Tampere
18 Apr, Thursday
1° C

Proakatemian esseepankki

Tavoitteet selviksi



Kirjoittanut: Joonatan Halonen - tiimistä Promisia.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Johdanto

Vasta hiljattain olen oppinut tavoitteiden merkityksen. Ennen suuri osa toiminnastani on ollut aika lailla vain touhuilua ilman päämäärää. En ole pysähtynyt miettimään, minne olen menossa. En myöskään ole koskaan ollut hyvä suunnittelija. Vasta Proakatemialla olen ymmärtänyt tavoitteiden asettamisen tärkeyden. Samalla olen oppinut suunnittelemaan elämääni paremmin, ja voinkin sanoa sen olevan suuri helpotus.

 

Miksi tavoitteita kannattaa siis olla?

Kirjassaan Paras, Erik Larssen kertoo tavoitteiden auttavan energian kanavoimisessa, motivaation lisäämisessä ja keskittymisen parantamisessa (Larssen, 71). Voin sanoa, että tavoitteiden asettaminen on ainakin minulla auttanut juurikin energian kanavoimisessa hyvin paljon. Monesti löydän itseni tilanteesta, jossa tajuan monen asian olevan tekemättä. Kun tarpeeksi monta asiaa on tekemättä, niin loppujen lopuksi ei huvita tehdä mitään, kun ei tiedä edes mistä aloittaa. Tässä kohtaa tavoitteiden asettaminen on elintärkeää. Pieniä välitavoitteita ja steppejä kannattaa miettiä jonkin isomman asian saavuttamiseksi. Yhteen tavoitteeseen tähtääminen auttaa keskittymään vain siihen, eikä mihinkään muuhun. Se on itsestä kiinni, pystyykö sitoutumaan tavoitteeseen, mutta oikealla mindsetillä se onnistuu.

 

Mistä saan oikean mindsetin?

Larssen käskee määrittelemään tarpeensa ja arvonsa. Arvot ohjaavat ihmisen toimintaa ja ovat jokaisella yksilöllä omanlaisensa. Tavoite, joka on arvojen ja tarpeen mukainen on myös motivoivampi. Tavoitteen täytyy olla motivoiva! Sen täytyy olla sellainen, että pelkkä ajatuskin siitä tuottaa mielihyvää (Larssen, 72). Minulla on tavoitteena päästä kansainväliseksi liikemieheksi. Tätä tavoitetta tukee välistepit, joista osa on toteutunut jopa ihan vahingossa. Olen nyt Proakatemian kansainvälisyyspäällikkö ja tapaan uusia ihmisiä eri puolilta maailmaa melkeinpä joka viikko. Olen päivä päivältä lähempänä tavoitettani jo ihan tittelinikin ansiosta. Haluan jatkuvasti kehittää itseäni ja hankkia taitoja, joita voin hyödyntää tulevaisuudessa kansainvälisillä kentillä.

Minulle siis kansainvälisyys on motivoivaa, joten tavoitteiden kannattaakin liittyä siihen. Se motivoi aivan älyttömästi, kun mietin itseäni vaikkapa Finnairin Business-luokassa reissaamassa ympäri maailmaa. Suosittelen siis miettimään tarkkaan, mikä sinua motivoi. Mitkä ovat kiinnostuksen kohteesi. Mitä haluat oikeasti tehdä.

”Oikean tavoitteen saavuttaminen tuottaa äärimmäistä mielihyvää, ja kaikki pienet askeleet sitä kohti tuottavat hiukan samaa tunnetta. Muun muassa siksi sinun täytyy rakastaa sitä mitä teet, jos aiot olla paras. Tuntuu upealta saavuttaa tavoite juuri omalla alallaan.” (Larssen, 76)

 

Tavoitteen määrittely

Määrittäessä itsellesi tavoitteita on hyvä miettiä menneisyyttä. Milloin sinusta on tuntunut hienolta? Milloin olet oikeasti ollut onnellinen ja kaikki hommat ovat sujuneet mutkattomasti? Larssenin mukaan useimmilla ihmisillä on ollut elämässä tällaisia huippuhetkiä ja useimmat osaavatkin selittää mitä niihin tarvittiin.

  • Olitko yksin vai muiden seurassa?
  • Saitko palautetta jostakin?
  • Milloin aika pysähtyy? Milloin unohdat ajan kulun?
  • Milloin olet aidosti uppoutunut johonkin? (Larssen, 82)

Näiden asioiden miettiminen ennen tavoitteen määrittämistä helpottaa prosessia. Myös ajattelu ilman minkäänlaisia rajoituksia voi olla hyvä lähtökohta, kun määritellään tavoitetta (Larssen, 82).

 

Loppusanat

Tavoitteellinen elämäntyyli on varmasti järkevin vaihtoehto, jos haluaa saavuttaa jotakin. Itse huomasin sen vasta hiljattain, sillä en ole aikaisemmin kokenut suurta intoa saavuttaa mitään sen suurempaa. Nyt vasta Proakatemialla olen päässyt vapauttamaan sitä intoa. Olen löytänyt itsestäni sen puolen, joka haluaa saavuttaa suuria asioita. Olen entistä kunnianhimoisempi, koska tiedän että pystyn mihin vain. Toivoisin, että koulussamme opiskelijat ymmärtäisivät myös, että he voivat saavuttaa ihan mitä he ikinä haluavat, jos motivaatio on kohdillaan ja välistepit selkeitä.

 

Lähteet:

Larssen, E. 2017. Paras. Liettua: Scanbook UAB

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close