Tampere
17 Apr, Wednesday
2° C

Proakatemian esseepankki

Taitavaksi rahan kanssa



Kirjoittanut: Mui Hong - tiimistä Kajo.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 5 minuuttia.

Yksilöessee

 

Vaikka raha saattaa olla aiheena tabu, näiden muutamien vuosien aikana siihen on tullut merkittäviä muutoksia. Ihmiset ovat entistä enemmän kiinnostuneita rahasta ja siitä miten omaa taloutta voi pyörittää. Rahasta puhutaan avoimemmin, ja ihmiset etsivät tietoa taloudenhoidosta etsiytymällä erilaisiin rahakoulutuksiin. Ja se on hienoa, että on olemassa koulutuksia, joissa puhutaan rahasta selkokielellä, jotta muutkin kuin taloustieteilijät ymmärtävät.

 

TAITAVAKSI RAHAN KANSSA

 

Varapuu on yksi Suomen tunnetuimpia valmennusyhtiöitä, jonka ydinosaamiseen kuuluu ihmisten auttaminen taitavaksi rahan kanssa. Varapuu ei kuitenkaan ole sijoitusneuvonta- tai sijoituspalveluita tarjoava yritys, sillä heillä ei ole sijoitustuotteita mitä myydä. Valmennusyhtiön tavoitteena on tuottaa taloudellinen läpimurto 10 000 ihmiselle Suomessa. Varapuun erilaisten rahavalmennusten avulla ihmiset oppivat saavuttamaan taloudelliset tavoitteensa paremmin. Toistuvasti valmennuksissa käyvien asiakkaiden sijoitusvarallisuus kasvaa ensimmäisen vuoden aika tyypillisesti 437%.

Itse osallistuin kaksipäiväiseen Taitavaksi Rahan Kanssa- valmennukseen, jonka vetäjänä oli Mikko Sjögren. Oli kiva huomata, että valmennus kiinnosti kaikenikäisiä ja eri elämäntilanteessa olevia ihmisiä, yksityishenkilöistä aina yrittäjiin asti. Meitä yhdisti yhteinen kiinnostus omaan taloudenhoitoon kohti taloudellista riippumattomuutta. Koulutus oli hyödyllinen ja se sai minut ymmärtämään paremmin oma rahatarinani ja sen että olen itse oman menestykseni suurin este.

 

SANO HYVÄSTIT NEGATIIVISILLE RAHAUSKOMUKSILLE

 

Jokaisessa kulttuurissa on omat rahauskomuksensa. Kulttuurin lisäksi omat vanhempamme, kaverimme sekä vaikutusvaltainen media vaikuttavat rahauskomuksiimme siitä, mitä raha on, mikä on sen luonne ja millaisia tunteita meissä herää puhuessamme rikkaista ihmisistä. Se mitä olet kuullut puhuttavan rahasta, miten ja mihin rahaa käytetään vaikuttavat suhtautumiseesi rahaan. Meidän aivoihimme on iskostettu suuria määriä rahauskomuksia, joista on hyvä olla perillä. Positiiviset uskomukset edistävät vaurauttamme ja negatiiviset useimmiten estävät/hidastavat meitä vaurastumasta. Suomalaisten yleisimpiä rahauskomuksia ovat:

° Raha on kaiken pahan alku

° Raha ei tuo onnea

° Raha ei kasva puussa

° Ken kuuseen kurkottaa se katajaan kapsahtaa

° Kell’ on onni, sen onnen kätkeköön

° Raha on likaista

° Rahalla ei saa rakkautta

° Rikkaat ovat kusipäitä

 

Olin sitä mieltä, ettei raha tuo onnea, mutta käsitykseni on muuttunut vuosien varrella. Rakkaus tuo onnea, mutta se ei tuo ruokaa pöytään, se ei maksa sähkö- ja lämmityskuluja eikä se todellakaan hoida sairaalalaskuja puolestasi. Raha ei ole kaikista tärkeintä, mutta tärkeää se kuitenkin on, koska rahalla voit ostaa itsellesi vapauden. Sinulla on vapaus tehdä mitä ikinä haluat, ihan missä ja milloin vaan olematta työnantajasi orja. Kun sinulla on tarpeeksi rahaa voit syödä viiden tähden Michelin ravintoloissa, antaa tippejä miettimättä tilin saldoa, nukkua yösi rauhassa, tehdä hyväntekeväisyyttä ja mitä tärkeintä sinulla on varaa huolehtia läheisistäsi. Kun joku perheenjäsenistäsi sairastuu vakavasti, sinulla on varaa viedä hänet yksityislääkärille ilman että joutuisit pohtimaan rahaongelmia. Raha tuo minulle onnea, kun pystyn pitämään perheestäni hyvää huolta ja tarjoamaan heille turvallisen elämän vailla murheita rahasta.

Onko raha tosiaan kaiken pahan alku? Noh ei tietenkään ole, sillä pahat tapahtumat tapahtuvat siellä missä ihmisillä on vähiten rahaa eli esimerkiksi alueilla missä on paljon työttömyyttä. Harvemmin rikkaat ryöstävät pankkeja. Rahattomuus on pahan alku.

En halua ajatella rikkaiden olevan kusipäitä, sillä kusipäisyys ei katso lompakon paksuutta. Kusipäitä löytyy sekä rikkaista että köyhistä. Rikkaat ovat aktiivisempia perustamaan hyväntekeväisyysjärjestöjä ja anteliaimpia lahjoittamaan osaa omaisuudestaan auttaakseen ihmisiä, jotka ovat eniten avuntarpeessa.

Millainen suhtautuminen sinulla on rahaan ja minkälaisia rahauskomuksia sinun alitajuntaasi on ohjelmoitu?

 

VAURASTUMISEN ENSIASKELEET

 

Taloudellinen riippumattomuus tuntuu olevan kaikkien kielen päällä, kun asiasta saa lukea monesta lehdestä ja sosiaalisesta kanavasta. Sekin on mahdollista, että se on aina ollut pinnalla, mutta en ole kiinnittänyt siihen huomiota. On kyllä totta, että se mihin kiinnität huomioosi vetää sinut puoleensa. Taloudellinen vapaus on sitä, että saat tuloa ilman työtä. Se on kykyä elää haluamaasi elämäntyyliä ilman pakkoa tehdä työtä tai turvautua kenenkään muun rahoihin. Sinun ei tarvitse käydä töissä, jolloin sinulle jää aikaa tehdä asioita, jotka ovat sinulle merkityksellisiä ja saat elää sellaista elämää niin kuin haluat paikasta riippumatta. Kaikki eivät pääse nauttimaan taloudellisesta vapaudesta, koska tie siihen voi olla pitkä ja mutkikas mutta oppimalla hallitsemaan omaa talouttaan paremmin olet jo matkalla kohti vauraampaa elämää. Jos taloudellinen riippumattomuus houkuttaa murra ensin omat rahauskomuksesi ja etene sitä kohti pienin vauvan askelin alla olevien vinkkien avulla.

 

 Selvitä omat tulot ja menot

 

Onko kuukauden lopussa pankkitilin saldona nolla? Jos vastaus on kyllä, niin on aika tehdä asialle jotain. Seuraa omia tuloja ja menojasi. Kuinka paljon palkkaa kilahtaa tilillesi? Onko sinulla palkan lisäksi muita sivutuloja? Kuinka paljon käytät rahaa heräteostoksiin? Paljonko sinulle menee rahaa vuokraan, ruokaan, ravintolassa käyntiin, vaatteisiin yms. kuukaudessa?

Kun olet tietoinen tuloistasi ja menoistasi voit rakentaa itsellesi pahan päivän varalle puskurin, joka kattaa vähintään 2-6 kuukauden menojen verran.

 

Budjetoi

 

Ei ne isot tulot vaan ne pienet menot. ’’Ylivoimaisesti nopein ja yksinkertaisin oman budjetin laatiminen tapahtuu näin: tili tuli, tili meni’’. Vauraalla on erilainen lähestymistapa oman budjetin laatimisessa. Vauraat maksavat itselleen ensin eli kun raha tulee tilille he laittavat osan ensin säästöön ja sijoituksiin ja kuluttavat vasta sen jälkeen.

Sinäkin voit kokeilla vauraan tapaa manageroida rahansa avaamalla neljä pankkitiliä (kiinteän käyttötilin lisäksi). Kun palkka tulee tilille, siirrä välittömästi palkastasi 10% säästötilille, 10% sijoitustilille, 10% opiskelutilille ja 10% kulutustilille. Loput 60% kiinteällä pankkitilillä oleva raha menee kiinteisiin kuluihin.

 

Sijoittaminen

 

Aloita sijoittaminen jo tänään. Mitä aikaisemmin aloitat sijoittamisen, sitä paremmin pystyt hyödyntämään korkoa korolle ilmiötä.

Riskit pelottavat, mutta voit esimerkiksi tutustua sijoittamiseen kuluttomalla Nordnetin rahastoilla. Et rikastu yhdessä yössä etkä viikossa etkä vuodessa, mutta kovan työn ja sinnikkyyden myötä voit saada sievoisia summia lisätuloja sijoituksistasi.

Mihin voit sijoittaa? Voit sijoittaa osakkeisiin, rahastoihin, liiketoimintoihin, raaka-aineisiin ja asuntoihin. Pysy perillä lukemalla alaan liittyviä kirjoja ja käy sijoitusmessuilla.

 

Mikä on sinun rahaan liittyvä persoonallisuutesi?

 

Meidät voidaan jakaa kuuteen eri rahaan liittyvään persoonallisuuteen. Kullakin persoonallisuudella on omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Tunnistamalla oma persoonallisuutesi voit korostaa vahvuuksia ja välttyä heikkouksilta.

Tuhlaajaon voimakastahtoinen yrittäjä, joka omaa vahvan taistelutahdon. Hän tekee kovasti töitä ja saa mitä haluaa. Heikkouksina välittömiä tarpeen tyydyttäjiä, eivätkä pysty vastustamaan tarjouksia. Heillä on useimmiten näyttämisen halu, ja velkaantumisen riski sekä riittämätön kassavirta.

Välttelijäon korkeasti koulutettu älykkö, jolla on rahaa. Hänellä on raha, mutta ei käytä sitä potentiaalia hyväksi koska raha-asiat eivät yksinkertaisesti kiinnosta. Mikäli aloittavat talouden seuraamisen he tekevät liian myöhään.

Säästäjän vahvuuksina ovat kärsivällisyys, ylijäämäinentalous ja hyvä pääoma. Hänellä on heikko riskinsietokyky, sen takia eivät halua ottaa riskejä. Säästäjä säästää kaikessa, joten elämästä nauttiminen myös unohtuu.

Sijoittaja: Sijoittajalla on aktiivinen ote talouden hoitoon. Hänellä on vankka perusta, suunnitelma ja strategia. Sijoittajan vision puute johtuu siitä, että hän keskittyy vain yhteen omaisuuslajiin ja elää siinä kuplassa. Hänessä on paljon käyttämätöntä potentiaalia. Mukavuus tappaa kasvun ja raha laiskistuttaa.

Pelurilla on erittäin korkea riskinsietokyky, koska hän etsii aina isompia ja parempia tapoja toimia. Turvaverkon puuttuminen ja tuuriin turvautuminen ja sen yliarvioiminen ovat pelurin heikkouksia.

Munkki ei ole kiinnostunut rahasta eikä raha määrittele häntä. Munkki haluaa tehdä hyvää, mutta halun tehdä hyvää kaatuu rahattomuuteen ja siihen ettei hänellä ole suunnitelmia.

 

MITÄ OLEN TEHNYT TALOUTENI SUHTEEN?

 

Taitavaksi Rahan kanssa- valmennus oli hyödyllinen. Mikko on hyvä valmentaja, sillä hän osaa yksinkertaistaa ja tehdä tylsistä asioista viihdyttäviä.

Joitain oppimiani asioita olen vienyt käytäntöön, mutta menestymiseen tarvitaan vielä enemmän toimintaa. Olen esimerkiksi alkanut sijoittaa rahastoihin, sekä kiinnittänyt entistä enemmän kulutustottumukseeni. Mentori on yksi menestyksen avaimista ja olen iloinen saadessani oman sellaisen Hulluna Työelämään- seminaarin kautta. Mentoria tapaan kerran kuukaudessa. Edellä mainittujen lisäksi laitan muutaman kympin kuukaudessa verkkopalvelussa tapahtuvaan mentoriohjelmaan, sillä itsensä sijoittamisen merkitys ja sen tärkeys on suuri varsinkin tämän hetkisen kuin myös tulevien matkojen näkökulmasta. Sanotaan, että jos hengaat neljän köyhän kanssa, sinusta tulee viides köyhä. Jos hengaat neljän rikkaan kanssa, sinusta tulee se viides rikas. Uskokoon, ken haluaa.

 

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close