Tampere
12 Jul, Sunday
17° C

Proakatemian esseepankki

Tavoitekeskeisyys on ongelma



Kirjoittanut: Silvia Laurila - tiimistä Waure.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Pura rutiinit atomeiksi
James Clear
Esseen arvioitu lukuaika on 6 minuuttia.

Pohdin paljon rutiineja, tavoitteita ja niiden eroja. Miksi rutiinit ovat tavoitteita tehokkaampi, kauaskantoisempi ja syvällisempi tapa olla juuri sitä, mitä haluaa?

 

Mikä on rutiini?

Käyn pikaisesti läpi rutiinin perusperiaatteen. Rutiini on tapa tai tottumus, jota toistetaan säännöllisesti. Aivot pyrkivät rutinoimaan kaiken mahdollisen, jotta huomiokykyä ja aivokapasiteettia jäisi enemmän muiden, hektisempien ja satunnaisempien toimien suorittamiselle. Juuri aivokapasiteetin vapautuminen on rutiinin ja satunnaisen toimen keskeinen ero.

Esimerkiksi autolla ajaminen on aluksi vaikeaa ja tuntuu, että huomioitavaa on aivan liikaa. Pian kuitenkin esimerkiksi vaihdekepin käyttö sujuu ilman, että sitä edes katsoo. Kyse on rutiinista. Kun auton käyttö on rutiininomaista, voi huomiota kiinnittää enemmän liikenteeseen.

Rutiinien kannattavuus perustuu niiden pääpointtiin. Voisi äkkiseltään ajatella, että rutiinit ovat kankeita kaavoja, vievät elämästä sattuman mahdollisuuden ja tekevät siitä sen sijaan harmaata ja tylsää. Totuus on kuitenkin toinen.

Kun elämän perustarpeet – ravinto, lepo ja liikunta – suorittaa rutiininomaisesti, aikaa kaikelle muulle jää huomattavasti. Ymmärtänet, mitä tarkoitan; rutiinit ovat kuin peruspilarit, joiden ympärille elämä ja sen muu syke voidaan helposti ja luotettavasti rakentaa. Luotettavasti siksi, että jokainen päivä on rutiiniensa osalta samanlainen. Tietää, mitä huomenna tulee tapahtumaan.

Rutiinin kaava on neliosainen: ärsyke, tarve, reaktio, palkinto. Esimerkki tavanomaisesta kaavasta: ärsyke: puhelin kilahtaa viestin merkiksi. Tarve: haluat tietää mitä viestissä lukee. Reaktio: otat puhelimen käteen ja avaat viestin. Palkinto: saat selville, mitä viestissä lukee.

Rutiineja on helppo ymmärtää. Rutiinin toteutumiseen vaikuttaa oleellisesti sen ensimmäinen vaihe; ärsyke. Kirjassaan Pura rutiinit atomeiksi James Clear kehottaa rakentamaan omasta ympäristöstä sellaisen, joka ohjaa hyvien rutiinien toteuttamiseen ja tekee niistä helppoja. Siksi omien rutiinien tarkkailu on kehittävää ja auttaa valitsemaan paremmin.

 

Mikä on tavoite?

Tavoite on asetettu päämäärä, johon pyritään kaikin voimin. Kun ollaan päämäärässä, tavoite on saavutettu eli siinä on onnistuttu. Tavoite voi olla myös kaksiosainen; tavoite 1 (juosta maratoni) ja tavoite 2 (tietyssä ajassa). Tavoite voi myös jäädä saavuttamatta. Silloin puhutaan, että tavoitteen suhteen on epäonnistuttu.

 

Tavoitteet eivät auta

Clear esittää kirjassaan aatteen, joka karrikoiden ja kärjistetysti osoittaa rutiinien olevan tavoitteiden kilpailijoita. ”Tavoitteet eivät riitä! Jos voittajalla ja häviäjällä on samat tavoitteet, tavoitteet eivät voi olla se syy, miksi toiset onnistuvat ja toiset eivät.” (J. Clear 2018) Käytännössä kyse on siitä, että tavoite ei ole onnistumisen edellytys tai edes mahdollistaja, vaan avainasemassa ovat pienet valinnat, jotka isossa mittakaavassa näkyvät rutiineina.

Hyvä esimerkki aiheesta on British Cycling, ammattipyöräilyjoukkue, joka oli vuonna 2003 kärsinyt keskinkertaisuudesta noin sata vuotta. Joukkue oli voittanut vain yhden kultamitalin vuoden 1908 jälkeen. Menestys pyöräilyn suurimmassa kilpailussa oli ollut vielä huonompi – yksikään brittipyöräilijä ei ollut voittanut kertaakaan Ranskan ympäriajoa n. 110 vuoden aikana. Oli aika tehdä jotain toisin. Niin vuonna 2012 brittijoukkueen pyöräilijä voitti ensikertaa Ranskan ympäriajon. Kaiken kaikkiaan brittijoukkue voitti vuosien 2007 ja 2017 välisenä aikana 178 maailmanmestaruutta, 66 olympia- ja paralympiakultaa sekä saavutti viisi Ranskan ympäriajon voittoa ajanjaksossa, jota pidetään pyöräilyn historiassa kaikkein menestyksekkäimpänä. Tämä kaikki ei onnistunut siksi, että tavoite olisi ollut kohdillaan. Ei – kyse oli rutiineista, aivan pienistä asioista, jotka yhdessä muodostivat parempia tuloksia. Nuo pienet asiat olivat esimerkiksi paremmin muotoillut satulat, hyvät tyynyt ja sängyt unenlaadun parantamiseksi, lämmittävät shortsit, jotka pitivät reisilihakset ihanteellisessa lämpötilassa ja vaatteet, jotka sopivat aerodynaamisuudeltaan paremmin tuulitunneliin.

 

”Tavoitteet rajaavat onneasi. Jokaisen tavoitteen takana piilevä epäsuora oletus on tämä: päästyäni tavoitteeseen olen onnellinen. Tavoitekeskeisen mentaliteetin ongelma on se, että lykkäät onnellisuutta aina seuraavaan virstanpylvääseen.” (J. Clear 2018)

Clearin pohdinnat tavoitekeskeisyydestä saivat minut todellakin ajattelemaan. Olen hänen kanssaan pitkälti samaa mieltä. Tavoitteen ongelma on näet se, että tavoitteen saavutettuaan ei ole enää mitään, mitä jahdata. Elämä on kuin yhden haasteen luota toisen luo juoksemista. Tästä hyvä esimerkki ovat kaikenlaiset 30-days-workout-challenge -tyyliset trendit. Olen sitä mieltä, että tuollaisissa ei ole mitään järkeä; saavutat hetken onnen, kun 30 päivän päätteeksi vatsalihaksesi näkyvät hieman entistä paremmin. Mutta entä sen jälkeen? Jos tavoite on saada vatsalihakset, voit ainoastaan saada ne näkyviin tuon 30 päivän aikana. Kuitenkin tuollaisten tavoitteiden tai haasteiden tulokset häviävät yhtä nopeasti kuin tulivatkin; ne eivät ole pitkäjänteisen, päättymättömän ja rutiininomaisen työn tuloksia. Vaikutukset ovat väliaikaisia, optisia ja sangen katoavaisia, ellei niihin johtavaa työtä toisteta käytännössä katsoen loputtomiin.

Kaiken kaikkiaan tavoitekeskeisyyden ongelma on se, että tavoitteen saavutettuaan repsahtaa takaisin entiseen, eikä mikään todellisuudessa ole muuttunut. Ehkä keskeisin sana on saavutus. Saavutus tarkoittaa jonkun loppumista. Onnistuakseen on siis saavutettava tavoitteensa. Siksi tavoitekin on pitkällä ja kestävällä jänteellä heikko ja nopeasti ohi oleva tapaus, jonka jälkeen ollaan samassa tilanteessa kuin aina ennenkin.

 

”Tavoitteen tarkoitus on voittaa peli. Rutiinin tarkoitus on jatkaa peliä.” (J. Clear 2018)

Sanoisin itse, että rutiinin tarkoitus on ylipäänsä pelata. Clear mainitsee kirjassaan, että tavoitteen tarkoitus on juosta maratoni, rutiinin tarkoitus on tulla juoksijaksi. Juoksijan kohdalla maratoni on kehityksen ja kykyjen mittari, ei itsetarkoitus. Jos tavoite on juosta maratoni, tavoitteen saavuttamisen jälkeen jäljellä on kokemus, paperi ja mitali. Jos tavoitetta ei ole, vaan juoksija juoksee, koska haluaa olla siinä hyvä, maratonin jälkeen käteen on jäänyt kokemus ja todiste siitä, että on kehittynyt. Rutiini ei pääty kilpailuun eikä siksi ole sidonnainen onnistumiseen tai epäonnistumiseen.

Olen kuitenkin sitäkin mieltä, ettei tavoitteita kannata oitis hylätä maailmankuvastaan. Sen sijaan ajattelen, että mitä tavoitteisiin ja rutiineihin tulee, rutiinit kannattaisi asettaa kaiken toiminnan a:ksi ja o:ksi. Kun rutiinit ovat etusijalla, ovat tavoitteet vähemmän tärkeässä asemassa. Tämän päälle voi sitten asettaa tavoitteita, jotka toissijaisen asemansa vuoksi eivät ole ratkaisevia tekijöitä onnistumisen, onnellisuuden ja tyytyväisyyden suhteen.

Clear sanoo, että rutiinit tekevät sinusta ihmisen, joka haluaisit olla. Tähän sopii erittäin hyvin Niken tuttu lausahdus; ”If you have a body you are an athlete.” Käytännössä se tarkoittaa sitä, että jos juokset, olet juoksija. Jos liikut, ole urheilija. Urheilijuudestaan päättää ihminen, joka sitä toteuttaa. Kukaan ei ole sanomaan, että ”no, et urheile tarpeeksi paljon, et ole urheilija.” Pointti on asenne, jos kyse on niinkin abstraktista asiasta kuin urheilijuus. Rutiiniesi avulla laitat niin sanotusti munia sen ihmisen koriin, joka haluat olla. Jos haluat tulla juoksijaksi, jokainen juoksulenkki vahvistaa sitä, että olet juoksija. Myös jokainen tavoite pääasiallisen halun alla olla jotain todistaa, että olet juoksija. Mutta jos juokset maratonin ja lopetat siihen, et ole sen jälkeen enää juoksija. Olet entinen sellainen. Kuten edellä mainitsin, asettaisin rutiinit ja tavoitteet siten, että tavoitteen osuus on pieni, eikä sen saavuttamatta jääminen estäisi toiminnan jatkamista.

 

Yhteinen tavoite – miksi ihmeessä?

Minusta Proakatemiassa painotetaan tavoitteita liikaa. Perusteeni tälle mielipiteelle on se, että tilaa rutiinien luomalle vakaalle alustalle ei anneta tarpeeksi, vaan meitä ohjataan laatimaan tavoitteet niin sanotusti tyhjän päälle. Oman tiimin kohdalla minusta on tuntunut, että tavoitteen tulisi olla jo olemassa, vaikka pienet – ja niin merkitykselliset – asiat ovat vielä aivan kesken. Kun ei ole selkeää tapaa toimia, on yhteistä tavoitetta vaikeaa luoda. Tavoitteen puuttuminen tuntuu ahdistavan kaikkia hieman, jolloin ongelma purkautuu yleisenä epätietoisuutena ja turhautuneisuutena. Siksi juuri näen tavoitekeskeisyyden käytännön tasolla isona ongelmana.

Koen, että tiimimme on toiminut hienosti pienten steppien suhteen, kuten esimerkiksi käyttämällä Google Jamboard -alustaa positiivisen palautteen paikkana. Toinen hyvä esimerkki on tapa, joka lanseerattiin alkukeväästä; kaikki sanovat kiitos pajan ja palavereiden jälkeen. Mitä ne ovat? Rutiineja tietysti. Ja niiden positiivinen vaikutus minusta todistaa sen, että niitä tarvittaisiin lisää. Kun tiimin luottamus, yhteishenki ja työilmapiiri ovat pienten, rutiininomaisten asioiden vuoksi vakaita ja tasapainossa, on tavoitteiden asettaminen paljon helpompaa. Turvallisuudentunne lisääntyy, kun tiimiläinen kokee, että kaikki esimerkiksi kiittävät tai tervehtivät pajoja ja tapaamisia pidettäessä. Jos syöksyttäisiin päätä pahkaa väkinäisen tavoitteen toteuttamiseen, rakenne sisäpuolella eli tiimissä jäisi heikoksi ja epäluottamus saisi tilaa, jota sille ei haluta antaa.

Ympäriltä kuitenkin tulee viesti, joka kehottaa etsimään yhteisen tavoitteen. Siihen, tuleeko se kirjoista, valmentajilta, omasta taustastamme, vertailusta muihin tiimeihin vai jostain muualta, en osaa vastata. Se, että se tulee meistä itsestämme, on ehdottoman varmaa, mutta jostain mekin olemme sen mallin ottaneet. Tavoite tulisi kuitenkin olla. Mutta miksi? Miksi tarvitsemme yhden ison, yhteisen tavoitteen? Eivätkö tavoitteet voisi olla henkilö- ja projektikohtaisia, joilla mitataan kehitystä ja kasvua? Ja sen yhden ison, yhteisen tavoitteen sijaan olisi vain rutiineja, vain tasaista mutta eteenpäinpyrkivää ja kasvujohteista olemista ja tekemistä? Olisi pajoja, kirjoja, soluja, semmoja ja muuta, joita tekemällä kukin oppisi sitä, mitä itse haluaa.

Monesti tavoitteet ovat hienoja sanoja, mutta mikä on todellisuus? Minusta tavoitekeskeisyyden toinen ilmentymä ja ongelma on itsepetos; on helppoa lausua ääneen tavoitteita, joiden verbaalinen muoto vahvistaa henkilön käsitystä siitä, millainen tämä haluaisi olla. Esimerkiksi ”tavoitteeni on kasvaa ihmisenä ja olla hyvä tiimityrittäjä.” Sounds good. (Itsellänikin oli joskus tuollainen tavoite. Sitten huomasin, että se ei johda mihinkään.)  Tuon kaltainen tavoite ei mielestäni ole tavoite, vaan mielikuva omasta unelmaitsestään. (On äärimmäisen hyvä tietää, millainen olisi, jos olisi unelmaitsensä. Jos siitä ei ole harmainta käsitystä, kehittyminen voi olla hankalaa. Jotkut ovat osittain jo unelmaitsejään, ja sekin on minusta hyvä asia – silloinhan sitä tekee asioita, ”laittaa munia niihin koreihin” jotka vahvistavat unelmaitsensä olemassaoloa.)

Harvoin kuitenkaan sitä unelmaitseään saavuttaa tavoitteiden kautta – nimittäin, jos saavuttaa, niin mikä on se, mikä yhtäkkiä muuttaa henkilön ei-unelmaitsestään unelmaitsekseen? En usko, että kenestäkään tulee hyvää koripalloilijaa sekunnissa. Mutta tavoitteet väittävät, että tulee. Jos ”teet töitä tavoitteen eteen, jonain päivänä olet perillä”. Niinkö? Eli jos nyt pelaan koripalloa viidesti viikossa ja treenaan kuvioita vuoden ajan, vuoden päästä herään aamulla ja hoksaan, että olen himon hyvä koripalloilija. Hmm, enpä usko.

Tavoitteet ovat juuri sellaisia, kuin Clear kirjassaan kertoo; saavuttamista. Ja mitä sitten, sen jälkeen? Niinpä. Siksi ajattelen, että tavoitteen tulisi olla pienemmässä roolissa suhteessa rutiineihin. Jos pelaan koripalloa tänään tunnin, olen jo nyt koripalloilija. Se, olenko hyvä, on kiinni mittarista. Eiliseen verrattuna en ehkä, mutta viimevuotiseen itseeni verrattuna kyllä.

Minusta oleellinen kysymys on (käyttäkäämme taas tiimiyrittäjäesimerkkiä); miksi ihmeessä et voisi olla hyvä tiimiyrittäjä jo nyt, miksi siirrät sen ”sitten kun olen saavuttanut” -tasolle? Voisithan vain luoda rutiineja, jotka vahvistavat käsitystäsi itsestäsi hyvänä tiimiyrittäjänä. Enkä minä epäile, ettet juuri sinä olisi omana itsenäsi hyvä tiimiyrittäjä. Varmasti olet. Jos ei tunnu siltä, luo niitä rutiineja, jotka vahvistavat mielikuvaasi. Jos puolestaan märität tavoitteen, mikä todistaa, että olet saavuttanut sen?

Tarkoitan, että toisinaan tavoitteita käytetään väärin luomaan optista harhaa siitä, että tekee jotain elämällään. Minusta moinen ajatus on ahdistava, että ilman tavoitteita olisimme jollain tapaa vähemmän tekeviä tai aikaansaavia. Sehän on täysin asenteesta kiinni. Rutiinithan ovat tekemistä.

Minusta tavoitteen suhde rutiiniin tulisi olla jotain sellaista kuin yhden suhde viiteen. Ja tavoitteen tulisi olla mitattavissa, jos sellainen asetetaan, ja sen tulisi olla sopivan pieni, jotta jos sitä ei saavutakaan haluamassaan ajassa, koko elämä tai päällä oleva projekti ei kaadu siihen.

Haluaisin kokea rutiinien tuomaa vakautta ja vapautta myös Proakatemian suhteen. Pajojen laadun – ja nimenomaan laadun, ei onnistumisen – määrittää se, tulevatko ihmiset pajaan, ovatko he tehneet ennakkotehtävän ja osallistuvatko he dialogiin. Kaikki nuo voivat olla rutiininomaisia asioita. Koska pajan pitäminen ei ole tavoite, vaan rutiini. Ja onnistuminen ja epäonnistuminen ovat sidonnaisia tavoitteeseen. Siksi se on hyvä esimerkki siitä, miten niin monet asiat ovat rutinoitavissa. Kuinka paljon aivokapasiteettia jäisikään esimerkiksi projekteihin, innovointiin ja uuden kehittelyyn, jos esseet, kirjat, pajat ja yhteiset tapahtumat olisivat rutiininomaisia asioita ja keskittyisimme vahvistamaan rutiineillamme käsitystä siitä, millaisia haluaisimme olla. Sitten, rutiinien myötä, huomaisimme, että olemme sellaisia kuin haluaisimme olla, ja olisimme onnellisia sen vuoksi. Ja eikö se näkyisi kaikenlaisessa toiminnassakin?

 

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close