Tampere
19 Apr, Friday
-3° C

Proakatemian esseepankki

Suomen kansantalous nousuun



Kirjoittanut: Aleksi Partio - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on < 1 minuutti.

Osallistuin Suomen Pankin pääjohtajan Olli Rehnin luennolle, jonka aiheena oli kuinka nostetaan maailman ja Suomen talous kasvuun. Olli Rehn on julkaissut vuonna 2019 kirjan Kuilunpartaalta – näin Euro pelastettiin. Kirja on talouspoliittinen trilleri Euron kohtalon hetkistä. Luennolla sivuttiin kirjaa, sekä koronan vaikutuksia talouteen. Alla muutamia poimintoja ja omia ajatuksia luennolta.

 

Koronan myötä suomen bruttokansantuote eli BKT laski merkittävästi. Tällöin menetettiin edellisen 2-3 vuoden aikana saavutettu kasvu. Suomen BKT on valmiiksi heikompi kuin monessa muussa EU maassa. BKT:n laskun korjaaminen ja samalle tasolle nostaminen tulee viemään aikaa. Koko EU alueella tulisi johtaa kasvua tukevaa rahapolitiikkaa, jolloin talouden toiminta helpottuisi ja inflaatio palautuu vakaasti lähemmäksi hintavakautustavoitetta. Euroopan keskuspankin EKP:n strateginen arvio on, että korot pysyisivät ainakin jonkin aikaa jopa – 1 prosentissa, jotta talous pääsisi elpymään. Tällä tavalla tuettaisiin kotitalouksien ostovoimaa ja yritysten mahdollisia investointeja.

 

Luennolla pohdittiin keinoja, miten talous saadaan nousuun. Rehnin näkemys oli, että suomen talous saadaan koronarokotteiden myötä asteittain nousuun. Mielestäni tämä kuulosti realistiselta Suomen talouden kannalta. Tästä minulle heräsi kysymys, olisiko järkevää muuttaa tämänhetkistä rokotusjärjestystä? Kun työikäiset saisivat rokotteen, he pystyisivät käyttämään enemmän palveluja, kuten kulttuuritapahtumat, ravintolat ja muut viihdekeskukset. Tämän myötä yritykset voisivat avata tilansa ja työllistää lomautettuna olevan henkilöstönsä. Valtion ei tarvitsisi enää tukea yrityksiä ja Suomi saataisiin kilpailukykyisemmäksi. Yritykset alkaisivat taas tekemään voittoa, unohtamatta valtion saamaa verotuloa.

 

Yhteenvetona Rehn näki tärkeänä päätöksenteossa 2 asiaa. Korona on saatava kuriin keinolla millä hyvänsä, koska se vaikuttaa Suomen taloteen merkittävästi. Toisena asiana oli talouden nousun tärkeys, jotta rahan arvo säilyy ja sosiaalinen hyvinvointi pysyy ennallaan. Mielestäni luento oli mielenkiitoinen ja rakennettu erittäin hyvin. Luentomateriaalina käytettiin paljon Suomen pankin tietoja, tiedotteitta ja tilastoja, joiden avulla oli helppo ymmärtää Rehnin esitelmää. Ennen luentoa en ollut juurikaan käyttänyt Suomen pankin nettisivuja. Nyt tiedän kuinka paljon sieltä saa tietoa Suomen sekä EU taloudesta, tulen varmasti hyödyntämään sitä jatkossa.

Kommentoi