Tampere
29 Mar, Friday
5° C

Proakatemian esseepankki

Tätä et ole tullut ajatelleeksi verkkokauppa bisneksestä 



Kirjoittanut: Arttu Hilli - tiimistä Evision.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Tätä et ole tullut ajatelleeksi verkkokauppa bisneksestä 

18.7.2019 

 

Muutama vuosikymmen sitten tehtiin tulosta hiteillä. Hittilevyt, –elokusvat ja -tuotteet olivat jakelijoiden suurin tulon lähde. Niitä oli periaatteessa pakko tarjota, jos halusi tulosta. Nykypäivänä hitit eivät ole enää niin suuressa roolissa, vaikka ainakin itse olen aina ajatellut näin. ”Tuotteen pitäisi olla todella suosittu, jotta tehdään tulosta.”  

 

Nyt kesällä olen miettinyt paljon erilaisia nettikauppa ideoita, koska siitä olisi helppo saada sivutulonlähde. Olen kuitenkin miettinyt ehkä hieman virheellisesti. Olen koittanut miettiä yhtä tuotetta, joka myisi paljon. Tämä ei ole kuitenkaan välttämättä nettimyynnin paras puoli, anna kun kerron miksi. 

 

Niin kuin aluksi todettiin, ainakaan vaadittiin hittejä, jos haluttiin tehdä tulosta. Nykypäivänä kivijalka liikkeissä on jokseenkin vielä sama tilanne. Kun kivijalkaliikkeen tilat maksavat, voidaan tuotepaikkojenkin ajatella maksavan tietyn verran. Tuotteiden, joita liikkeessä on, on myytävä hyvin, jotta saadaan tulosta. Muuten jäädään helposti miinukselle. Nettikaupoissa on eri tilanne. Tuotteiden esillä pidolla ei ole hintaa. Myyjä voi pitää vaikka miljoonaa tuotetta tarjolla, eikä ”esillepano kustannukset” nouse.  

 

Oletko ikinä harmitellut, miksi nettikaupoissa, netflixissä, missä ikinä, on niin paljon tarjontaa ja ns. vähän ”kiinnostavaa tarjontaa”? Sille on aika selkeä syy, ainakin kirjan ”Pitkä häntä – Chris Anderson” mukaan. Verkkokaupan talous on vahvoilla siellä, missä kivijalkamyymälän talous ei toimi. Tilastojen mukaan, mitä enemmän tarjontaa, sitä enemmän tavaraa liikkuu, vaikka suurin osa tuotteista ei olisi millään tavalla hittejä.  

 

Isolla massalla tehdään siis paremmin tulosta kuin keskitetyllä hittitarjonnalla. Tämän vuoksi esimerkiksi vaatteita tehdään paljon erilaisia, joskus todella kummallisenkin näköisiä, koska raa’an datan mukaan niitäkin menee kyllä kaupaksi, jos tarjontaa on. Parasta on se, että jos myyjä esimerkiksi tilaa varastoon jokaista paitaa 10kpl, niin massatilausten alhainen kustannus takaa parhaimmillaan sen, että 1-2 myytyä paitaa kattaa tuotoillaan kaikki 10 tilattua paitaa. Loput voidaan myydä alessa pilkkahintaan, mutta silti tehdään voittoa! 

 

Kirjan (Anderson 2006) nimi ”Pitkä häntä” kuvastaa hyvin tätä verkkomyynnin ilmiötä. Jos kuvitellaan kaikki myytävät tuotteet vaakajanalle, ja pysty janalle määrät kuinka paljon niitä on myyty, muotoutuu kuvaajasta ylhäältä alaspäin pitkään laskeva kuvaaja, vähän kuin hännän näköinen. Kirjan eräässä esimerkissä todennettiin ”pitkä hännän” todellisuutta naisten alusvaatemyynnin tutkimuksen mukaan. Tutkimuksen mukaan alusvaatteiden nettimyynnissä ”hännän” viimeiset 71% tuotteista tuottivat myynnistä 28,8%. Suosituimmat tuotteet siis myyvät tässäkin tilanteessa paljon, mutta merkittävä 28,8% myynnistä tulee ns. turhista tuotteista. 

 

Itselleni tämä pitkä häntä teoria oli aika herättävä asia. Vaikka asia on aika yksinkertainen ja selkeä, en ole koskaan tullut asiaa näin ajatelleeksi. hittituotteilla tehdään paljon tulosta ja niitä kannattaa aina pitää ykkösprioriteetissä, sillä useissa tapauksissa niillä vedetään asiakkaita markkinapaikkaan. Kuitenkin, kysynnän ja tarjonnan pullonkaulat rikkoutuvat jollain tapaa nettimyynnissä. Tarjonta luo kysyntää ja massatarjonta luo tulosta. Tämä pitkä häntä ajattelun ydin taitaa ollakin ydin kaikille suurille nykypäivän massamyyjille, kuten Ikealle ja XXL:lle. 

 

Lähteet:  

Anderson, Chris. ”Pitkä häntä – Miksi tulevaisuudessa myydään vähemmän enempää”. 2006. suom. Pietiläinen, Kimmo. Terra Cognita. 

Kommentit
  • Inga Keski-Heikkilä

    Hyvää pohdintaa tässäkin esseessä. Verkkokauppabisneksestä ajatellaan, että se on helppo sivutulon lähde. Todellisuudessa se on vähintään puolipäiväinen työ, varsinkin jos sillä tähtää pysyvyyteen. Trendaavia tuotteita kannattaa ehdottomasti olla tarjolla ja etenkin verkkokaupassa tarjontaa kannattaa olla enemmän kuin vain yksi tuote. Koska asiakas maksaa joka tapauksessa postikulut, haluaa hän todennäköisesti tilata muutakin kuin yhden tuotteen tai ainakin päästä valitsemaan laajasta tarjonnasta. Haluaisin kuitenkin ottaa tarkasteluun kommenttisi “Parasta on se, että jos myyjä esimerkiksi tilaa varastoon jokaista paitaa 10kpl, niin massatilausten alhainen kustannus takaa parhaimmillaan sen, että 1-2 myytyä paitaa kattaa tuotoillaan kaikki 10 tilattua paitaa. Loput voidaan myydä alessa pilkkahintaan, mutta silti tehdään voittoa!” En tiedä oliko tämä kirjasta vai oma päätelmä, mutta tästä haluaisin nostaa sellaisen näkökulman, että mitähän mahtaa ajatella asiakas, joka on ostanut paidan täydellä hinnalla ja huomaa pian että se onkin pilkkahinnalla alennuksessa? Itseäni ainakin ottaisi todella paljon päähän ja seuraava ajatukseni olisikin, että mistä tämän tuotteen hinta oikeasti koostuu, jos sitä voidaan myydä näin edullisesti. Tällaisella toiminnalla saatetaan tehdä todella paljon hallaa yrityksen pitkäjänteiselle toiminnalle, eli asiakkaat oppivat odottamaan alennusmyyntiä. Myös yrityksen luottamus saattaa horjua aika rajusti.

    19.4.2020
Post a Reply to Inga Keski-Heikkilä cancel reply

Add Comment
Loading...

Vastaa käyttäjälle Inga Keski-Heikkilä Peruuta vastaus

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close