Tampere
26 Sep, Sunday
12° C

Proakatemian esseepankki

Tekemisen lähtökohtana luovuus



Kirjoittanut: Ida Laaksonen - tiimistä Apaja.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Luovuuden Idea
Nando Malmelin
Petro Poutanen
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Artikkelikuva: Piirtänyt Ida Laaksonen 5.10.2020.

 

Luovuus on minulle tapa tehdä, mutta myös tärkeä elämän arvo. Haluan aina jollakin tavalla sisällyttää tekemiseeni luovaa ajattelua tai luovaa toimintaa. Olen päässyt toteuttamaan tänäkin syksynä luovuutta monella eri tavalla. Some-markkinointia yrityksille, kuvien suunnittelua ja kuvaamista sekä graafista suunnittelua. Jee näistä jutuista olen super onnelllinen.

 

Olen pohtinut paljon, miten voisin tuoda luovuutta esiin omissa sosiaalisen median kanavissani ja voisinko rakentaa sen ympärille henkilöbrändiä tulevaisuudessa. Voisinko myydä luovuudella itseäni paremmin? On vaikeaa yhtäkkiä alkaa lisätä sisältöä omasta intohimosta, jos aikaisemmin julkaisut ovat olleet luokkaa moi tässä mun selfie ja kuvatekstinä yksi emoji. Olen julkaissut muutamia kertoja piirustuksiani storyn puolella ja se on ollut jännittävää. Olen alkanut luomaan suunnitelmaa siitä, miten voisin jatkossa julkaista luovia tuotoksiani omassa profiilissani ja saada sitä kautta jonkun ehkä kiinnostumaan tekemisestäni. Tätä kautta voisi saada näkyvyyttä projektillemme Grafulle.

 

Haluan aloittaa pehmeästi ja ilman suuria paineita. Koen, että luovuutta ei voi pakottaa ja siksi en halua väkisin alkaa jotenkin mainostamaan piirtämistä tai muita juttuja. Artikkelin kuvan piirsin Instagramiin yhdelle yrittäjälle ja sain kuvaan liittyen kyselyitä oman profiilini directissä, jotenkin hassua miten helppoa toista on lähestyä directin kautta ja että se voisi oikeasti olla myyntikanavani.

 

”Luovuus on ilmiö, jota lähestytään usein joko liian monimutkaisesti tai turhan yksinkertaistaen” (Poutanen, Malmelin 2017).

 

Koen välillä, että luovuudesta on tullut minua määrittävätekijä, joka ei sinällään minua häiritse on ihan kiva olla ”luovatyyppi”. Luovuus on käsitteenä laaja ja moniulotteinen. Luovuus yhdistetään usein moniin erilaisiin taitoihin tai asioihin, joihin se ei ehkä kuuluisi. Toisaalta taas sitä yli-korostetaan abstraktiksi taiteen muodoksi. Myös luovuuden allalla on kilpailua ja vertailua. Huomaan usein pohtivani, että voinko lisätä tämän kuvan piirustuksestani, käytin tässä vain yhtä tekniikkaa tai kuluneita Stabilo-tusseja. Graafisen suunnitelun tekijöitä on verkko pullollaan ja on helppoa verrata itseään muihin tekijöihin. Samoin on muilla taiteellisen alan muodoilla. Maalaukset ja piirustukset näkyvät verkossa ja ja Youtubessa on erilaisia opetusvideoita näihin liittyen. Oma työ pitäisi nähdä ihan omana juttuna ilman, että siitä kokee suorituspaineita.

 

Luovan työnkin on oltava tehokasta. Yritykset investoivat erilaisiin ohjelmistoihin tai luovaa työtä tukeviin hankintoihin. Investoinnin täytyy tuottaa uusia ideoita ja sitä kautta arvoa yritykselle. Olemme Grafun projektitiimin kanssa pohtineet millaisia työtämme tukevia hankintoja voisimme tehdä. Aiomme mahdollisesti hankkia jonkun ohjelmiston projektien hallintaan ja ihmisten resursointiin liittyen. Ohjelmiston, joka ei varsinaisesti tue luovaa työtä, mutta auttaa keskittymään olennaiseen ja jäsentämään suunnitelmia ja tekemistä. Onko teillä kokemusta luovan työn alustoista tai siihen investoimisesta? Tai voiko mielestänne luovuuteen investoida?

 

Teksti julkaistaan myöhemmin sosiaalisenmedian alustassa.

 

Lähteet:

Putanen, P, Malmelin, N. 2017. Luovuuden idea – Luovuus työelämässä, yhteisössä ja organisaatiossa. Gaudeamus Oy. E-kirja Storytel kirjapalvelussa.

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close