Tampere
19 Jan, Tuesday
-1° C

Proakatemian esseepankki

Taloushallinnon oppeja yrittäjälle 



Kirjoittanut: Arttu Hilli - tiimistä Evision.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Yrityksen taloushallinto tänään
Seppo Ikäheimo
Erkki Laitinen
Teija Laitinen
Vesa Puttonen
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Taloushallinnon oppeja yrittäjälle 

10.7.2019 

 

Yrittäjäksi alkaessa ei mielestäni tarvitse minkäänlaista korkeamman asteen koulutusta. Kaiken oppii tekemällä ja tieto voi pahimmillaan lisätä tuskaa. Toki, on päivän selvää, että opinnot ennen yrittäjäksi alkaessa on hyödyksi, kun kaikkea ei tarvitse oppia kantapään kautta. Otin työn alle taloushallinnon kirjan talous asioiden muistutteluun ja opetteluun. Kirja on kauppatieteellisen pääsykokeista tuttu ”Yrityksen taloushallinto tänään – Ikäheimo, Laitinen, K. Laitinen, Puttonen”. Heti kirjan avattuani muistui mieleen, miksen halunnut yliopistoon. Taloushallintoa on kuitenkin jollain tasolla tärkeä ymmärtää, joten otin kirjasta tärkeimmät opit yrittäjälle ylös. 

 

Aluksi kirjassa käytiin esimerkkejä tilanteista, joissa tilinpäätös analyysi on hyödyksi. 1. Osakesijoittamisessa, kun etsitään yrityksiä, jotka maksavat isoja osinkoja. 2. Kun punnitaan, voidaanko asiakasyritykselle antaa joustavia maksutapa vaihtoehtoja, kun oman yrityksen maksukyky on todettu hyväksi. 3. Yrityskauppoja tehdessä analyysin avulla voidaan nähdä yrityksen talouden nykytilanne ja ennustaa tulevaisuutta. Vaikket koskaan ostaisi yritystä on tämä tärkeää tietää siltä varalta, jos myyt oman yrityksesi. Voit tarkistaa numeroilla yrityksesi arvon ja onko annettu tarjous hyvä/onko pyytämäsi hinta sopiva. 

 

Kun määritetään tätä yrityksen arvoa määrityksessä, arvioidaan yrityksen toimialan nykytilaa ja kehitystä, yrityksen tekemiä strategisia valintoja ja liiketoiminta strategiaa. Lisäksi arvioidaan viimeisimpien tilinpäätösten laatua, lasketaan tilinpäätösten perusteella yritysten tunnuslukuja ja verrataan niitä muihin toimialan yrityksiin. Lopulta muodostetaan arvioita yrityksen tulevaisuuden kehityksestä ja yrityksen pääomakustannuksista sekä tunnustellaan näiden perusteella yrityksen arvoa. 

 

Kun menestyt yrittäjänä, on järkevää harkita omaisuutensa hajauttamista erinäisiin sijoituskohteisiin, kuten muiden yritysten osakkeisiin. Yksi hyvä tapa tutkia hyviä yrityssijoituskohteita on tunnusluku analyysit. Näissä mitattavina kohteina ovat yrityksen koko ja kasvu, kannattavuus, tehokkuus, vakavaraisuus ja maksuvalmius. 

 

”Maksuvalmiudessa eli likviditeetissä tarkastellaan yrityksen kykyä hoitaa lyhyen aikavälin taloudelliset velvoitteensa. Tyypillisimmät maksuvalmiutta kuvaavat tunnusluvut ovat taselähtöisiä, joissa suhteutetaan taseen vastaavan erät taseen vastattaviin eriin … Quick ratio -tunnusluvussa tarkastellaan, kuinka yrityksen rahoitus omaisuus riittää lyhyen aikavälin rahoitusvelvoitteisiin. (2014)” Laskukaava Quick ratiolle on: Quick ratio =rahoitusomaisuus/lyhyt aikainen vieraspääoma. Toinen keskeinen maksuvalmiuden tunnusluku on Current ratio, jossa ”likvidejä varoja tarkastellaan laajemmin kuin Quick ratiossa”. Current ratio voidaan laskea kaavalla: Current ratio = lyhytaikaiset varat/lyhyt aikainen vieras pääoma 

 

Yksi kirjan osioista käsittelee yritysrahoitusta. Se voidaan jakaa taseen mukaan kahteen osaan: Investointipäätökset, eli miten saada liiketoiminnalla mahdollisimman hyvä tuotto ja rahoituspäätökset, eli miten saada rahoitusta mahdollisimman edullisesti. Investointipäätöksiin kuuluu todella vahvasti katetuottolaskelmat, hintojen kilpailutukset jne. Se on siis yrityksen peruskauraa: miten saada mahdollisimman paljon rahaa, laittamalla mahdollisimman vähän rahaa. 

 

Rahoituspäätöksiin kuuluu pääosin sijoittajat, lainat ja muu yrityksen ulkopuolelta tulevarahoitus. Näitä asioita käsiteltiin kirjassa laajalti, ja siitä voisi nostaa yrittäjälle varmasti monia tärkeitä oppeja. Päällimmäiseksi kirjasta jäi mieleen nämä asiat: Jokainen lainanantaja määrittää riskipreemionsa itse, eli jokainen lainanantaja määrittää aivan yksilökohtaisesti minkälaiset lainaehdot tarjotaan. Tämä on melko selkeä asia, mutta tärkeä pitää mielessä, jos hakee yrityslainaa = kilpailutus kannattaa. Toinen tärkeä pointti lainan hakuun on, että lainanantajat vertailevat yritystä kilpaileviin yrityksiin. Lainaehtoista neuvotellessa voi olla siis kannattavaa heijastaa yritystään toisiin yrityksiin, jos tilanne on kannattava. 

 

Taloushallinnon opiskelu ei ole minulle todellakaan mieleistä, asioiden esittämistavan vuoksi. Tekstit ovat niin teoriittisesti kirjoitettuja, ettei mikään tahdo jäädä päähän. Asiat ovat toisaalta tärkeitä ja lopen todella mielenkiintoisia. Jos tähtäät yrittäjäksi, anna taloushallinnon opettelullekin tilaa. Vaikkei sen tarve päivittäisessä elämässä näkyisikään, voi sen sisäistäminen osoittautua suuren suurta hyötyä isommissa kaupoissa ja sijoituksia pohtiessa. 

 

 

 

Lähteet: 

Ikäheimo, Seppo. Laitinen, Erkki K. Laitinen, Teija. Puttonen, Vesa. ”Yrityksen taloushallinto tänään”. 2014. Vaasan Yritysinformaatio Oy. 

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close