Tampere
10 Dec, Sunday
-9° C

Proakatemian esseepankki

Tehokkuuden avaintekijät



Kirjoittanut: Jimi Iikkanen - tiimistä Kajo.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Arjessa pyrin usein toimimaan mahdollisimman tehokkaasti, jotta aikaa jäisi myös harrastuksiin ja parisuhteen ylläpitämiseen.

Lähes pakkomielteinen suhtautuminen omaan tehokkuuteen iski korkeakouluopinnot aloitettuani, vaikka uskon asenteen tietyllä tasolla aina olleen läsnä. Pakolliset työt olen aina hoitanut mahdollisimman nopeasti ja sellaiseen kellonaikaan, etteivät ne ole päässeet vaikuttamaan muihin suunnitelmiini. Nykyään, kun itsellä ei juurikaan ole tehtäviä, joita laskisi pakollisiksi tai pikemminkin “pakkopullaksi” on suoritusasennetta, joutunut jokseenkin muuttamaan. Kiinnostukseni oppimiseen ja teknologiaan ovat tukeneet vahvasti tehokkuuden lisäämistä, koska niiden myötä on tullut erinäisiä toteutustekniikoita ja automatisaatiota helpottamaan arkea.

Törmäsin Harvard Business Review:n artikkeliin, jossa käsitellään seitsemää todella tehokkaan ihmisen ominaisuutta. Listaa luettuani pystyin vahvasti samaistumaan pitkälti jokaiseen kohtaan, mikä saattaa tietenkin johtua vaan itsetulkinnan puutteellisuudesta.

Artikkelissa listatut seitsemän ominaisuutta ovat:

  1. Asettavat suuria tavoitteita
  2. Toimivat säännöllisesti
  3. Omaavat tietoa ja teknistä osaamista
  4. Tavoittelevat tuloksia
  5. Ennakoivat ja ratkaisevat ongelmia
  6. Ovat aloitekykyisiä
  7. Ovat yhteistyökykyisiä

Peilaten tätä listaa omaan arkeeni, kuulostaa se jokseenkin tältä. (1) Asetan itselleni kaukaisia tavoitteita kaikilla elämänalueilla, joita kohti (2) teen töitä lähes päivittäin. Luen paljon ja haen tietoa säännöllisesti, jotta (3) matka tavoitteisiin ei tyssäisi tietotason vajavaisuuteen. (4) Asetan jokaiselle päivälle tavoitteet, joista pidän listaa. Niiden avulla pyrin saavuttamaan tuloksia säännölliseen tahtiin jakauttaen samalla työtaakkaa tasaisesti. (5) Suunnitelmat ennakkoon kuten päivätavoitteet lieventävät hieman vastaan tulevien ongelmien määrää. Ongelmiin suhtaudun ratkaisukeskeisesti tunnepurkausten sijaan. (6) Koen olevani vahvasti aloitekykyinen, mutta en tiedä onko aloitekyky ominaisuus, jonka tason voi itse määrittää. (7) Arkeni pohjautuu pitkälti yhteistyöhön, koska tiimiyrittäminen on joukkuepeliä ja parisuhde on kahden kauppa. Vältän pitkiä yksin puurtamisia, sillä pidän ryhmässä toimimisesta ja sosiaalisista tilanteista. Välillä nautin omassa rauhassa työskentelystä, mutta pyrin rajoittamaan sen korkeintaan parin päivän jaksoihin.

Tehokkuus on aihe, mikä yritys- ja koulumaailmassa on todella arvostettua, mutta tuntuu saavan kolhua yksityiselämän puolella. Monesti tehokkuus ja suorituskeskeinen elämä nähdään todella negatiivisena, mitä se varmastikkin voi olla, jos yrittää pakottaa itseään muottiin, johon ei sovi. Itselleni tehokkuus on aina ollut vain positiivinen asia, joka on mahdollistanut minulle monipuolisempia päiviä.

Kuinka hyvin yllä esitelty lista pätee sinuun? Mikä on oma suhtautumisesi tehokkuuden tavoittelemiseen?

Liite: https://hbr.org/2018/04/7-traits-of-super-productive-people

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close