Tampere
19 Apr, Friday
-1° C

Proakatemian esseepankki

Steve Jobs



Kirjoittanut: Removed User

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Alkusanat

Halusin lukea kirjan Steve Jobsin elämästä, sillä olen kuullut siitä pelkästään hyvää sanottavaa. Applen menestys on aina kiehtonut minua ja Steve on saanut yhtiön maailman kärkikastiin muiden alan kilpailijoiden seasta. Yllätyin siitä, että kirjan pääpaino pyörii selkeästi tekniikassa ja siinä onkin paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia esimerkiksi ensimmäisten Applen tietokoneiden synnystä. Vaikka rautaisena tietojenkäsittelyopiskelijana tykkäänkin paljon tekniikasta, niin lukiessa huomasin, että itseäni kiinnostaa kirjassa enemmän Jobsin persoona sekä hänen johtajuustapansa. Apple yhtiö perustettiin vuonna 1976 ja Jobsin lisäksi perustajina oli Steve Wozniak. Yhtiön ensimmäinen majapaikka oli autotalli.

Perfektionismi näkyy vahvasti luonteessa

Steve Jobs oli perfektionisti ja tämä näkyi vahvasti hänen työskentelyssään. Kyseessä ei todellakaan ollut helppo ihminen, vaan hän oli todella haasteellinen persoona niin johtajana kuin työkaverina. Perfektionismi tuli esille esimerkiksi ensimmäisen tietokoneen julkaisussa, jossa yksityiskohdat oli millimetrin tarkkuudella hiottu kuntoon. Sanoisin, että juuri tuotteiden tarkka suunnittelu on ollut yksi avaintekijä Applen menestykseen. Olen itse samaa mieltä siitä, että kaikkea mitä suunnitellaan tai ylipäätänsä tehdään, tulee olla hyvin yksityiskohtaisesti valmiiksi mietittynä. Se kuvaa osittain sitä, että olen myös itse lievästi ottaen perfektionisti. Huomaan tämän usein työskennellessä: Esimerkiksi verkkosivuja tehdessäni tarkistan aina, että vaikkapa valikkoalue olisi pikselin tarkkuudella linjassa logon kanssa juuri niin, kuten haluan. Omaan toimintatapaani ei koskaan kuulu se, että mennään sieltä mistä aita on niin sanotusti matalin.

Jobsin mielestä kaiken täytyi olla täydellistä ja pienintäkään yksityiskohtaa ei saanut jättää huomioimatta. Tuotteesta täytyi saada hyvä tuntuma ja ennen kaikkea sen piti olla helppokäyttöinen. Helppokäyttöisyys, eli toisin sanoen käyttäjäystävällisyys on asia, jonka haluan seuraavaksi nostaa esille. Kun toteutan asiakkaalle suunnittelemani verkkosivut, niin pyrin aina siihen, että sivusto toimisi loogisesti ja helppokäyttöisesti niin ulkoisesti kuin sisäisesti. Mietin aina sivustolla mahdollisesti vierailevia henkilöitä: ”mahdollisesti nuoria, mahdollisesti myös iäkkäämpiä” ja pyrinkin ottamaan koko käyttäjäkunnan huomioon. Sisäisellä puolella tarkoitan asiakkaalle annettua hallintatyökalua. Sen ei missään nimessä tulisi näyttää sellaiselta, joka pelästyttää asiakkaan pois tietokoneen ääreltä ja sellaiselta, joka saa sinussa sellaisen tunteen aikaiseksi, että voit mahdollisesti rikkoa koko sivuston. Siispä sanoisin, että onnistunut, käyttäjäystävällinen tuote on yksinkertaisuudessaan sellainen, joka on käyttäjälle käyttökelpoinen ilman massiivista koulutusta.

Miksi Jobs menestyi?

Menestyksen kannalta yksi ilmiömäinen tekijä oli Jobsin kyky katsoa tulevaisuuteen. Esimerkiksi työkavereiksi ei välttämättä valikoitunut ihmisiä, joiden kanssa kemiat kohtaavat, vaan ihmisiä, joiden kanssa tietää varmasti menestyvän myös tulevaisuudessa. Mietin asiaa omasta näkökulmasta. Jos itse olisin rekrytoimassa työntekijää yritykseeni, niin varmasti ottaisin myös henkilökemiat huomioon. Yleensä tulen kaikkien ihmisten kanssa toimeen. Kuitenkin jos olisi sellainen tilanne, että kertakaikkisesti yhteistyö tuntuisi vaivalloiselta, niin en pystyisi palkkaamaan kyseistä henkilöä.

Esiintymistaidot ja työelämä

Sekä henkilökohtaisissa neuvotteluissa, että suurissa palavereissa Jobs oli aina se henkilö, joka selkeästi johti tilannetta eteenpäin määritellen tapahtumien kulun. Esimerkiksi vastapuolen tarkka kartoitus ja tapa hoitaa neuvotteluja perinteisten kokoushuoneiden sijaan myös vaikkapa lenkillä on todella nerokas tapa. En ollut juurikaan aikaisemmin ajatellut, että se voisi olla tehokkaampaa ja johtaa näin ollen parempaan avoimuuteen. Uusi asia, jonka aioin ehdottomasti viedä käytäntöön.

Vaikka Jobs olikin työntekijöilleen välillä hyvinkin tyly, niin se johti kuitenkin siihen, että hän osasi motivoida heitä ylittämään itsensä. Kova tiimihenki pysyi yllä ja hän piti alaisistaan kiinni erinomaisilla työolosuhteilla. Kirja pistää miettimään asioita syvällisemmin. Sanoisin, että meidän kaikkien tulisi ymmärtää se, miksi teemme asioita, joita teemme. Asioita ei tulisi tehdä vain pakon takia siksi, että saisi ne nopeasti pois alta, vaan sen takia, että voisi myöhemmin olla myös ylpeä omasta panostuksestaan. Lisäksi en ota sellaisia projekteja vastaan, joista en koe oppivani mitään uutta.

Applen toimintamalli

Oli mielenkiintoista ottaa selvää, mihin Applen toimintamalli perustuu. En nimittäin tiennyt, että kyseessä on ”Golden Circle” -teoria. Kävimme itseasiassa syksyllä myös pajassa kyseistä toimintamallia läpi. Suurin virhe tapahtuu yleensä siinä, että monet yritykset ajattelevat ensin ”Mitä”-osuuden aloittaen näin ollen etenemisen ympyrän reunalta väärässä järjestyksessä. Ne, jotka etenevät väärässä järjestyksessä, eivät yleensä tiedä miksi he tekevät sitä, mitä tekevät. ”Miksi” kohta jää siis merkityksettömäksi. Apple tosiaan ajattelee juuri toisinpäin. He tietävät, että miksi he tekevät sitä, mitä tekevät ja siksi he erottuvat massasta.

Kyseessä on todella yksinkertainen ja tehokas työkalu oman toiminnan kehittämiseen, jonka olenkin jo vienyt käytäntöön. Suosittelen myös muita käyttämään kyseistä menetelmää. Ensin MIKSI, sitten muut alueet.

Miksi Apple syntyi? Siksi, koska markkinoilla ei vielä ennestään ollut käyttäjäystävällistä ja visuaalisesti miellyttävää tietokonetta. Apple oli ensimmäinen, joka loi ”All-in-one” tietokoneen. Monitoimitietokone, jonka yksinkertaisen tyylikkään rungon sisältä löytyy kaikki.

Lopetus

Kirja saattaa paksuudellaan karkottaa monet lukemasta sitä, mutta suosittelen ehdottomasti lukemaan kyseisen teoksen. Jokaisen täytyisi uskoa omaan tekemiseen täysillä, eikä onnistumisia tule koskaan välittömästi. On mielenkiintoista ajatella, mitä jos Jobs olisi toiminut eri tavalla, olisiko Apple silloin sitä, mitä se on nyt? Vaikka Jobs herättää johtajana erilaisia mielipiteitä, niin siitä huolimatta jotain hän teki kuitenkin oikein. Tulos sen kertoo.

Kommentoi