Vihdoin tuli luettua jatko-osa otsikon mukaisesta kirjasta. Kirjan ensimmäisen osan luin joskus viime syksyllä. Itse kirjasarjasta kuulin ensimmäisen kerran vuonna 2014, kun olin armeijassa. Nyt neljä vuotta myöhemmin sain toisen osan luettua.

Sarjan toinen osa jatkaa siitä, mihin ensimmäinen osa jäi ja vähintäänkin yhtä hyvillä henkilöillä. 21 henkilön yrittäjyystarinoista jokainen on erittäin mielenkiintoinen ja pistää miettimään, mihin itse pystyisi. Akatemiaa on itsellä kokonaisuudessaan jäljellä enää puoli vuotta. Menestymisen puoli vuotta tuo jo itsessään pieniä paineita, luoda ja menestyä sen viimeisen kerran ennen kuin oikea työelämä alkaa. Olen miettinyt kaikennäköistä projektia laidasta laitaan, mutta mikään ei ole saanut sytyttämään paloa, että tämän minä haluan viedä loppuun asti. Ajatukset pyörivät kahden kysymyksen ympärillä: missä minä olen paras ja missä minä voisin olla paras? Toivottavasti näihin kysymyksiin saadaan kesällä vastaus, jotta pääsee ehkä loppukesästä tai viimeistään syyslukukaudella aloittamaan sitä viimeistä akatemiaprojektia.

Mutta takaisin itse kirjan pariin. Itselle nousi kirjan tarinoista eniten esille Mika Anttosen ja Heikki Salmelan yrittäjyystarinat. Molemmat kiinnostavat sen puolesta, että ovat onnistuneet luomaan isoja yrityksiä ja melkein ihan tyhjästä. Yhteinen tekijä molemmissa tarinoissa on ollut usko omaan tekemiseen ja rohkeudesta toteuttaa omia visioita. Niillä suurin osa tämän kirjan tarinoista on tehty.

Itsellä projektien aloittaminen tyssää yleensä aina omaan pessimistisyyteen. Löydän monesta asiasta mukamas ylitsepääsemättömiä ongelmia, jolloin päädyn suoraan projektin epäonnistumiseen. Monen niin sanoneena uskon, että omaa tekemistä vaivaa yksinkertaisesti epäonnistumisen pelko, josta juontaa, että mitään ei saa aikaseksi, kun ei edes aloita.

Kirjassa puhuttiin myös epäonnistumisen vaikutuksesta menestykseen. Se on hyvä tiedostaa, mutta siitä ei saa tulla ongelma, joka estää projektien toteutuksen. Teoriassa kaikkiin ongelmiin on olemassa ratkaisu, jolla projektin saisi ainakin jollain tavalla toimimaan, tai ainakin kokeiltua. ”Ilman toista ei ole toisen menestystä”, joka pitää varmaan hyvinkin paikkaansa, ainakin näiden tarinoiden mukaan. Itse olen hieman jääräpäinen muiden avun ottamisella vastaan ja pyrin melkein aina pärjäämään omillani, joka näin jälkiviisaana ajateltuna ei välttämättä ole ollut viisasta. Menestys ei synny yksin, vaan siihen tarvitaan monienkin henkilöiden tukea ja siihen omakin menestys on voinut osaltaan tyssätä.

Kauppiaskuningas Sampo Kaulasen tarina omasta menestymisen polusta oli varsin mielenkiintoinen. Siinä on pelattu isolla riskillä, mutta kuitenkin selvitty hienosti. Facebookista on tullut hänen suurin markkinointikanavansa, jonka varmasti joka toinen suomalainen tietää. Vaikka jotain osaa ihmistä varmastikin hänen päivityksensä ärsyttävät, niin pitkäjänteisellä työllä saavuttaa myös tulosta. Hänestä on tullut Suomen seuratuin Kauppias.

Ihminen oppii tekemällä ja sinnikyydellä. Lopussa kiitos seisoo.