Tampere
29 Mar, Friday
1° C

Proakatemian esseepankki

“Tekeminen, tietäminen ja oleminen”



Kirjoittanut: Salla Vaittinen - tiimistä Promisia.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
-
-
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Saavuin juuri kotiin viimeiseltä Promisian kanssa vietetyltä mökkipajalta. Viimeisen kerran luimme toisillemme oppimissopimukset – tai ainakin viimeisen kerran Proakatemian opiskelijoina. En olisi uskonut vielä vuosi sitten, että valmistuminen nyt joulukuussa tuntuu oikeastaan aika hyvältä. Olen koko Akatemia-ajan pyrkinyt siihen, etten mieti ihan hirveästi sitä mitä teen valmistumisen jälkeen, vaan pyrin koulun aikana tekemään kaikkea kivaa niin hyvin, että se voi jossain vaiheessa johdattaa jonnekin. Ja niin minulle on käynytkin.

 

Reflektoin Proakatemia aikaani kolmesta näkökulmasta: tekeminen, tietäminen ja oleminen. Nämä näkökulmat eivät ole itse keksimiäni, vaan ne ovat TAMKin opetussuunnitelmissa olevat kolme ulottuvuutta.

 

Tekeminen

Erilaisten kokemusten tuoma varmuus tekemiseen varmaankin jotenkin (ainakin toivottavasti) näkyy. Sovin itseni kanssa jo heti koulun alkuvaiheissa, että pyrin ottamaan opiskeluajasta kaiken irti, ettei tarvitse valmistumisen kynnyksellä miettiä miksen ole uskaltanut tehdä jotakin tai jättänyt jotakin tekemättä koska en osaa. Olen ollut monissa sellaisissa projekteissa mukana, mitä en todellakaan osaa, mutta niiden kokemusten jälkeen on tullut jotakin opittua.

 

Mitä kaikkea tässä on sitten tehty? Ollaan vedetty Hurman Teresan kanssa kerhoa pikkuyrittäjille, on tehty oman tiimin kanssa 12H-projekteja aika monta kolmen vuoden aikana, olen vetänyt kosmetiikkakoulutusta Raumalla, ollaan oltu tiimin kanssa Tallipihalla tekemässä kasvomaalauksia lapsille ja myymässä muutamaa eri tuotetta, olen toiminu BL:nä ja apuvalmentajana, olin juontamassa tiimimme järjestämässä muotinäytöksessä, ollaan tehty SQUAD -tapahtuma, olin projektipäällikkönä vuosigaalassa, ollaan tiimin kanssa aakkostettu vaaliääniä, olen tehnyt projektia jonka toimeksianto oli ”kuinka johtaa diversiteettiä niin että yksilö ja yritys menestyy”, ollaan tehty Aglille markkinointia, ollaan myyty raketteja joulupyhinä Nooran kanssa, ollaan oltu Innoeventissä valmentajana, kuin myös Mini-Sprintissä ja Äbo Akademin opettajasta valmentajaksi koulutuksesta ja nyt Oulun päällikkövalmennuksessa. Ollaan tehty opintokokonaisuus asiakkaalle yrittäjyydestä, ollaan oltu pakkaamassa luonnonkosmetiikkaa. Sitten tuli Sähkörausku kuvioihin, sekä eräs asiakasprojekti, joka jatkuu ensivuodelle – kuten myös Sähkörauskuttaminen. Olen koulun aikana suorittanut Tiimimestarit, Ihmevalmentajat on yhtä kertaa vaille suoritettu ja olen käynyt (ja järjestänyt Hurman Juhon kanssa) Belbin -koulutuksen. Olen ollut kaks kertaa Proakatemian valintakokeissa mukana haastattelijana, ja ollaan aktiivisesti osallistuttu tiimin kanssa yhteisön kilpailuihin ja tapahtumiin, kuten Tiimidiiliin, Myyntipäiviin ja Pajojen yöhön. Sitten, jatketaan hieman listaa vielä: Olen ollut kolme viikkoa Portugalissa European Innovation Academyssä ja olen ollut Norjassa innovoimassa. Nämä sekä kaikki ne, mitä en muista juuri nyt ovat niitä, mistä on tullut sellainen fiilis, että kyllä tässä pärjätään.

 

 

Oleminen

Ajattelen tämän sellaisena asenteen muutoksena ja sellaisena, että näkee kauemmas kuin mitä tämä hetki juuri nyt tässä on. Ja se, että osaa suhteuttaa omaa olemistaan sellaiseen jatkuvuuden ajatukseen, esimerkiksi miten asiakkaiden kanssa kannattaa olla. Ja myöskin niin, että osaa suhteuttaa omaa olemistaan suhteessa toisiin, esimerkiksi miettiä sitä omaa olemista niin, että miten se voi viedä tiimin toimintaa tai jotakin asiaa eteenpäin.

Tuntuu, että saatan tiedostaa myöskin tämän olemisen kautta sen, että esimerkiksi en voi omalla olemisellani tukahduttaa tiimissä jotakin toista. Enkä koe mukavaksi sitä, jos joku muu omalla olemisellaan tukahduttaa minut. Tuntuu, että tämä on itselleni iso asia, ja mielelläni työskentelen sellaisissa tiimeissä, joissa saa näyttää innostumisen, pelon, epävarmuuden, riemun ja kokonaisen kirjon tunneskaaloja, ja toivon että omalla olemisellani myös muut voivat kaikki tunteet turvallisesti näyttää. Huomaan myös, että mitä enemmän koen vastuuta, sitä enemmän kiinnitän juurikin tähän olemiseen huomiota.

 

 

Tietäminen

”Alan yleinen perustieto ja yleiset käsitejärjestelmät ja teoreettiset mallit” Okei, no ainakin on oppinut etsimään tietoa monista eri paikoista; netistä, kirjoista, webinaareista, podcasteistä ja eri ihmisiltä sitä tietoa, mitä milloinkin tarvitsee. Tietäminen on vähän hankalampi juttu, tai ehkä se ei ole niin vaikea, miten sen jotenkin kuvittelen. Ajattelen, että tilanteet ja ihmiset ovat aina uniikkeja, joten on välillä tosi vaikea ennustaa, eli siistietää, miten joku asia kannattaa hoitaa tai tehdä. Ideoita minulla on useinkin, mutta koen tärkeämmäksi sen, että osaa reagoida, olla tilanteissa hereillä ja olla muuntautumiskykyinen tarvittaessa. Ehkä se, että osaa reagoida ja muuta tarvitsee sitä tietoa taustalla, en osaa sanoa. Ajattelen, että tietäminen (ehkä) kasvaa, kun pyrkii itse säilyttämään uteliaisuuden ja aktiivisuuden tietoa ja kaikkea kiinnostavaa kohtaan.

 

 

 

 

Loppuun vielä totean sen, että maailma ei ole valmis, minä en ole valmis (vaikka valmistun) ja valmistumisen jälkeen alkaa seuraava seikkailu.

 

 

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close