Tampere
29 Mar, Friday
8° C

Proakatemian esseepankki

Suuri Elon Musk



Kirjoittanut: Esseepankin arkisto - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Elon

Elämänkerrat ovat siitä mielenkiintoisia, että vaikka niiden tarkoitusperä on jokseenkin viihteellinen, tuntuu että niistä saa opillisesti irti enemmän kuin mistään muusta kirjallisuudesta. Se että pääsee peilaamaan omaa elämäänsä niiden henkilöiden elämään, joiden saavutuksia, tekoja, merkitystä ihmiset arvostavat suuresti, on jollain tavalla voimaannuttavaa. Ne tarjoavat mahdollisuuden tutkia ja ymmärtää kokonaisuutta näiden ihmisten elämästä. Vähän samaan tapaan, kuin Akatemialla on mahdollisuus tutkia ja ymmärtää yrityksen kokonaisuutta.

Elon Musk on tuskin enää kenellekään tuntematon henkilö (itse olen tosin vahvasti sitä mieltä, että Elon on rakentanut itsestään jo varhaisessa vaiheessa itse oppivan robotin). Hän on yksi merkittävimpiä elossa olevia hahmoja nykyisessä historiassa. Yksi ylivoimainen asia jota arvostan tässä robotissa, joka myös kirjasivuilta paistaa sekä rivien välistä, että osaksi suorina lainauksina, on hänen viestinsä: voit tehdä mitä vain, kunhan vain päätät mitä ja teet sen.

Totta puhuen eipä ole kovin uusi juttu. Äidistä lätkävalmentajaan, kaikki kerto ”et voit olla ihan mitä vaan haluat”, kun olit lapsi. Jossain vaiheessa usko kuitenkin loppuu. Kukaan ei sano enää, että voit olla mitä vaan. Enemminkin kerrotaan ”mihin koulutukseen sinun arvosanoilla on mahdollista päästä ja niistä valitaan se mieluisin ura”.  Ja kun kukaan ei ole vähään aikaan kertonut, että voit olla mitä vaan, niin pikkuhiljaa sitä ei usko enää itsekkään.

Se on myös ehkä yksi elämänkertojen parhaista puolista: muistat taas sen, että voit olla mitä vaan. Koska loppujen lopuksi kaikki voivat olla mitä vaan.

Monelta menee myös ohi, mitä kaikkea vaatii olla kulttuurillinen hahmo, joka muuttaa ihmiskunnan elämää. Koska olet viimeksi ollut jostain, niin intohimoinen, että vietät vuosia asuen veljesi kanssa toimistossa, jossa teet työsi? Tai miettikääpä, että sinut syrjäytetään oman yrityksesi johdosta, mutta päätätäkin lähteä tavoittelemaan lapsuutesi unelmia. Lähdet opiskelemaan raketeista vanhoista Venäläisistä kirjoista, jotta voit tavoittaa, jotain mitä haluat saavuttaa.

On käsittämätöntä, miten jotkut pystyvät sen kaltaiseen omistautumiseen. Kaikilla meillä on intohimoja ja motivaation lähteitä, mutta se, että omistat ja uhraat kaiken elämässäsi niille, on jotain kunnioitettavaa, mutta samalla jotain hyvin pakkomielteistä. Omaan maailmankuvaan ei ikinä sopisi uhrata elämääni tai ihmisiä ympäriltäni, jotta minä, me ja yhteiskuntamme saavuttaisi jotain omasta mielestäni suurempaa. Mikä sen kaiken merkitys loppujen lopuksi on? Yksi ihminen muuttaa maailmaa, mutta muutoksen tekee lopulta ne ihmiset ympärilläsi.

Jokainen saa lopulta itse päättää uhrauksensa tässä elämässä, mutta itse en ikinä kunnianhimoani vie esimerkiksi läheisteni yli. Omassa elämässäni arvostan yli kaiken läheisiäni, muut saavat pelastaa maailma, minä haluan nauttia siitä.

Arvostan kuitenkin Elon Muskin halua ja kykyä oppia uutta. Se on inspiroivaa, niin monella eri tasolla. Musk on visionääri, joka on pystynyt disruptoimaan Yhdysvaltojen liittohallituksen alaista ilmailu- ja avaruushallintovirastoa. Maailman tunnetuin avaruustutkimuksen yksikkö ja Yhdysvaltojen virasto! Motivaatina lapsuuden haaveet matkustaa avaruudessa.

Haaveilkaa ja toteuttakaa!

 

 

 

 

 

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close