


Sport and business seminar – Kiira Korpi ja Iiro harjula
Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.
Ennakko-odotukset
Kiira Korpi on varmasti kaikille tutu ja varmasti nimekkäin puhuja koko seminaarissa. Olen seurannut alitajuntaisesti häntä jo useiden vuosien ajan, vaikka hänen kilpailu-uransa onkin jo päättynyt. Hänen olemuksensa ja se, kuinka hän kannattelee itseään, on vertaansa vailla. Odotan todella innolla, että millaisia oppeja ja tarinoita hän tuo omalta ammattiuraltaan meille muille. Tällaisissa puheenvuoroissa voi tietysti olla myös vaarana se, että urheilija kertoo liikaa tarinoita omalta uraltaan, jotka eivät tuo mitään oppeja kuuntelijoille.
Iiro Harjulan tiedän varmasti parhaiten näistä paneeliin osallistujista, koska seuraan hänen juontamaansa NHL-studiota todella aktiivisesti. Onkin siis mielenkiintoista kuulla tuttu ääni juontamassa tätä hienoa tapahtumaa. Hänen tapansa ja tyylinsä johdatella keskustelua tulee olemaan mielenkiintoista seurata. Tulen ehdottomasti myös kiinnittämään huomiota hänen esittäytymiseensä, koska olen itse huono esiintyjä. Tämän vuoksi aion ottaa myös hänestä kaiken opin talteen.
Iiro Harjula
Iiro Harjulasta tykkäsin todella paljon juontajana. Olen päässyt katsomaan häntä NHL-Studioissa jo muutaman vuoden ajan, joten oli hieman outoa kuulla niin tuttu ääni livenä muutaman metrin päästä. Hänen äänessään on jotain, mistä tykkään todella paljon. Pidän myös hänen ulosannistaan kyvystään ohjata keskustelua. Hän todella kuuntelee puhujia ja keksii aina kysymyksiä ja ohjailevia aiheita puhujien puheenvuoroista. Hän on aina täysin perillä asioista, eikä hänen esitystään sekoita mikään. Pidin myös hänen huumorintajustaan paljon, koska on tärkeää heittää mukaan hieman huumoria, jotta yleisön tunnelma kevenee. Olen ylipäätään vaikuttunut hänestä ja pidän varmasti häntä esikuvanani, mitä tulee esiintymiseen yleisön edessä.
Kiira Korpi
Kiira kertoi alussa historiastaan ja lapsuudestaan ja siitä, kuinka päätyi taitoluistelun pariin. Hänestä huomasi selkeästi, kuinka esiintyminen jännitti, mutta oli myös hienoa huomata se, että hän ei peitellyt sitä lainkaan. Kaikesta tästä huolimatta hänen puheensa rauhoittua vuoron loppuun mennessä ja hän hoiti puheenvuoronsa loistavasti.
Lapsuudessaan hän oli hieman hulivili ja energinen persoona. Onneksi hän löysi taitoluistelun, johon pystyi kanavoimaan yli pursuavaa energiaansa. Olen myös itse kärsinyt tämän tyylisestä ongelmasta pienenä, mutta sain itse kanavoitua energiani urheiluun, joten pystyin samaistumaan hänen tarinaansa. Hän myös kertoi tunteneensa, että luistelussa kaikki oli hänen oman kontrollinsa alla, mutta koulussa ei. Ymmärrän kyllä mitä hän tarkoittaa sillä urheilussa vain omalla harjoittelullasi ja suorituksellasi on hyötyä, eikä siihen pysty vaikuttamaan kukaan muu.
Moni urheilija huomaa hauskuuden ja nautinnon pienenevän rakastamassaan urheilulajissa, kun päädyt tietylle tasolle, joka edellyttää ammattimaista harjoittelua. Kiira kertoi myös tästä ja olen hänen kanssaan samaa mieltä. En ole itse vielä täysin samalla tasolle hänen kanssaan, mutta pystyn ymmärtämään hänen tarkoituksensa. Ammattilaiseksi siirtyessä kuvioihin tulevat politiikka, katkerat ihmiset, sosiaalisen median paine ja kaikki muut asiat, jotka vaikuttavat negatiivisesti suoritukseesi. Tunsin todella suurta sympatiaa Kiiraa kohtaan, koska hän sanoi olleensa hauras ihminen, johon vaikutti myös nämä asiat. Myös monet asiat hänen urallaan kiinnittyivät hänen ulkonäköönsä ja tämä on ollut varmasti raskasta urheilijalle, joka haluaa vain voida hyvin ja tehdä suorituksensa rauhassa. Tässä urheilulajissa ihannoidaan sairailloisen laihaa vartaloa, jolla ei pysty suoritutumaan hyvin. Saatika sitten nauttimaan elämästä.
Hän harvoin tunsi onnistuneensa suorituksissaan, koska ei pystynyt miellyttämään kaikkia häneen vaikuttaneita henkilöitä. Huipulla on kuitenkin mahdotonta miellyttää kaikkia ja tämä on myös hyvä oppi elämään ylipäätään. Kaikki ihmiset ovat erialisia ja omaavat erilaiset ajatukset ja tunteet. Näiden vuoksi on siis mahdotonta olla miellyttävä kaikille. On kuitenkin vain keskityttävä suoritukseensa ja oltava sinut asian kanssa. Kaikista tärkein henkilö, jota pitäisi kuunnella ja pitää tyytyväisenä, olet sinä itse.
Hän kertoi myös tarinan olympialaisista, jossa tapasi NHL-legenda Teppo Nummisen. Hänen yksinkertainen tsemppaus puheensa sai Kiiran sisällä rauhan ja itseluottamuksen. Tämä kertoo siis siitä, että oikeaan hetkeen tuleva oikeanlainen tsemppaus puhe voi pelastaa kyseisen ihmisen itseluottamuksen. Tämä on hyvä pitää mielessä. Sosiaalisen median paine oli valtava ja aiheutti paljon katkeruutta ja vihaa Kiiralle. Hän ei ollut täysin sinut ja tietoinen vihastaan, koska osasi nielaista sen, jotta se unohtuisi. Mutta kuten kaikki tietävätkin jo, näitä asioita ei pysty koskaan unohtamaan, ne tulevat pinnalle entistä voimakkaampina. Hän yritti epätoivoisesti kontrolloida itseään menestykseen, vaikka ei ollut itse onnellinen. Uskon, että hän suoritti muita varten ja ymmärrän tämän tilanteen täysin.
2015 vuoden lopettamisensa jälkeen hän löysi hyvän balanssin elämäänsä ja löysi itseään rauhoittavia asioita, kuten kävelyillä käyminen, ystävien kanssa jutteleminen ja kirjojen lukeminen. Hän kirjoitti oman elämänkertansa ja yrittää viedä taitoluistelua kohti terveellisempää tulevaisuutta. Kiitos Kiira!