkä toimi. Mutta koska olemme fiksuja ja rationaalisia, emme tietenkään halua olla pelokkaita tai kielteisiä. Tätä varten olemme keksineet useita ovelia kiertoilmaisuja. Kaikki ne ovat todellisuudessa kielteisiä vastauksia, jotka vain ovat verhottu epämääräiseen muotoon. Tästä syystä jätämme lähes päivittäin aloittamatta asioita, joilla saattaisi olla positiivinen vaikutus elämäämme ja työhömme sekä vastaavasti lopettamatta asioita, jotka voisivat tehdä tilaa jollekin uudelle. (Tuominen, 2020.)

 

Tuomisen edellä kuvaamasta tyylistä reagoida päätöksentekotilanteisiin mietin mahtaako hän olla katsellut salaa toimintaani sivusta? Tunnistin itseni ja huomasin toimivani usein kyseisellä tavalla. Kyllä, nostan käden pystyyn ja myönnän, että olen tämä ”täytyy miettiä” -tyyppi. Jätän siis usein päättämättä ja pelaan aikaa, vaikka siihen ei olisikaan mitään syytä. Kenties tulee jotain vielä makeampaa tilalle? Tuskinpa. Tuntuu jopa pahalta myöntää, että ”täytyy miettiä” lausahdus tulee niin usein suustani työasiaoissa ja etenkin vapaa-ajalla. Se sai minut miettimään, että miten oikeasti arvotan asioita. Asioiden vähentäminen olisi enemmän kuin tervettä. Ehkä kohdallani kyse on myös jonkinlaisesta kontrollin menettämisen pelosta, jos en hoidakaan kaikkea tai luovun jostakin. Kenties menetän jotakin, vaikka käytännössä menetän aina jotakin, päätän niin tai näin. Henkilökohtaisella tasolla olen aina tiennyt olevani kehno sanomaan ei, varsinkin jos joku pyytää apua. Omien asioiden ja itseni suhteen priorisoinnissa on edelleen roimasti parantamisen varaa, vaikka vuosien varrella olenkin kehittynyt.

 

Mietin, onko päättämättömyys tosiaan noin yleistä? Hetken pohdittuani tulin tulokseen, että kyllä. Ihan liian moni muukin vastaa ehdotuksiin samalla tavalla. Asioista päättäminen näkyy myös esimerkiksi tiimissämme isona haasteena. Pienetkin asiat ovat toisinaan vaikea saada maaliin ja mikäli asialla on yhtään enemmän painoarvoa, sen päättämistä vältellään ja lykätään kaikin mahdollisin keinoin. Jopa päivän valinta millioin asia nostetaan uudestaan pöydälle tuottaa vaikeuksia. Ilmapiiristä huokuu valtavaa turhautumista. Osa on äänessä ja vaatii ratkaisua, kun taas osa tyytyy jäämään varjoon ja vaikenee. Kukaan tuskin tekee tilannetta tahallaan, mutta jostain syystä avaimet tilanteen ratkaisemiseen puuttuvat. Koen, että yksi syy tilanteeseen on tiimimme pitkään jatkunut sysi surkeaa päätöksentekokyky. Aiemmin kuvaamallani työpöydällä on niin paljon keskeneräisiä asioita, ettei ihmisillä meinaa olla energiaa puida niitä kaikkia loppuun, vaikka juuri ne olisivat ne perustekijät, jotka avaisivat ja notkeuttaisivat toimintaa. Asiat halutaan nähdä vaikeina tai työläinä, vaikka niin ei tarvitse olla.

 

Ongelmaan on yksinkertainen ratkaisu

Tuominen (2020) jakaa kirjassaan päättämisen hyvin yksinkertaisella tavalla kahteen kategoriaan, jonka pohjalta päätökset tehdään. Asioihin, joita ei tarvitse miettiä ja asioihin, joita tarvitsee miettiä. Asiat, joita ei tarvitse miettiä ovat sellaisia, joista meille tulee selkeä intuitio kannattaako vastata ”kyllä” vai ”ei”. Nämä asiat ovat yleensä pienempiä asioita ja niitä voi kokeilla tai niistä voi kieltäytyä pienellä kynnyksellä. Tarvittaessa suuntaa voi muuttaa vauhdissa. Suurin osa päätettävistä asioista kuuluu tähän kategoriaan ja niiden päättäminen kannattaa hoitaa heti niiden ilmaannuttua. Osa asioista kuitenkin kuuluu kategoriaan, tarvitsee miettiä. Ne ovat suurempia asioita tai muutoksia, jotka vaativat enemmän miettimistä, ja joita on järkevää miettiä kauemmin kuin tilanteessa on aikaa. Miettimiselle on hyvä varata erikseen aikaa ja päättää milloin asiasta päätetään.

Kuva 1. Tuominen 2020. Juu ei – Pieni kirja priorisoinnista.

Pohdinta

Päällimmäinen oivallus kirjasta on se, että priorisointi on loppujen lopuksi hyvin yksinkertaista toimintaa. Tosin päättämisestä voi tehdä hyvinkin monimutkaista, jos sille antaa mahdollisuuden. Mitä järjestelmällisemmin päätökset hoitaa, sen helpompaa elämä on. Avaintekijä on oman tekemisen rehellinen havainnointi. Jokainen varmasti tiedostaa hetken, jolloin asioita on liikaa pöydällä ja jostain pitäisi luopua. Silloin havainnointi anturien pitäisi resonoida. Pitäisi olla kyky hahmottaa missä mennään. Tulisi vähentää ja tehdä tilaa itselleen. Kuunnella rehellisesti kehon ja mielen viestejä. Tärkeää on oppia tuntemaan omat rajansa ja ymmärtää, miten silloin toimii, kun homma alkaa käydä raskaaksi. Kerran patterit loppuun ajaneena omien voimavarojen tunnistaminen on onneksi nykyään huomattavasti helpompi hahmottaa.

 

Tiedän, että oikean priorisoinnin taidon oppiminen tulee olemaan itselleni pitempi prosessi, eikä se tule tapahtumaan yhdessä yössä. Näen, että elämä on tässäkin mielessä loppujen lopuksi hyvin yksinkertaista. Päätöksiä on tehtävä, välillä vaikeitakin ja se kuuluu osaksi elämää. Ehkä kirjassakin mainittu kuvaus priorisoinnista kirjailija Matthew E. Mayn sanoin, että priorisointi on kuin ”poisjättämisen taidetta”, on helpompi sisäistää ajatuksena (Tuominen, 2020.) Aina järkevin vaihtoehto ei ole laittaa asioita ainoastaan tärkeysjärjestykseen, kun todennäköisesti mukana on asioita, joilla ei ole juuri merkitystä. Silloin on uskallettava tehdä ratkaisuja ja luopua jostakin. Priorisointi on tavallaan siis rohkeutta tehdä peliliikkeitä ja saada itselleen aikaa ajatella laadukkaammin. Miten voi tehdä hyviä päätöksiä, jos suorittaa sokeasti laput silmillä, eikä kiireeltään välttämättä edes tunnista hetkiä, jolloin päättää?  Varsinkaan niistä merkittävämpiä. Välillä on siis pysähdyttävä ja niin kuin Veijo Hämäläinen keväällä 2020 yhdessä pajassa sanoi, ”ajateltava kuinka kannattaisi ajatella.”

 

Aion jatkossa panostaa parempaan päättämiseen. Harjoitella tunnistamaan, milloin käsillä on merkittäviä päätöksentekohetkiä ja ajatella fiksusti, jottei jää tulevaisuuden vanhoille päiville jossiteltavaa. Loppujen lopuksi eniten harmittaa ne asiat, jotka jäivät tekemättä, ja joiden taustalla oli huonot päätökset.  Cheekin: All good everything biisin sanoin ”En oo koskaan yks monista, mut aina yks pojista, kun täältä lähden, niin ei tarvii miettii, että olispa.”

 

”Parhaat ovat todella hyviä tunnistamaan olennaisen ja keskittymään siihen.”

-Saku Tuominen

 

 

Lähteet:

 

Tuominen, S. 2020. Juu ei – Pieni kirja priorisoinnista. Äänikirja & E-kirja: Storytel. Viitattu: 2.4.2021.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentit
  • Krista Tikkanen

    Painavaa puhetta priorisoinnista ja päätöksen teosta! Hyvää pohdintaa omien esimerkkien kautta. Tykkäsin erityisesti kohdasta, jossa päästiin ongelman ytimeen; useammin sanot kyllä kun pitäisi sanoa ei ja päinvastoin. Essee herätti miettimään mitä omassa kalenterissa tällä hetkellä on ja onko se kaikki todella tehokasta/eteenpäin vievää? Lopun lainaukset pisti hymyilyttämään!
    Kiitos Juha!

    20.4.2021
Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close