Tampere
20 Apr, Saturday
-5° C

Proakatemian esseepankki

Tapa-orja



Kirjoittanut: Tuomas Aro-Heinilä - tiimistä Eventa.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Kuinka monesti kiinnitämme huomiota tavoille, joita olemme elämämme aikana kerryttäneet? Mistä ne ovat lähtöisin. Kuinka ne vaikuttavat meidän jokapäiväiseen elämään. Voiko tapoja purkaa. Luoda mahdollisesti uusia. Minä en ollut miettinyt asiaa sen kummemmin ennen kuin luin Charles Duhiggn kirjan The Power of Habits. En voisi enää olla ajattelematta tapojani päivästä toiseen. Tässä on syy.

 

Tavat ovat joko hyödyksi tai harmiksi. Monilla meistä on varmasti tapoja, jotka ovat meille erittäin hyödyllisiä, vai ovatko. Pesemme hampaat säännöllisesti. Menemme nukkumaan tiettyyn kellonlyömään. Kiitämme ruoasta, jonka syömme. Mutta niin on meillä tapoja, jotka ovat meille hyvin epäedullisia tai meillä on hyvän tavan puute. Pelkäämme palautetta, joten emme kuuntele sitä. Pelkäämme onnistua, joten emme yritäkään. Katsomme Netflixiä työnteon ohella. Emme huolla vaatteita tai kenkiä. Pysähdytään hetkeksi. Mietitään, mitä kaikkea teemme elämässämme tavanomaisesti. Kaikki tapamme eivät ole itsestään selviä.

 

Miten sitten havainnoimme tapojamme? Kirja antoi erittäin helpon ja yksiselitteisen ratkaisun. Havainnoimalla. Kirjaa lukiessa haastoin joka päivä itseäni tunnistamaan tapoja itsessäni. Löysin huolestuttavia asioita. Huomasin, että työstäessäni projektia ja joutuessani pattitilanteeseen väsyin helposti ja purin turhautumistani muihin passiivisaggressiivisesti. Toinen tapani oli innostua kaikesta uudesta, mutta innostus vanhaa kohtaan lakkasi aina uuden ilmestyessä. Minulla oli tapana päästää valkoisia valheita suustani, jotta pidin keskustelua yllä. Minulla oli tapana sanoa kokeneeni joitain asioita, joita en ollut kokenut. Minä paisuttelin asioita. Minulla oli tapana kertoa tekosyitä, jos en halunnut vastata kaverini kutsuun. Yllätyin kuinka monta tapaa toimia löysin itsestäni. Ne olivat huomaamattomia, pieni, mutta silti merkityksellisiä. Ihmiset saivat minusta väärää kuvaa. En itsekään aivan tiennyt, mitä olin mennyt päästämään suustani. Sain kuulla tekemisistäni jälki käteen uskomatta itse tekemääni. En hallinnut sitä, mitä tein. Havahduttuani tapoihini koin helpostusta.

 

Olemme tapojemme orjia tietämättämme. Teemme suurimman osan asioista perustuen tapoihimme. Se on helpompaa. Se on automatisoitua. Se on tapa. Tapojen orjuus ei tulisi olla meille huono asia. Se on voimavara. Mitä paremmin tunnemme tapamme, sitä paremmin voimme vaikuttaa niihin. Monissa teoksissa meitä kehotetaan olemaan ystävällisempiä, kuuntelemaan enemmän, tekemään yhtä sun toista. Emme kuitenkaan pysty muokkaamaan tapojamme tietämättä, mitä lähtisimme muuttamaan. Ja taas kerran olemme asian äärellä, joka ei ole helppoa. tavat eivät synny päivässä eivätkä välttämättä vuodessa. Emme tunnista tapojamme, koska toimimme sokeasti niiden mukaisesti. Niiden kitkeminen ja uusien synnyttäminen vie siis aikaa.

 

Lähdin muokkaamaan tapojani. Halusin tuntea itseni paremmin. En tehdä jotain vain sen takia, koska se on tapani. Nyt koen pystyväni tunnistamaan paremmin tapojani. Hetkissä jolloin toimin tapojeni mukaisesti pysähdyn ja mietin. Mietin toiminko tilanteessa täysin aidosti. Näin pystyn vaikuttamaan tapoihini ja toimintaani. Se on ollut vaivan arvoista. Ottakaa kirja luentaan, tarjolla on hyvin mielenkiintoisia ja antoisia lukuhetkiä.

Kommentoi