Tampere
01 Dec, Tuesday
2° C

Proakatemian esseepankki

Teemasanana suunta



Kirjoittanut: Emilia Koskiniemi - tiimistä Kajo.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Proakatemialla opiskelusta on helppo tehdä yhtä sillisalaattia. Olen jo jonkin aikaa pohtinut, onko minun mahdollista tulevaisuudessa poimia minkäänlaista kokonaisuutta omasta sillisalaatistani. Sinne tänne sinkoilu ja päällekkäiset, toisistaan täysin erilaiset projektit ja roolit tuntuvat olleen vain aivotonta tekemistä ja tuoneet turhaa lisästressiä.

Olen ollut viime aikoina huolissani siitä, olenko oppinut yhtään mitään? Ainakin edellisen kappaleen verran tietysti. Olen saanut aimo annoksen itsetuntemusta ja tutustunut uusiin ihmisiin, mutta entä se materiaalinen oppi? Kukaan ei ole suoranaisesti opettanut minulle mitään, joten yön pimeinä tunteina saattaa olla vaikea nimetä tarkkaan asioita joita olen oppinut. Toisin kuin jos olisin käynyt esimerkiksi luento-opetuksessa, voisin kuvitella. Niin sanottu kirjaviisaus on jäänyt taka-alalle.

 

Useassa projektissa, sekä omassa tiimissäni olen ollut vastuussa taloudesta. Koen siis omaavani yrityksen taloudesta kokonaisvaltaisen käsityksen: budjetoinneista, käytännön järjestelyistä, yhteistyöstä kirjanpitäjän kanssa, sekä erinäisistä laskelmista ja analysoinnista. Taloudestakin voisin oppia paljon lisää, mutta en kuitenkaan koe haluavani työskennellä vain talouden kanssa tulevaisuudessa. Olen myös tehnyt paljon projekteja entisen ammattiosaamiseni ympärillä, siis keittiössä ja ruuan parissa. Nyt muutaman isomman projektin myötä olen kuitenkin ymmärtänyt, että sekään ei täysin vastaa kuvaa haluamastani ammatillisesta tulevaisuudesta. Kokemusta on myös kertynyt mm. myynnistä, tapahtuman järjestämisestä sekä johtamisesta. Pointtina se, että on ollut paljon hetkiä, kun en millään ole nähnyt, mitä näistä voisi saada kasaan. Millaisen tulevaisuuden olen luonut itselleni tähän mennessä tekemilläni asioilla? Nyt toisen Proakatemia-syksyn alkaessa päällimmäisenä tunteena on siis suunnan löytämisen tarve. Opintoja on jäljellä puolitoista vuotta ja nyt on aika alkaa vetämään viivoja yhteen.

Suosittelen lämpimästi kartoittamaan välillä asioita mitä olet oppinut. Asioita tulee mieleen todennäköisesti yllättävän paljon ja helpottaa omaa oloa nähdä ne konkreettisesti paperilla. Se saattaa myös selkeyttää tulevaisuutta. On helpompi karsia asioita, joista et ole pitänyt ja mennä enemmän kohti projekteja jotka sisältävät omaksi kokemisiasi asioita. Priorisointia ja karsimista on kuitenkin lähes mahdoton tehdä puhtaasti oman pään sisällä.

 

Mark Masonin kirjoittamien rivien välistä kuultaa yksi oppi läpi kirjan: älä elä huomista varten. Elä nyt, tässä hetkessä, sinua itseäsi sekä ympärilläsi olevia ihmisiä varten. Koska siis olet itse miettinyt mitä arkesi pitää sisällään juuri nyt? Mihin käyttämäsi viikkotunnit vievät sinua? Nautitko arjestasi? Käytätkö kaiken aikasi johonkin, josta saat tuloksia ja palkinnon vasta hamassa tulevaisuudessa, vuosien päästä? Kirjan lopussa oli lisäksi merkittävä kappale, jossa Mason kertoo nuoren ystävänsä äkillisestä kuolemasta. Kuolema on osa elämää. Entäs siis, jos kuolisit huomenna? Olisitko tyytyväinen elettyyn elämääsi; teitkö asioita, joista nautit (päivittäisellä, viikottaisella tasolla vai täysin satunnaisesti?)? Jos vastaus on ei tai harvoin, olisiko aika tehdä muutoksia? Mielellään nyt eikä huomenna. Näitä kysymyksiä kirja itselläni herätti ja ovat myös syy siihen miksi aion lukea sen varmasti vielä useampaan kertaan muistutuksena tärkeistä asioista.

 

Minulla on unelma… Itse asiassa monta unelmaa. Ammatillinen unelmani on saada tehdä jotain merkityksellistä. Kehittää maailmaa omalla panoksellani, parhaani mukaan arvojeni pohjalta. Tällä hetkellä koen sen tarkoittavan jonkinlaisia ekologisia ja/tai yhteiskunnalliseen hyvinvointiin liittyviä murroksia. Päässäni pyörii ja kehittyy ideamörkö, joka liittyy lähiruokaan ja no-wasteen. Toisaalta työskentely jollekin toiselle avaisi toisenlaisia mahdollisuuksia. Toinen unelmani liittyy yksityiselämääni; pieni punainen tupa ja perunamaa jne.. Siinä. Sanottu ääneen. Enää puuttuu polku minun ja unelmieni välille.

Proakatemia-aikaa on siis kulunut kokonainen vuosi. Nyt alkaa viimeistään olla aika lopettaa unelmien toteuttamisen välttely. Käydä kalenteri läpi ja lopettaa sen täyttäminen kaikella mahdollisella vastaantulevalla ”mahdollisuudella”. Kyllä luit oikein; mielestäni on ehdottoman mahdollista myös olla liian kiinnostunut kaikesta ja sanoa liikaa kyllä. Don’t give too many fucks. Avain onneen saattaakin olla muutaman aarrekartan sekä mindmapin teko, ja niiden avulla priorisointi. Myös kalenterin käytettyjen tuntien laskeminen aihealueittain ja erilaisten to do- listojen tekeminen (päivä-, viikko-, kuukausitasolle) saattaa selkeyttää sitä missä olet ja mihin olet menossa.  Seuraavan kerran kun sinulle tarjoutuu mahdollisuus, mieti siis hetki miksi sanot kyllä.

 

Mark Mason ei tarjoa suoraan mitään työkaluja mihinkään. Hän puhuu priorisoinnin merkityksestä ja keskittymisestä tärkeisiin asioihin. Hän kertoo siitä, kuinka tärkeää on tuntea itsensä ja olla välttelemättä omia virheitään ja hetkiä elämässä, jotka ovat ihan perseestä. Elämä on joskus perseestä ja minä teen joskus virheitä (ihan jopa emämokia). Nämä kun hyväksyy ja myöntää niin elämästä tulee yllättävän paljon helpompaa ja keveämpää. Jos käyttäydyn kuin luolapeikko, voin itse vaikuttaa siihen. Jos elämä potkii perseelle niin sekin kausi menee vielä ohi. Kun vielä löydän asioita, joista nautin, niin ei enää tarvitse välittää minulle ”turhista” asioista. Tämän oivaltaminen vaikuttaa ihan kaikkeen. Arjen priorisoinnista tulee helpompaa, en koe enää tarvetta tunkea itseäni jokaiseen ihan kivaan projektiin, joka jättää aikaa niille mahtiprokkiksille. Firman päätöksenteosta tulee helpompaa, kun voin olla hiljaa asioista, jotka eivät ole minulle niin tärkeitä, tai voin katsoa niitä hieman kauempaa.

Tässä kohdassa täytyy kuitenkin myöntää, että mikään muutos ei tapahdu hetkessä. Itse käyn vahvasti vasta läpi how not to give a fuck- prosessia, mikä tarkoittaa, että joskus välitän ihan helvetisti liikaa jokaisesta eteen osuvasta asiasta. Mutta Mason on auttanut edes seuraavana päivänä oivaltamaan oman hölmöyden ja pääsemään eteenpäin. Ja ompa jo ollut päiviä, kun olen osannut olla välittämättäkin!

 

Minulla on unelma. Ja viimeisen vuoteni Proakatemialla aion päämäärätietoisesti kulkea sitä kohti. En tarkoita tällä sitä, että sulkisin silmäni kaikelta muulta. Unelmatkin voivat matkalla muuttua ja myös se on tärkeä tiedostaa. Tästä eteenpäin tahdon kuitenkin antaa itselleni enemmän aikaa kehitystyölle ja ajattelulle, sekä myös oppia antamaan aikaisemmin ahnehtimiani töitä muille. Näihin oivalluksiin liittyy myös oleellisesti ihmisten auttaminen ja avunannon vastaanottaminen sekä ylipäätään ihmisiin tutustuminen syvällisemmin. En pysty, enkä halua saavuttaa suuria unelmiani yksin. Valmentajaamme Timoa lainatakseni; en halua rakentaa kissanpierua yksin, vaan lentää kuuhun yhdessä.

 

Kiitos jälleen Mark Mason karun rehellisestä ja oivalluttavasta kirjastasi. Täältä tullaan elämä ja unelmat. Nyt saa riittää iänikuinen ”sitten kun…”- elämä.

Aihetunnisteet:
Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close