Proakatemian esseiden deadline oli tänään aiemmin päivällä. Olen viimeiset pari viikkoa sivusta seuraillut useamman akatemialaisen lievää (tai ei niin lievää) panikointia esseepisteiden kanssa. Akatemialla on tehty pitkää päivää ja yritetty keksiä aiheita mistä kirjoittaa ja kenen kanssa. Lähdin pohtimaan tätä asiaa omasta näkökulmastani, taisin viimeisen esseeni julkaista maaliskuussa saaden kevään esseepisteet täyteen. Onko ajoissa oleminen hyvää suunnitelmallisuutta vai suorituskeskeisyyttä?

Suunnitelmallisuus

Löysin Internetistä DNAn artikkelin ”Suunnitelmallisuus tuo työhön uutta imua” (2015). Artikkeliin oli haastateltu tutkimus- ja koulutusyritys Filosofian Akatemian valmentajaa Villiam Virkkusta.

Virkkunen nosti artikkelissa esiin heti, että hyvin suunniteltu työ säästää aikaa, lisää tehokkuutta ja vähentää stressiä (2015). Niin työelämässä kuin Proakatemialla elämme varsin hektisessä ympäristössä, jossa on koko ajan erilaisia ja eripituisia projekteja ja tehtäviä, jotka pitää saada valmiiksi tai ainakin vietyä eteenpäin tulevaisuutta varten. Tiimien sisällä tapahtuvien asioiden lisäksi meillä on akatemian yhteisiä asioita, joihin pitää osallistua sekä HOPS vaatii läsnäoloa ja oppimista ties mistä asioista.

Virkkunen puhuu työelämässä tällaisesta hektisyydestä haitallisina orientaatioloikkina. Niissä työntekijä pomppii tehtävästä toiseen ja joutuu jokaisen uuden työn kohdalla perehtymään ja palauttamaan asioita mieleen. (Virkkunen 2015). ”Työn tuottavuuden kannalta parasta on flow-tila, jossa työntekijä voi uppoutua yhteen aiheeseen kerrallaan. Silloin työ alkaa edistyä nopeasti ja vaivattomasti.” (Virkkunen 2015).

Miten sitten katkaista tuo orientaatioloikka? Työtehtävien priorisointi päivittäisiin sekä pidemmän aikavälin tehtäviin luo suunnitelmallisuutta sekä järjestystä arkeen.

”Kun tietää vaikkapa seuraavan kuukauden kolme tärkeintä projektia, osaa priorisoida myös arjen työt ja poimia tehtävämassasta juuri oikeat työt.”

(Virkkunen 2015)

Suorituskeskeisyys

Varman blogissa ”Uupumisesta masentunut työntekijä?” (2020) puhutaan kuinka vuonna 2019 työkyvyttömyyseläkkeitä myönnettiin eniten mielenterveydellisistä syistä. Isoin mielenterveyssyy oli masennus. Masennuksen diagnosoinnin kasvun on todettu johtuvan osittain siitä, että henkilön on tultava määritellyksi masentuneeksi, jotta hänelle voidaan myöntää joko sairauspäivärahaa tai työkyvyttömyyseläkettä. Tähän hakijoiden joukkoon kuuluvat epäilemättä myös työssään uupuneet. (Varma 2020.) Vielä nyt vuonna 2023 masennusta ja uupumusta kuulee ympärillä toistuvasti, miksi?

Miksi juuri nuoret ja ikääntyneet naiset masentuvat työelämässä? Nuorten naisten kohdalla yksi selitys saattaa liittyä jo koulussa opittuun suorittamiseen ja kilpailemiseen. On suoritettava työssä ja usein myös vapaa-ajalla, minkä lisäksi kulissien on oltava kunnossa myös somemaailmassa. ”Kympin tyttö” haluaa olla hyvä kaikessa, ja vaikka työnantaja antaisi ymmärtää, että vähempikin suoritus riittäisi, on jo lapsuudessa opitusta suorituskeskeisyydestä vaikea luopua (Varma 2020.)

Suorituskeskeisyys jo itsessään ajaa ihmisen helposti uupumukseen ja äärirajoille, mutta siihen lisänä vielä pahentavana tekijänä on, jos työntekijä alkaa epäilemään oman työnsä jälkeä ja pyrkii aina täydellisyyteen tekemisessään.

Olenko minä suorittaja vai suunnitelmallinen?

Koen itsessäni olemassa piirteitä sekä suunnitelmallisuuteen, että suorituskeskeisyyteen. Varsinkin kevään aikana olen kipuillut sen kanssa, että tulenko oppimaan tarpeeksi Proakatemian aikana ja haluaisin olla kaikessa mukana ja haalin kursseja muualta suoritettavaksi. Kun tämä FoMo (fear of missing out) alkoi oikeasti uuvuttamaan minua ja uupuminen kääntyi negatiivisuudeksi tiimiä ja omaa jaksamista kohtaan oli hyvä pysähtyä ja miettiä oikeasti, että miksi suorittamisen tahto on niin kova. Tällä hetkellä olen rauhallisin mielin oppimiseni suhteen, mutta kuten johdannossa viittasin omiin esseepisteisiin ja niiden kasaan saamiseen jo maaliskuussa, oliko siinä kyse suorittamisesta vai suunnitelmallisuudesta?

Niin kuin olen joissain aiemmissa esseissäni maininnut, minulle kirjoittaminen on helppoa ja aiheita tupsahtelee päähän tuon tuosta. Hyvän keskustelun tai arkitapahtuman jäljiltä minulla saattaa olla jo useampi esseeaihe kytemässä päässä ja sitten sormet sauhuten kirjoitan ajatuksiani alas. Itse en ole siis kokenut tätä ”paniikkia” aiheiden tai esseekaverin puuttumisesta.

Tiesin, että minulla on tulossa kesäksi projekti ja projektitiimiläiseni, Elmeri, palaisi vaihdosta Suomeen huhtikuun aikana. Tässä on siis suurin syy, miksi halusin esseet alta pois nopeasti; halusin, että loppukeväästä kaikki ylimääräinen aika olisi mahdollista käyttää kesäprojektin parissa, eikä esseistä huolehtimiseen. Esseiden kirjoittamisen kohdalla puhun siis puhtaasti suunnitelmallisuudesta. Olen myös aiemmin elämässä ollut tilanteissa, joissa olen jättänyt asiat viimetippaan ja todennut, että kymmenen eri asian (esseepisteiden, projektien, oman elämän, harrastusten jne.) tekeminen samaan aikaan lamaannuttaa minut ja siitä ei tule mitään.

Muille, jotka kipuilivat esseiden aikaan saamisen kanssa, antaisin vinkiksi kenties Virkkusenkin mainitseman priorisoinnin. Kun asiat suunnittelee esim. kuukaudeksi eteenpäin ja jaottelee tärkeisiin ja ei tärkeisiin asioihin pysyy langat niin sanotusti omissa käsissä eikä (toivottavasti) viimehetken paniikki pääse iskemään.

Lähteet

DNA, 2015. Suunnitelmallisuus tuo työhön uutta imua. Viitattu 5.5.2023
https://www.dna.fi/yrityksille/blogi/-/blogs/suunnitelmallisuus-tuo-tyohon-uutta-imua
Varma, 2020. Uupumisesta masentunut työntekijä. Viitattu 5.5.2023.
https://www.varma.fi/ajankohtaista/blogit-ja-podcastit/blogit/2020-q2/uupumisesta-masentunut-tyontekija