”Kun republikaanisen puolueen johtajat aamun varhaisina tunteina kerääntyivät Chicagon Blackstone-hotellin savuisiin takahuoneisiin, he nostivat kätensä ylös ja kysyivät eikö ole ehdokasta, josta kaikki olisivat samaa mieltä. Yksi nimi tuli välittömästi mieleen: Harding! Eikö hän näyttänyt aivan presidenttiehdokkaalta? Niinpä senaattori Hardingista tuli ehdokas Harding, ja myöhemmin — — presidentti Harding.”

Kyseinen katkelma on Malcolm Gladwellin kirjasta blink eli suomalaisittain välähdys. Kirja sisältää mielettömän määrän alitajuiseen ajatteluun littyvää tietoa ja esimerkkitarinoita. Päätin valita osa-alueen, joka on jokaiselle arjessa tuttu, mutta huomaamaton. Katkelma käsittelee USA:n presidentinvaaleja 1910-luvun lopulla. Kuten katkelman kursivointi painottaa, Warren Harding näytti sivistyneeltä ja hänen sanottiin olleen todella karismaattinen, kuka voisi olla parempi presidenttiehdokas? Katkelmasta itsestään ei käy ilmi, miksi Harding ei oikeasti sopinut ehdokkaaksi, joten selvennän hieman.

Politiikka on käytännön tai teorian vaikuttamista toisiin ihmisiin globaalilla, kansallisella tai yksilöllisellä tasolla. Poliittisten johtajien on tarkoitus johtaa maata parempaan suoriutumiseen, minkä takia sosiaalisten taitojen lisäksi usein otetaan huomioon myös presidenttiehdokkaiden järjen käyttö. Amerikan kansa päätti kuitenkin olla välittämättä merkittävistä presidenttiehdokkaan ominaisuuksista, muista kuin vaikuttavasta olemuksesta, kun he valitsivat Hardingin presidentikseen. Johtuiko päätös amerikkalaisten pinnallisuudesta?

Äsken esitelty päätös perustuu ihmisten elämän aikana muodostuneisiin positiivisiin ennakkoluuloihin. ”Suurin osa meistä yhdistää johtamiskyvyt vaikuttavaan fyysiseen olemukseen automaattisesti, tavalla, josta emme ole täysin tietoisia. Meillä on käsitys siitä, miltä johtajan pitäisi näyttää, ja tuo käsitys on niin vahva, että kun joku sopii siihen, emme enää edes ajattele muita vaihtoehtoja.” Samanlaisia virhepäätelmiä on nähtävissä jokapäiväisessä elämässä, muun muassa päätöksissä kuten kolajuoman valinnassa sekä asenteissa kuten rasismissa. Ennakkoluuloihin tai ennakkotietoihin pohjautuvia päätelmiä kirjassa kutsutaan ”pikapäätelmiksi”. Pikapäätelmät tapahtuvat keskimäärin kolmessa sekunnissa, mutta voivat lopulta pitkälti määrittää koko elämänkatsomuksemme. Vaikka pikapäätelmät pohjautuvat ennalta opittuun tietoon, ei se kerro kuinka ihminen ajattelee. Yksinkertaisilla testeillä voi helposti selvittää omia ennakkoasenteitaan esimerkiksi rasismia tai tasa-arvoa koskevia kysymyksiä kohtaan. Tulokset voivat olla pelottavankin paljon ristiriidassa omien tiedostettujen ajatusten kanssa, mutta tässä on hyvä tietää, että monet ennakkoasenteistamme on ympäristömme luomia.

Tekeekö näkökykymme meistä siis sokeita todellisuudelle? Miksi arvostaa tai tuomita henkilö hänen ulkonäkönsä perusteella? Aihetta pohtiessani aloin verrata alitajuntaisen ja rationaalisen ajattelun suhdetta refleksiivisiin ja ajatuksen kanssa toteutettuihin liikkeisiin. Pikapäätelmät ja refleksit ovat osa itsesuojeluvaistoa, jotka ovat auttaneet ihmisiä oppimaan omista ja muiden tekemistä virheistä. Samalla tavalla, kun pienen sähköiskun saadessasi refleksit laittavat sinut irrottamaan kätesi äkillisesti iskun aiheuttajasta, alitajuntasi viestii sinulle aiemmin havaituista vaaroista. Pikapäätelmät voivat kuitenkin rajoittaa elämänkuvaasi, jos et kyseenalaista omia luonnollisia näkökantojasi. Pikapäätelmät itsesuojeluvaistona eivät ole mikään maailman mielenkiintoisin aihe, mutta voiko alitajunnan voimaa hyödyntää muissa asioissa?

Loistava esimerkki pikapäätelmien hyödyntämisestä on kirjan alussa oleva tarina Getty-museon hankkimasta kouroksesta. Kouros lähetettiin tutkimuksiin, joissa hienoilla laitteilla ja menetelmillä patsaan tulkittiin olevan 2000 vuotta vanha. Useiden tieteellisten tutkimusten jälkeen kouros päätettiin esitellä vielä muutamalle asiantuntijalle, jotta he voisivat kertoa mielipiteensä. Usea asiantuntija sanoi kouroksen olevan väärennös, mistä Angelos Delivorriaksen, Ateenan Benaki-museon johtajan katkelma selventänee eron tieteellisiin menetelmiin. ”Hän puhui pitkään ristiriidasta patsaan tyylin ja sen tosiasian välillä, että marmori, josta patsas oli veistetty, tuli Thassokselta. Sitten hän pääsi asiaan. Miksi hän piti sitä väärennöksenä? Koska heti, kun hän vilkaisi patsasta, hän tunsi vaistomaisen vastenmielisyyden aallon.” Delivorrias oli oppinut tulkitsemaan omia pikapäätelmiään tuntemuksiensa perusteella. Sillä hetkellä, kun hän näki patsaan, hänen aivonsa käsittelivät kaiken aiemmin opitun veistoksista ja niiden iän selvittämisestä, mitkä koottuaan lähetti tuntemuksen kuvastamaan yhteenvetoa kouroksen aitoudesta. Kaikki tämä tapahtui lähes silmänräpäyksessä. Totuus kouroksen aitoudesta saatiin selville asiantuntijoiden pikapäätelmistä, vaikka kaikki mahdolliset tieteelliset tutkimukset oli suoritettu. Miksei pikapäätelmien hyödyntämistä opeteta kouluissa?

Pikapäätelmät voivat olla erittäin tehokkaita, mikäli tulkittu oikein, mutta niissä on myös merkittävä ongelmakohta. Ongelmana pikapäätelmissä on se, ettei niitä pysty selittämään, eikä kaikissa tapauksissa järkiperäisesti pysty perustelemaan kantaansa vielä pitkään aikaan. Kulttuurissamme faktojen ja mielipiteiden perustelu on nostettu todella korkealle jalustalle ja nykypäivänä on helppo sanoa sen olevan loogista, koska emme näe muiden ajatuksia. Kuinka suuren potentiaalin menetämme luomiemme sosiaalisten rakenteiden vuoksi? Tulkitsemmeko jotkut henkilöt vähä-älyisiksi, vaikka tosiasiassa he voisivat loistaa ajattelutavassa, mitä ei olla osattu opettaa? Kirjan mukaan pikapäätelmät ja rationaalinen ajattelu toimivat eri aivolohkoissa, minkä vuoksi pikapäätelmät muuttuvat epäselvemmiksi rationaalisen ajattelun aktivoituessa. Otetaan esimerkkinä aiemmin mainittu kolajuoman valitseminen. Mikäli sinut laitettaisiin maistamaan Coca-Colaa ja Pepsiä, kumman valitsisit ja mikä valitsemassasi kolajuomassa on parempaa? Kaikki osaisivat sanoa kummasta juomasta pitävät enemmän, mutta maun kuvailemiseen harva pystyisi.

Kirja kertoo paljon alitajunnan voimasta asioita, joista en ollut ennen kuullutkaan tai tullut ajatelleeksi. Alitajunnan täydelliseen hallitsemiseen ei kuitenkaan ollut erillistä polkua, mutta neuvoja löytyi. Kirjassa esitellään Alitajunnan ymmärtämisen hyödyntämistä muun muassa ajatustenlukemiseen, käytöksen manipuloimiseen sekä virheellisten toimintatapojen välttämiseen. Vaikka tietoa tarjotaan runsaasti, uskon alitajunnan toiminnan olevan niin laajasti pimennossa, että 300:ssa sivussa saadaan vasta pintaraapaisu. Uuden tiedon myötä nousi myös paljon uusia kysymyksiä. Aloin miettimään ovatko unet liitettävissä kyseiseen aihealueeseen, koska unet muuttuvat epäselvemmiksi aina, kun yrittää muistella niiden tapahtumia. Suosittelen vahvasti välähdyksen lukemista kaikille, jotka haluavat syvemmän ymmärryksen omasta ja muiden käyttäytymisestä ja ajattelusta.