Tampere
22 Jan, Friday
1° C

Proakatemian esseepankki

24H projektitiimi 2019

Tässä tää nyt on – 24H 2018 ja 2019



Kirjoittanut: Karoliina Kovalainen - tiimistä Hurma.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Useita lähteitä
Useita lähteitä
Esseen arvioitu lukuaika on 4 minuuttia.

Kun vuoden 2018 tammikuussa näin ruokatauolla Proakatemian kahviossa ilmoituksen valmistuvien loppunäyttötapahtuma 24H:n projektitiimiläisten hausta, en ikinä uskonut, mitä tuohon projektitiimiin hakeminen minulle voisi poikia. Olin vasta aloittanut tiimiyrittäjätaipaleeni Proakatemian lämpimässä yhteisössä, enkä tiennyt vielä juurikaan, mitä haluaisin seuraavien kolmen vuoden aikana tehdä. Yksi oli kuitenkin varmaa – jollain tavalla taipaleellani tulee olemaan juhla- ja tapahtumasuunnittelua.

Olin edeltävänä syksynä yleisössä seistessäni huomannut, miten innostava ja haastavakin tapahtuma 24H voi olla, vaikka en siitä vielä mitään sen kummemmin tiennytkään. Päätin siis pikaisen mietinnän tuloksena hakea projektitiimiin, ja ilokseni jo samalla viikolla sain tiedon, että olen yksi projektitiimiin valituista, vaikkakin ehkä vain siksi, että jokainen kolmesta hakijasta valittiin mukaan. Tuolloin projektitiimi koostui siis kolmesta aiemman vuoden projektitiimiläisestä: Kajon Titasta ja Emiliasta sekä Valuen Eevasta, sekä meistä kolmesta uudesta: minusta ja Matildasta Hurmasta sekä Promisian Hennasta.

Alkutaipale projektissa tuntui olevan nihkeä, ja jokainen meistä uusista taisi miettiä projektista lähtemistä. Lopulta kävikin niin että loppukeväästä sekä Henna että Matilda jättivät projektin muiden haasteiden vuoksi ja tiimiin jäi uusista projektitiimiläisistä yksin minä. Muistin kuitenkin pian, kuinka tuore tiimikaverini Kiia oli hieman salaakin haaveillut projektitiimiläisen paikasta 24H:ssa ja kutsuin hänet oitis mukaan projektitiimiin muiden projektitiimiläisten hyväksynnän jälkeen!

Kevät ja kesä menivät nopeasti ja pian tulikin syksy ja aika minun ja Kiian ensimmäisen 24H-loppunäyttötapahtuman. Vanhemmat projektitiimiläiset olivat jo kokeneita konkareita ja katselimme ihaillen heidän tekemistään ja pyrimme itsekin tekemään parhaamme parhaan mahdollisen 24H:n toteuttamiseksi. Saimmekin luotua yhdessä loistavan tapahtuman, johon tuli yhteensä seitsemän toimeksiantajaa ja valmistuvien tiimien arvosanatkin olivat loistavia!

Ainiin, mikä se mystinen 24H siis on? 24H on lyhykäisyydessään Proakatemian valmistuvien opiskelijoiden loppunäyttökoe, johon nuoremmista opiskelijoista koostuva projektitiimi hankkii valmistuville toimeksiantajia, jotka kukin antavat aina yhdelle valmistuvalle tiimille ratkaistavaksi jonkin haasteen tai ongelman yrityksestään. Ratkaisun luomiseksi valmistuvilla tiimeillä on aikaa noin 24 tuntia, jonka jälkeen ratkaisut arvioidaan kouluarvosanoin 1-5.

Toimeksiantaja maksaa tuloksesta tyytyväisyytensä mukaan, sillä arvosana ratkaisee myös ratkaisusta saatavan palkkion määrän. Esimerkiksi tänä vuonna, kun kehitimme tapahtumaa nostamalla hintoja vastaamaan paremmin valmistuviemme osaamista, numero 5 tarkoitti yhteensä 5 000 euroa ja numero 1 on pyöreät nolla euroa. Muut arvosanat ovat sitten noiden kahden väliltä. Jos siis toimeksiantaja on ratkaisuun erittäin tyytyväinen ja saa siitä jotain suoraan käytäntöön vietäväksi, voi tiimi saada käsiinsä jopa 5 000 euroa, tai jos ratkaisu on täysin ohi ongelman, ei tiimi saa siitä tietenkään mitään. Onneksi ykkösiä taitaa olla 24H:n historiassa muistissa vain pari hassua. Keskiarvo ratkaisujen arvosanoissa on tähän saakka ollut noin 4. 24H on yksi harvoista suorituksista, josta tulee numero Proakatemian päättökokeeseen.

Toimeksiantajien hankinnan lisäksi projektitiimi vastaa itse tapahtuman rakentamisesta. 24H on elämys niin valmistuville, nuoremmille opiskelijoille kuin toimeksiantajillekin. Ei riitä, että hankkii hyvät toimeksiantajat loppunäyttökokeeseen, vaan täytyy myös rakentaa ikimuistoinen tapahtuma, jota etenkin valmistuvat voivat muistella vielä vuosienkin päästä. Tästäkin syystä on erityisen tärkeää huomata, että projektitiimiläiset ovat projektissa siis lähes poikkeuksetta mukana kaksi vuotta. Toisena vuonna edellisen vuoden projektitiimiläiset keräävät siis itselleen projektitiimin, jonka kanssa toteuttavat edellisen vuoden vanhempien opiskelijoiden loppunäyttökokeen.

Kun vuoden 2018 tapahtuma oli selätetty, oli pian aika uuden projektitiimin projektipäällikön valinnan. Valinta tuli tehdä nuorempien tiimiläisten, eli minun ja Kiian välillä, sillä vanhemmat opiskelijat olivat nyt väistymässä tieltämme ja antoivat meille sijan järjestää tapahtuman heille vuodelle 2019. Tulimme Kiian kanssa kuitenkin tulokseen, että haluamme kokeilla projektipäällikkyyttä yhdessä, ja valinta olisi ollut liian vaikea, jos olisimme koettaneet päättää, kumpi meistä paikan ansaitsee.

Tammikuussa keräsimme itsellemme projektitiimin, johon alkuun kuului minun ja Kiian lisäkseni myös meidän tiimikaverimme Sanna, Eventasta Ida, sekä nuoremmalta vuosikurssilta, tiimistä nimeltä Evision, Jenna, Aune sekä Siiri. Jälleen alkukevät takkuili, ja Siiri jättäytyi projektitiimistä heti alkumetreillä pois. Pian myös Sanna lähti kevääksi Brasiliaan vaihtoon ja Aune sai tietää lähtevänsä puolestaan vaihtoon syksyllä. Myös Ida jäi pidemmälle sairaslomalle.

Projektitiimi oli jälleen palasina. Saimme kuitenkin tehtyä jonkin verran toimeksiantajahankintaa neljästään Kiian, Aunen ja Jennan kanssa, ja alkukesästä oli Sannakin taas mukana remmissä. Kesällä totesimme yhdessä, ettei Aunen ole järkevää ns. tuhlata aikaansa projektiin, jossa ei tule olemaan loppuun asti mukana. Lopulta myös Ida jäi projektista kokonaan pois ja jäljelle jäi minun lisäkseni Kiia, Sanna ja Jenna.

Alkusyksystä remmiin liittyi nuorempien opiskelijoiden vahvistuksena Outi Evisionista. Viimeistään tässä vaiheessa alkoi projektitiimi tuntua aidosti kokonaiselta ja ehjältä, ja tiimimme yhdistyi mielettömällä teholla ja olimmekin oikea dream team, jonka kesken oli oikeasti kivaa tehdä töitä! Jokaisesta kokoontumisesta lähdettiin hymyssä suin, mikä ei tietysti ikinä ole itsestäänselvyys.

Tapahtuma alkoi lähestyä kovaa vauhtia ja toimeksiantajiakin saatiin klousattua hitaasti mutta varmasti. Olimme asettaneet tavoitteeksi saada yhteensä kahdeksan toimeksiantajaa, mutta lopulta toimeksiantajat jäivät kuuteen erityisen potentiaaliseen. Syksy oli tapahtuman rakentamisen ja toimeksiantajahankinnan saralta melkoista sykkimistä, ja välillä tuntui, että teemme hommia todella hyvässä tahdissa, mutta etenkin tapahtuman lähestyessä alkoi tuntua, että aika loppuu kesken.

Lopulta saimme kuin saimmekin kasaan erittäin hienon tapahtuman ihanalla teemalla ”Sugarlicious 24 Hours” sekä huikeat toimeksiantajat. Mikä parasta, tänä vuonna rikottiin Proakatemian historiaa ennennäkemättömillä arvosanoilla – kolme viitosta ja kolme nelosta. Tätä myöten myös tapahtuman liikevaihtoennätys ylittyi ja tänä vuonna kasaan saatiin yhteensä huikeat 26 700 euroa! Voisiko parempaa toivoakaan?

Nyt kun tapahtumasta alkaa olla viikko, on takki kyllä täydellisen tyhjä. Kahden vuoden uurastus on yhtäkkiä ohi ja valtikka siirtyy jälleen seuraavalle projektitiimille. Tosin mikäpä siinä siirtäessä, kun tapahtumaa lähtee luotsaamaan ensi vuodelle kaksi huikeaa tyyppiä, joihin luotto on 100% ja enemmänkin. Eikä sillä, että haluaisin asettaa tytöille painetta, mutta ensi vuonna 24H täyttää pyöreitä, sillä se tulee olemaan Proakatemian historian 20. loppunäyttötapahtuma!

On ollut ilo ja suuri kunnia olla osa tätä huikeaa projektia, jonka myötä olen saanut toimia kahden huikean projektitiimin kanssa ja kokea niin yhteisön eteen tehtävän projektin ylä- ja alamäetkin aivan loistavien ihmisten keskellä. Sen lisäksi, että ydintiimi on ollut loistava, on taustalla ollut mukana myös lukuisia muita yhteisön jäseniä niin tekniikkavastaavina, juontajina, kirjureina, alumni- ja valmentajatuomareina sekä avustamassa järjestelyissä.

Mitäpä tähän enää lisäämään? Sanat, kuvat eikä edes teotkaan riitä kuvailemaan tätä tunnetta. On vain niin äärimmäisen hienoa olla osa tätä yhteisöä, jossa siipiään saa kokeilla tavalla, jos toisellakin, kun vain uskaltaa ottaa ensimmäisen askeleen kohti tuntematonta.

 

Lähteet:
Proakatemian valmistuvien loppunäyttökoe 24H, 2018 & 2019.

 

Aitiopaikalla: Mistä onnistunut tapahtuma koostuu? Luettu 25.11.2019.

https://starsquad.fi/blogs/aitiopaikalla/mista-onnistunut-tapahtuma-koostuu

 

Venuu: Tapahtuman järjestäjän muistilista – näin syntyy onnistunut tilaisuus, 12.01.2018. Luettu 25.11.2019.

https://blog.venuu.fi/tapahtuman-jarjestajan-muistilista/

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close