STRATEGIOITA ONGELMAN MÄÄRITTELYYN

Tapoja määritellä ongelma on lukuisia ja oikean keinon valitseminen riippuu siitä minkälainen prosessi ilmiön tuottaa, onko ilmiö täysin looginen ja nojaa tosiasioihin vai liittyykö siihen esimerkiksi asioita, joita ei pystytä todentamaan. Ongelmia ei voida myöskään jakaa yksiselitteisesti ratkaistavaksi vain yhdellä keinolla, koska ongelmaan päädytään usein monimutkaisten asiayhteyksien kautta. Siksi tutkimusprosessissa on ennen kaikkea syventyä ongelman ymmärtämiseen.

Tässä esseessä käyn lyhyesti läpi opinnäytetyössä hyödyntämääni teoriaa Kees Dorstin Frame Innovation erilaisista tavoista lähestyä ongelmanratkaisua. Lisäksi referoin tämän vuoden Tiimidiilistä tekemiäni muistiinpanoja luennoilta, jotka koskivat muotoiluprosessin kaltaista menettelyä uuden tuotteen luomisessa.

ETSI PARADOKSIT

Yleensä ongelmaksi määritellään se asia, jonka takia jokin toiminta jumiutuu eikä asiaa voida korjata aikaisemmin käytetyillä keinoilla. Vaikeiden ongelmien ydintä kutsutaan paradoksiksi. Paradoksissa kaksi tai useampi tosiasia riitelevät keskenään ja niiden toimiminen yhdessä on käytännössä katsottuna mahdotonta. (Kees Dorst 2015, 51) Paradoksi tyyppisten ongelmien ratkaisussa yksi keino on pyrkiä määrittelemään ongelma uudestaan toisesta näkökulmasta ja hakea ratkaisua luovin keinoin. Tämän kaltainen ongelmanratkaisutapa on lähimpänä muotoilun tyyppistä lähestymistapaa. (Kees Dorst 2015, 53)

Ongelman uudelleen määrittelemisessä korostuu tietoisuus siitä, kenen epäillään olevan ongelman kanssa kohdakkain. Bisneksessä toimeksianto kohdistuu usein asiakkaaseen. Tällöin ongelman määritteleminen on parasta tehdä suoraan vuorovaikutuksessa liiketoiminnan kohderyhmän kanssa. Jos kohderyhmä on selkeä on helpompi ansaita ongelman ratkaisun kannalta aiheellista dataa. Kuitenkin määrittelyvaiheessa tarkkaa kohderyhmää tullaan kartoittamaan jatkuvasti, joka kuuluu osin määrittelyprosessin. Mitä enemmän saadaan tietoa ongelman syntyprosessista sitä, tarkemmin on syytä identifioida persoona, joka on kaikkein todennäköisimmin ongelman kanssa kohdakkain. (Tiimidiili muistiinpanot, 2019)

Ongelman määrittäminen voidaan aloittaa esimerkiksi selvittämällä, mitä pelkoja ja turhautumisia kohdehenkilöllä on. (Tiimidiili muistiinpanot 2019) Sen lisäksi asiat, jotka motivoivat tiettyyn toimintaan johdattelevat usein ongelman juurille. Arvokkain tieto ongelman määrittämisen kannalta saadaan kysymällä avoimia kysymyksiä, joista voidaan poimia ilmiöiden taustalla vaikuttavia teemoja. (Tiimidiili muistiinpanot 2019) Tällaiset kysymykset voivat alkaa esimerkiksi “kerro miten”, tai “kerro mikä”, mutta jättää johdattelematta kysymyksellä luotuun hypoteesiin sen enempää.

ERI TAPOJA ASIOIDEN PÄÄTTELYYN

Seuraavaksi esittelen lyhyesti opinnäytetyössäni käyttämäni Frame Innovation -teorian eri tavoista lähestyä eri tyyppisiä ongelmia. Puretaan ensin osiin se, miten erilaiset asiayhteydet synnyttävät jonkin ilmiön.

Ensin nähdään kaikki olemassa olevat elementit, jotka ovat jollain tapaa yhteydessä toisiinsa. Kun lopputuloksena syntyy ilmiö, joka nähdään ongelmalliseksi ja tavoitteena on tehdä ratkaisu tälle ongelmalle, voidaan palata tarkastelemaan niitä elementtejä, joista se syntyi. Tämä on kaikkein ideaalein tapa asioiden päättelemiselle. (Kees Dorst 2015, 45)

Esim. 1

Mitä + Miten = Ilmiö

 

Tavanomaisessa päättelyssä, syyseuraussuhde on yhtenäinen ja usein lopputuloskin jollain tapaa ennustettavissa. Tällaisen päättelyn mahdollistaa riittävä määrä luotettavaa tietoa, jotta ilmiötä voidaan pitää todennäköisenä. (Kees Dorst 2015, 46) Tavanomainen tapa päätellä asioiden syyseuraussuhteista seuraavaa tapahtumaa on:

Esim. 2

Mitä + Miten = ???

Toinen tapa päätellä on paljastaa ilmiön aiheuttavat suhteet, joista kyetään päättelemään, mikä johti johonkin asiaan. Miten se johti tiettyyn ilmiöön, voidaan kuitenkin tehdä päätelmä vain joidenkin havaintojen perusteella. Tämän kaltaisessa päättelyssä on hyväksyttävä, että johtopäätös syntyy asioista, jotka selittävät havaitun ilmiön vain osittain. Hypoteesin todentaminen vaatii, että olettamusta testataan olemassa olevan tiedon avuin. Tuloksena syntyy ilmiö, joka joko vastaa olettamusta, jolloin tapa, joka sen synnytti, on saatu selville. Vastaavasti ilmiölle, joka ei vastannut olettamusta, on muodostettava uusi arvio siitä, miten se aiheutui ja testata vuoroin sitä vaihtoehtoa. (Kees Dorst 2015, 47)

Esim. 3

Mitä? + ??? = Ilmiö

Nämä esimerkit päättelemisestä ovat ideaalisimmat tavat erilaisten ilmiöiden ymmärtämiseen. Jos kuitenkin pyritään luomaan jotakin uutta, mahdollisesti jotain, joka tuottaa halutun ilmiön, on tiedettävä etukäteen, mitä lopputuloksena halutaan. Tässä tapauksessa asia, joka johtaa ilmiöön on korvattava keksimällä se. Seuraava tapa päätellä lähestyy muotoilemista, koska siinä korvataan aikaisempaa tapaa jollakin uudella. Sitä rajoittaa ainoastaan tieto siitä, miten ilmiö tulee toteutumaan. Kun ilmiö määritellään halutun laiseksi esimerkiksi tietyn toimeksiannon puitteissa, se rajaa pois täysin uusien tapahtumaketjujen luomisen. (Kees Dorst 2015, 48)

Esim. 4.

??? + miten = ilmiö

Kun ilmiön toteutumisen rajat estävät haluttuun lopputulokseen pääsemiseen, päästään seuraavaan tapaan luoda jotakin uutta, jossa muotoillaan uudestaan sekä se mikä tuottaa ilmön että se, miten se toteutuu. (Kees Dorst 2015, 48) Muotoilussa lähtökohdaksi jää siis, että tiedetään ainoastaan se, mitä ilmiöksi halutaan ja miksi. Käsitteistö on aluksi hyvin abstraktia ja asioita pystytään kuvailla ehkä teemojen tasolla. (Kees Dorst 2015, 49)

Esim. 5.

??? + ??? = Ilmiö

Sen sijaa, että näistä keinoista valittaisiin yksi oikea tapa ongelman lähestymiseen, on mahdollisesti kyettävä sekoittamaan näitä tapoja keskenään esimerkiksi vertailemalla kahta tapaa ilmiön syntyyn samoista lähtökohdista. (Kees Dorst 2015, 50) Varsinkin silloin, kun ilmiön syntyminen ei ole pilkottavissa tavanomaisen päättelyn keinoin, ja siten ratkaistavissa, voidaan tarvita mielikuvitusta siihen, kuinka ongelma saadaan ilmaistua. Tässä tapauksessa voidaan hyödyntää muotoilun päättely tapoja ja työkaluja, jotta saadaan vertailtua, mihin erilaiset tapahtumaketjut johtavat. (Kees Dorst 2015, 50)

YHTEENVETO

Niin kuin oman opinnäytetyöni työstämisessä kuin toimeksiantajalta tulleissa innovoinneissa, olen todennut, että pelkkä ongelman määrittäminen on yksi prosessin haastavimmista vaiheista. On todella helppoa suuntautua tutkimaan jotain asiaa täysin epäolennaisesta paikasta ongelmaan nähden, jos sitä ei osaa määritellä oikein ja on esimerkiksi liian jumiutunut omiin näkemyksiinsä. Kaikkein paras tapa on yksinkertaisesti lähestyä ongelmia kysymällä ja ainakin Simon Sinekin 5 x Why, onnistuu usein irrottamaan pahimmasta toivottomuudesta, kun oikeanlaista ongelman lähestymistapaa ei meinaa löytyä.

Ongelmien ratkominen herättää ainakin itsessäni myös suurta mielenkiintoa, koska usein parhain lopputulos on se, jossa ongelman ymmärtämisessä ollaan päästy kaikkein syvimmälle. Tämän vuoksi mielestäni jokaisen hyvän ratkaisun tunnistaa siitä, että niissä ollaan osattu tekemään monimutkaisesta yksinkertaista ja nokkelaa. Tähän pätee myös sanonta ”vähemmän on enemmän”.

 

“Parhaimmat ideat ovat yksinkertaisia, mutta yksinkertaistaminen on monimutkaista. Yksinkertainen, helppo, elegantti, itsestään selvä syntyy yleensä vasta viimeiseksi monien raivaustöiden jälkeen.”

– Johannes Partanen

LÄHTEET

Frame Innovation Kees Dorst 2015, 41-55

Tiimidiili 2019, toisen päivän luennot

Tiimimestarit innovointi jakso 4.4. – 6.4.2019.

Mitä tiimivalmentajan tulee tietää innovoinnista? Johannes Partanen 2019, 32