Nykyään voi suorittaa kaikkea. Kokeile suorittaa vaikkapa nukkumista tarkkailemalla unesi laatua ja kestoa älykellon avulla tai sitten voisit suorittaa vaikkapa onnellisuutta kuten Eeva Kolu esittää kirjassaan Korkeintaan vähän väsynyt. Onnellisuudesta on vähitellen tullut statussymboli muiden joukossa, jonka ansiosta onnellisuuden tulee myös näkyä ulospäin ja siitä täytyy löytyä todisteita. Oliko lomasi oikeasti hauska ja rentouttava, jos siitä ei ole kuvia?

Suorittaminen aloitetaan jo ajoissa ja jokainen tuntee jonkun, joka on joskus palanut loppuun tai ihan juuri palamassa loppuun. Joka viides teinityttö on uupunut (Kolu, E. 2020). Ei kuulosta kovin lupaavalta. Itsellekin uupumuksesta tuli arkipäivää jo lukiossa, kamppailin sen kanssa vuosia ja toisinaan edelleen huomaan sen vaikutuksen.

Korkeintaan vähän väsynyt sai minut nauramaan ääneen useita kertoja. Kirja on huvittava kuvaus Kolun henkilökohtaisesta elämästä ja burnoutin myöntämisestä itselleen, muttei aihe ole itsessään naurattava. Huomasin nauravani juuri sitä tietäväistä naurua, joka kirjassa mainitaan. Keskivaikea masennus, yleistynyt ahdistuneisuushäiriö (Kolu, E. 2020.) – Hah! Juuri noin minunkin papereissani ennen luki.

Olin odottanut tämän kirjan julkaisua, jota tapahtuu todella harvoin ja se ei olisi voinut tulla parempaan hetkeen. Kesä meni humisten ohi ja huomasin edelleen olevani kevään jäljiltä todella väsynyt eli siis uupunut. Kenties tästä uupumuksestani johtuen olin myös runsaasti sairaana ja sen päälle toinen rokoteannos sai kroppani todella sekaisin. Tuntui siltä, että olisi syytä luovuttaa ja osittain sitten teinkin niin. On kuitenkin vaikea antaa itselleen armoa ja myöntää epäonnistuminen.

Uupuminen on helppo sekoittaa laiskuuteen, sillä sen oireena voi olla aikaansaamattomuus. Se, että tarvitsetkin lepoa enemmän kuin joku muu, ei voi olla kuin laiskuutta. Yritä levätä tehokkaammin, sillä levon päätarkoitus on johtaa tehokkuuteen ja vain paljon tekemällä sinä olet ansainnut levätä. Entä jos ihan vain lepäisit, koska tuntuu siltä?

Ympärillä tapahtuva suorittaminen luo paineita. ”Kuka enää lenkkeilee, kun voi treenata puolimaratonille” (Kolu, E. 2020). Jos leivot marja- tai sienipiirakkaa, ovathan nuo luonnonantimet poimittu itse? Nykyinen uupumusbuumi voi johtua siitä, kuinka ihmiset ovat alkaneet suorittaa myös vapaa-aikaa saaden aikaan sen, ettei ”työperäinen uupumus” ole enää todellinen tilanne monenkaan kohdalla. Useimmiten uupumus paljastuu kuitenkin vasta, kun se alkaa vaikuttaa työn suorittamiseen, vaikkei itse työssä olisikaan mitään uuvuttavaa. Tässä piilee ikävänä puolena se, ettei ihminen välttämättä ymmärrä olevansa uupunut riittävän ajoissa tai myönnä sitä itselleen. Suorittamisen lopettaminen tai jarrun painaminen voi luoda kelpaamattomuuden tunteen ja väitän, että monilla suorittaminen lähtee alun perin juuri kelpaamisen tavoittelusta. Kelpaammeko ilman titteleitä, saavutuksia tai taitojen osoitusta?

Pitkittynyt uupumus muuttuu lopulta masennukseksi. Seuraa kokonainen joukko ihmisiä, joiden tilanne muistuttaa töihin kykenevien alkoholistien elämää ja tälle on syntynyt uusi termi high-functioning depression. Ongelmallista tässä on se, ettei näiden ihmisten tilanne helpotu ilman tilanteen myöntämistä. Aivan kuten alkoholistikin usein jatkaa juomistaan, kunnes jokin elämän alue ratkeaa liitoksistaan. Kaikkihan on ihan okei.

Uupumisen paranemiseksi olisi tärkeää hyväksyä tilanne itselleen. Suorittajalla parantumisessa piilee toisaalta vaarana myös se, että alkaa suorittaa selviytymistä masentumisesta. Tärkeämpää olisi luoda elämään vastapainoksi tekemistä, joka ei ole suorituskeskeistä. Tee jotain mistä nautit ilman paineita siitä, mikä on lopputulos tai kuinka paljon tekeminen kehittää sinua ihmisenä.