Tampere
29 Mar, Friday
3° C

Proakatemian esseepankki

Syksyn kuulumiset



Kirjoittanut: Samuli Viitanen - tiimistä Empiria.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

On ollu vähän rankkaa, mut ihan vähän vaan…
Meidän oli tarkoitus olla koko kesä Matildan (rakas puolisoni) vanhempien maatilalla töissä kokeilemassa miltä se maanviljely tuntuu ja olisiko meistä siihen. No siinä kävi niin, että meillä olikikin yhtäkkiä vastuu koko hommasta, mutta ei mitään valtaa tai vapautta tilan päätöksiin yms. Kesä olikin yllättävän rankka, ja tuntuu ettei siitä ehtinyt palautua ollenkaan kun olin vielä isällänikin töissä juuri ennen koulun alkua. Ja raha stressaa myös aina, kun ei ehdi tekemään töitä niin paljon kun haluaisi.
Tätä kirjoittaessa huomaa, että on kyllä suorittanut melko täysillä, koska en meinaa muistaa koko alkusyksystä mitään. Pajoissa olen yrittänyt käydä ahkerasti, jotta ne tunnit saisi mahdollisimman täyteen ennen vauvan syntymää. Mökkipajassa oli taas kerran kivaa, vaikka karaoke jäikin vähän vähemmälle. Pro-Asunnot sai pakettiin osakeannin ja nyt etsitään asuntoa numero kolme. Sekin projekti aiheuttaa kyllä välillä harmaita hiuksia ja onpahan tullut ainakin kaksi päivää vietettyä Riihimäellä ja pidettiin jopa asuntoesittelyjä ihan bisnesmiehinä. Kakkumyyjäiset olikin kiva projekti, hurmasin Oriveden mummot ja yhden papin ja saatiinkin kakut myytyä tosi nopeesti hyvällä tiimillä.
Menin viime kesänä ostamaan hevosen ja vaikka eläimet ihania onkin niin ei se ainakaan stressiä vähentänyt. Kävi tosiaan niin, että yhtäkkiä meidän pitikin ajaa joka ikinen ilta yhteensä 88 km Iipua (hevonen) ja Boboa (Matildan poni) hoitamaan ja kun siellä oltiin niin tottakai lehmistäkin huolehdittiin. Vasikoita syntyi melko usein aina iltaisin kun oltiin kahdestaan siellä ja niitä sitten emojensa kanssa siirreltiin, lämmiteltiin ja lisäjuotettiin yms. Tuntuu, ettei se kesän vastuu ikinä meiltä poistunut vaikka mistään jatkosta ei oltu sovittukkaan. No onneksi nyt ollaan saatu hevoset muutettua lähemmäksi, itse asiassa alle kilometrin päähän tästä kotoa. Samalla loppui jatkuva navetalla ramppaaminen ja stressi väheni ainakin puolella.
Myös lapsen saaminen on aiheuttanut stressiä ja jännitystä. Matildaa on aina välillä tarvinnut auttaa kun sillä on paha olo ja tuntuu että kohtahan se jo syntyy eikä olla ehditty kunnolla valmistautua kaikilla söpöillä tavaroilla, lastenhuoneella yms. Onneksi kohta on joululoma, niin voi nukkua univelat pois ja keskittyä isäksi tulemiseen.
Kiitos ja anteeksi tästä syksystä!

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close