Tampere
19 Apr, Friday
-2° C

Proakatemian esseepankki

Systeemien mestariksi – Kohti parempaa elämää | Osa 1: Johdanto



Kirjoittanut: Aleksi Kolunsarka - tiimistä Samoa.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on < 1 minuutti.

“Tulokset tapahtuvat suhteissa ja aina suhteessa johonkin” (Veijo Hämäläinen, 2021)

 

Nämä kuukausi sitten valmentajani Veijo Hämäläisen lausumat sanat jäivät heti kuultuani mieleeni, jonka seurauksena ne ovat aloittaneet muuttamaan ajattelutapaani merkittävästi monista eri asioista. Aina olen kokenut johtajuuden olevan elämänasenne, eikä titteli. Olen täällä Proakatemialla nähnyt merkityksellisenä asiana tutkia, oppia ja toteuttaa johtajuutta osana parempaa tulevaisuutta. Kuitenkin joku kokonaisuus on puuttunut ajatuksestani, sillä en ole pohtinut aiemmin sen syvemmin johtamisen missiota. Ennen olen ajatellut ehkä johtajuuden olevan vain joukosta jollain tavalla erottautumista ja omalla esimerkillä vaikuttamista. Se on kuitenkin vain eräs osa johtajuutta. Jäin Veijon viisaiden sanojen jälkeen pohtimaan, miten näitä tulosta synnyttäviä suhteita voitaisiin johtaa. Tämä oivallus sai minut systeemisen ajattelun oppimisen pauloihin, sillä alan uskomaan kokonaisuuksien ymmärtämisellä ja kokonaisuuksiin vaikuttamisella olevan merkittävä positiivinen vaikutus niin yksityis- kuin työelämässä.

 

Kokonaisuuksista oppiminen kohti haluttua kehitystä vaatii aina muutosta. Muutokselle on hyvin olennaista, että sitä johdetaan. Ensimmäinen hypoteesini on, että paremmalla johtamisella synnytämme parempaa muutosta. Parempi muutos voisi olla esimerkiksi työyhteisön ilmapiirin parantaminen tai päätös käyttää enemmän voimavarojaan yksityiselämän suhteisiin. Tarkoitan paremmalla muutoksella selkeästi jotain sellaista muutosta, jolla voidaan ajatella olevan oman elämän elämisen kannalta positiivinen vaikutus. Näin tapahtuu siis tulosta elämäsi kannalta suhteessa johonkin aikaisempaan, johdetun paremman muutoksen avulla. Jos saanen siis summata vielä tämän teoksen tärkeimmän hypoteesini: Parempi johtaminen synnyttää parempaa elämää.

 

Jaksan uskoa siihen, että kaikki me intuitiivisesti haluamme vaikuttaa oman elämämme elämiseen parhaalla ja kaikilla mahdollisilla keinoilla. Näiden keinojen toteuttaminen vaatii oman ajattelun avaamista ja ympärillä olevien vuorovaikutussuhteiden ymmärtämistä. Uskon näiden kokonaisuuksien ymmärtämisen olevan tärkein kokonaisuus itsessään kohti parempaa johtamista ja elämää. Tämän esseesarjan toivon antavan eväitä kokonaisuuksien ja vuorovaikutussuhteiden systemaattiseen johtamiseen. Tulen sisällyttämään oppeja yhdessä aiheesta kiinnostuneiden kanssa tähän esseesarjaan, joka loppujen lopuksi painetaan kansien väliin kirjoitettuna. Kirja juuri teille rakkaille ihmisille, jotka olette kanssamme samassa uskossa paremman elämän synnyttämisestä kokonaisuuksien johtamisen keinoin.

Kehityn ja kehitän, innostun ja innostan! 25-vuotias tiimiyrittäjä Proakatemialta, joka uskoo paremman ajattelun, yhteistyökykyjen sekä johtajuuden olevan yrityksen menestyksen tärkeimmät mahdollistajat. Lupa verkostoitua!

Kommentit
  • Veijo Hämäläinen

    Jotta muutosta tai parempaa johtamista voisi tapahtua täytyisi asioista ajatella aiemmasta poikkeavalla tavalla. Ihminen ei pysty olemaan ajattelematta, joten ajattelemattomuudesta ei varsinaisesti voi olla kyse, jos ei koe edistyvänsä paremman elämän tavoittelussa. Jäljellä jää siis mahdollisuus, että voisi ajatella laadukkaammin ja paremmin asioista, niistäkin joita saattaa olla jo aiemmin ajatellut. Tämän pohjalta voisi kasvattaa hypoteesia esim. muotoon: Parempi ajattelu on avain parempaan johtamiseen, joka synyttää parempaa elämää. ?

    22.12.2021
Kommentoi