Tampere
16 Apr, Tuesday
3° C

Proakatemian esseepankki

Tahdonvoima



Kirjoittanut: Outi Kattelus - tiimistä Evision.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

1  JOHDANTO 

 

Tahdonvoima. Miten sen saisi valjastettua käyttöön? Tätä esseetä kirjoittaessani ei motivaatiosta tai tahdonvoimasta ei ole tietoakaan. Olen tutustunut Frank Martelan (2013) Tahdonvoiman käyttöohjeteokseen ja onkin ironista, että kyseisen esseen kohdalla ei ole tietoakaan tahdonvoimasta. Samoin kuin ei luppujen esseepisteidenkään. Kyse ei ole huonosta aiheesta, joka ei kiinnostaisi. Kyse taitaa olla yleisestä väsymyksestä, joka heijastuu kaikkeen jaksamattomuuteeni tällä hetkellä. Syksy on ollut pitkä ja se on varmasti vienyt veronsa. Lukiessani tahdonvoimasta noin 10 sivua, lopputuloksena tahdoin ottaa kahdet päiväunet ja katsoa Hercule Poirotia. 

 

 

2  MITÄ ON TAHDONVOIMA? 

 

Yksi tahdonvoimaa kuvaavista tutkimuksista on ollut Walter Mischelin kuuluisa vaahtokarkkitutkimus 4vuotiaille. Tutkimushuoneen pöydälle asetettiin vaahtokarkki ja lapselle kerrottiin, että saisi syödä vaahtokarkin milloin vain, mutta jos jaksaisi odottaa hassun näköisen sedän eli Walter Mischelinin saapumista takaisin huoneeseen hän saisi kaksi vaahtokarkkia. Osa söi vaahtokarkin heti, toiset puolestaan välttelivät vaahtokarkin syömistä keksimällä jotain muuta toimintaa, kuten mielikuvitusleikkien leikkimistä tai vaahtokarkin päällä istumista. Kahdenkymmenen vuoden kuluttua Mischel selvitti, mitä lapsille kuuluu nyt ja tutkimustulokset osoittivat, että ne, jotka pystyivät odottamaan varttitunnin, pärjäsivät paremmin elämässään. Heillä oli nimittäin parempi itsetunto, korkeampi koulutus, käyttivät harvoin huumeita ja oli alhaisempi painoindeksi. He olivat myös sosiaalisesti suosittuja. Myöhemmissä tutkimuksissa on osoitettu, että tahdonvoima on erityisen merkittävä monen päämäärän kannalta. (Martela 2013, 11.) 

Tahdonvoima on valinnan tekemistä jsitä tarvitaan erityisesti silloin, kun motivaatio yksinään ei riitä, ellemme sitten ole tapojemme orjia ja sisällytä tiettyjä asioita päivittäisiin rutiineihimme. Yleisesti ottaen tahdonvoima on kuitenkin tietoista toimintaa, jossa valinta tehdään kahden asian väliltä. Toki valinta täytyy tehdä vain silloin kun haluaa molempia asioita. (Martela 2013, 17 – 21.) 

 

 

3  TAHDONVOIMAN VALJASTAMINEN 

 

Tällainen olen ollut nyt loppusyksystä ja olisin syönyt vaahtokarkin ensimmäisenä. Ja vieläpä piiloutunut muidenkin tutkimusten ajaksi pöydän alle, syömään muidenkin vaahtokarkit. Tahdonvoimaa ei yksinkertaisesti ole ollut. Motivaatiosta puhumattakaan. Frank Martela 2013, 52) nostaa teoksessaan esiin tiedon siitä, tärkein tiedettävä asia tahdonvoiman liittyen on se, että se on heikko. Sen olen kuluneena loppusyksynä todennut itsekin. Tässä tahdonvoiman kanssa kamppailemisessa ei ole tärkeää se, miten paljon on tahdonvoimaa, vaan se miten saa tehtyä asiat siten, että sen sitä voi käyttää mahdollisimman vähän. (Martela 2013, 54). 

Itse olen suoriutunut opinnoistani täysin aikataulussa nyt syksyllä kuten aikaisemminkin, tällä hetkellä esseet vain laahaavat perässä siitä, millaisessa aikataulussa olisin normaalisti ne tehnyt. Tällä hetkellä muut nauttinevat lomistaan, kun itse aherran vielä viimeisten esseepisteiden parissaProakatemian esseepiste deadlinen ollessa neljän päivän kuluttua. Olen löytänyt esseiden kirjoittamiseen tavan, joka vaatii minulta paljon vähemmän (tahdon)voimaa kuin normaalisti. Olen nimittäin ruvennut äänittämään puhettani, jolloin se muuttuu tekstiksi. Näin koen itse kirjoitusprosessin olevan huomattavasti nopeampi, kuin aikaisemmin. Toki se vaatii paljon kirjoitusvirheiden korjailua ja vaatii myös tarkempaa mietintää lauseiden sisällöstä. Itse koen että opintojeni heikoin lenkki on juuri esseepisteiden kirjoittaminen. Tiedostan itsessäni sen, että pysyn Proakatemia antamissa aikatauluissa, mutta esseepisteet tuppaavat aina painottuvan viimeisiin viikkoihin  tai päiviin ennen deadlineja.  

Mitä muuta sitten on tehtävissä? Frank Martela (2013) mainitsee tahdonvoiman alle kuuluvan itsekurin, jonka avulla voi vaikuttaa itse tahdonvoimaan. Hän mainitsee siihen liittyen viisi erilaista tapaa kehittää tahdonvoimaa ja käyn tässä läpi, onko omalta osaltani kohdalla tehtävissä jotain. 

 

 

4  ITSEKURI 

 

Itsekurin kohdalla ensimmäisenä kohtana on omasta verensokerista ja unesta huolehtiminen (Martela 2013, 58). Itse koen että itselläni nämä molemmat ovat erittäin hyvällä tolalla. Nukun normaalisti 7,5 – 8 tuntia yössä ja onnekseni Koronan aiheuttama etätyöskentely on tuonut uniini vähintäänkin tunnin vielä lisää mittaa. Verensokerista pyrin huolehtimaan syömällä säännöllisesti vähintään 5 ateriaa päivässä ja olen pitänyt siitä kiinni myös nyt etätyöskentelyn aikana. 

Toinen kohta on omien taisteluiden valitseminen (Martela 2013, 60)Esseepistemäärä tulee Proakatemian puolesta, mutta olisiko ollut järkevämpää tehdä esseitä soluesseinä, jolloin opiskelukavereilta olisi tullut tukea enemmän kirjoitusprosessin? Nyt syksyllä en nimittäin ole tehnyt yhtään. Muutamia kertoja on myös kyselty podcasteihin kavereita ja olenkin nyt pohtinut, olisivatko ne olleet tässä kohdassa kevyempi tapa suorittaa esseepisteitä kuin yksilöesseet. Proakatemialla annetaan melko vapaat kädet siihen, mistä esseitä kirjoittaa ja itselläni on aina ollut mielessä vähintäänkin seuraavan esseen aihe, joten se ei ole suoraan tuonut hankaluuksia. Toki monet esseeni ovat itseni reflektointia kuten tämäkin, joten erilaisesta näkökulmasta kirjoittamalla saisi varmasti vaihtelua myös esseisiin. Nämä asiat tulivat nyt ensimmäisinä mieleen, joita täytyy vakavasti miettiä seuraavia esseepisteitä tehdessäni. 

Kolmantena kohtana on oman tahdon havainnointi ja sen tiedostaminen, milloin se on väsynyt (Martela 2013, 62). Mikäli jokin asia ei etene on tärkeää pitää tauko asian tiimoilta ja käyttää asiassa aikaa palautumiseen ja lepäämiseen. Tämä on itselläni liiankin hyvin hanskassa, sillä pidän kyllä taukoja. Sen jälkeen on kuitenkin entistä vaikeampi tarttua toimeen. Erityisesti, mikäli asia jää kesken ja sitä tulisi jatkaa vasta seuraavana päivänä tai vielä myöhemmin. Itse pidän siitä, että voin tehdä jonkin asian loppuun saakka yhdellä istumalla tai pitämällä pientä taukoa ja tässä yleensä kyllä onnistunkin hyvin. Jos tauko kuitenkin venähtää ruokataukoa pidemmäksi, koen jopa mahdottomaksi palata asiaan uudelleen, ilman täydellistä pakkoa. Tämä siis toimii tälläkin hetkellä jossain määrin, mutta tiedostan kyllä sen, että joskus olisi parempi vain siirtää asian seuraavaan päivään. Toki jos asia on alun perinkin tuntunut vastenmieliseltä, en usko, että se siitä tulee muuttumaan mielekkäämmäksi asiaa entisestään siirtämällä. 

Neljäntenä kohtana on niin sanottu Zorro-alue, joka perustuu siihen, että kun kokee hallitsevansa jotain osa aluetta, tämä hallinta ikään kuin vaivihkaa hiipii myös muille elämän osa-alueille (Martela 2013, 68)Omalla kohdallani tässä on varmaankin eniten työstettävää. Olen kuitenkin tietoinen siitä, mistä asiat tällä hetkellä johtuvat ja niillä ei olet tekemistä itsekurin kanssa vaan yleisen olotilani, niin siitä huolimatta itselläni on kaikki tällä hetkellä todella hyvin. Totuus on kuitenkin se, että tällä hetkellä en koe hallitsevani mitään osaaluetta elämässäni ja toivon, että joululoma tuo siihen paljon kaivatun muutoksen ainoastaan lepäämällä ja ajan kuluessa eteenpäin. 

Viidentenä kohtana on keskittyminen yhteen asiaan kerrallaan (Martela 2013,70). Tähänkin tulisi kiinnittää tällä hetkellä paljon huomiota, ja tiimimme kanssa taannoin keskustelimme siitä, miten osa laittaa esimerkiksi puhelimen mobiilidatan pois päältä keskittyessään joihinkin asioihin. Tällöin viestit ynnä muut, eivät tule perille, mutta mikäli on tärkeää asiaa, soittamalla saa kuitenkin yhteyden. Itsenikin tulisi harkita tätä vakavasti, sillä käteni hakeutuu puhelimen luokse luvattoman usein. Enkä edes käytä puhelinta tällöin mihinkään järkevään, vaan saatan selata esimerkiksi Instagramia. Toinen häiritsevä tekijä on usein se, että teen montaa asiaa yhtä aikaa, jolloin stressaannun ja alan poukkoilla asiasta toiseen entistä enemmän. Välillä en tee edes 10 minuuttia kestävä asiaa kerralla loppuun, sillä singahdan johonkin muuhun. Tässä on itsekurilla erittäin suuri merkitys. 

 

 

5  POHDINTA 

 

Kuten yllä olevassa kappaleessa käydään läpi, moneen asiaan pystyn vielä kiinnittämään huomiota, mutta toisaalta myös moni asia on jo hyvin. Nyt olisi kuitenkin mitä mainioin aika löytää tahdonvoima, sillä opintoja on enää vuosi jäljellä ja armeijastakin tuttu sanonta, mitä nopeammin, sitä nopeammin toimii myös tässä. Mitä nopeammin saisin loput esseepisteet tehtyä, sitä nopeammin ne olisivat ohi koko opintojen ajalta, eikä niihin tarvitsisi enää palata. Nyt täytyykin löytää jostain joko motivaatiota tai tahdonvoimaa näiden asioiden tekemiseen. Osaltaan myös aikataulutus tulee olemaan suuressa roolissa, sillä ensi kevään opintoihin liittyen ovat suuressa roolissa esseepisteiden pisteiden lisäksi myös opinnäytetyö sekä tiimimme Business Leaderin rooli. 

 

 

LÄHTEET 

Martela, F. 2013. Tahdonvoiman käyttöohje. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Tammi. 

Kommentit
  • Tiinu Pärssinen

    Kiitos hyvästä esseestä! Oi, kuinka voin samaistua siihen, että välillä tahdonvoima on vain tahtoa päikkäreille. Pidän omaa tahdonvoimaani melko kovana ja voisin kuvitella jättäneeni vaahtokarkin kokonaan rauhaan vaikkei Walter Mischelin olisi tähän päivääkään mennessä palannut huoneeseen. Olen kuitenkin kohdannut haasteita tilanteissa, joissa tahdonvoimaa olisi tarvittu. Onkohan se kadonnut vai onko se vain jossain väsymyksen alla? Minunkin tarvitsisi varmaankin lukea Martelan käyttöopas aiheeseen.

    Yhdistän kuitenkin tahdonvoiman ja itsensäjohtamisen toisiinsa ja niitä johtajana toimiessa tarvitaan. Johtaminen saattaa mennä ihan plörinäksi, jos ei saa valjastettua omaa tahdonvoimaansa. Uskon ja toivon kuitenkin, että joululoma tekee molempien tahdonvoimille hyvää! Ja kyllä näistä esseistä selvitään! T. toinen, jonka tahdonvoima on vältellyt erityisesti esseitä tänä syksynä.

    14.12.2020
Post a Reply to Tiinu Pärssinen cancel reply

Add Comment
Loading...

Vastaa käyttäjälle Tiinu Pärssinen Peruuta vastaus

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close