Tampere
29 Mar, Friday
2° C

Proakatemian esseepankki

Sosiaalinen työyhteisö ja sen johtaja



Kirjoittanut: Titta Keisala - tiimistä Kajo.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Mielestäni on vaativampaa olla nykypäivänä johtaja tai yrittäjänä kuin esimerkiksi kymmenen vuotta sitten. Itselläni ei ole tästä kokemusta mutta, jos pohdin millainen nykypäivän johtaja pitäisi olla, päädyn helposti tähän tulokseen. Veikkaan, että ennen vanhaan on riittänyt ainoastaan, että työstä saa palkan, jolla elää. Siihen ollaan tyydytty. Tämän jälkeen johtajilta on alettu vaatimaan useampi ominaisuuksia. Eikä pelkästään johtajilta vaan myös yleisesti työpaikoilta. Nykypäivän johtajan tulee olla tiukka mutta ei kontrolloiva, ohjaava mutta ei liian kädestä pitävä, empaattinen mutta ei pehmopallo, sosiaalinen mutta ei liian päällekäyvä. Tämä lista on loputon. Ja samanlainen lista saadaan aikaiseksi myös työpaikkojen vaatimuksista. Edellä mainittujen piirteiden lisäksi, nykyään johtajan kuuluisi olla myös osaava sosiaalisen median käyttäjä.

Sosiaalisen median kehitys on ollut hurjaa viime vuosina. Sitä tuskin kukaan kieltää. Täytyy myöntää, etten ole suuri sosiaalisen median käyttäjä vapaa-ajallani. Mielestäni se on ärsyttävän aikaa vievää ja koen, että minulla on paljon muuta tärkeämpääkin tekemistä. Saatan joskus Instagrammista selailla kivoja vaatteita, meikkejä tai reseptejä mutta siihen se sitten jääkin. Tämä kaikki on kuitenkin minun omaan yksityiseen elämääni liittyvä. Jos kuitenkin yritykseni tai työni vaatisi sosiaalisen median käyttöä, panostaisin siihen mielelläni. Tässä yhteydessä kokisin sen mielenkiintoiseksi, enkä lainkaan ajanhukaksi. Haluaisin ehdottomasti hyödyntää digitaalisuuden antamat mahdollisuudet.

Sosiaalinen media luo yrityksille aivan erilaisia ulottuvuuksia mm. mainonnassa sekä brändin ja imagon luomisessa sekä lisäksi niiden ylläpitämisessä. Maailma muuttuu ja on aivan turha mainostaa ja kehittää yritystään sillä tavalla, josta nykyään ei hyödy. Esimerkiksi kuinka tehokasta postin seassa tulevat mainoslappuset enää ovat? Meillä on ainakin kotona ovella laatta: ” EI MAINOKSIA KIITOS!”. Jos haluan mainoksia katsoa, löydän kaiken tarvittavan netistä. Tai kuinka kauan tullaan tekemään kylmäsoittoja? Olisikin mielenkiintoista nähdä näistä edellä mainituista jonkinlaisia tilastoja.  Tilastoja siitä, kuinka sosiaalinen media on niihin vaikuttanut, koska nykyään ihmiset tekevät paljon ostopäätöksiä sosiaalisen median avulla. Vanhempaan asiakaskuntaan Suomessa kuitenkin tehoaa vielä myös postimainonta.

Yritykset saavat sosiaalisen median kautta uusia asiakkaita ja pystyvät helposti lähestymään potentiaalisia asiakkaita ja kanta-asiakkaita. Kuinka helpoksi onkaan tehty erittäin tärkeänä pidetty palautteen anto? Lyhyemmin sanottuna, sosiaalinen media mahdollistaa myynnin kehitystä nopeammin kuin mikään muu keino tänä päivänä. Hyvän esimerkin luin lähde kirjastani, jossa kerrottiin, että bloggaajan antama arvio tuotteesta tai palvelusta aiheuttaa paljon suurempaa kiinnostusta kuin mikään yrityksen järjestämä mainostempaus. Täytyy myöntää, että tämän tyyliseen mainontaan olen itsekin langennut juuri hetki sitten. Ihmisiin vaikuttaa enemmän se, mitä suositellaan ja mistä puhutaan, kuin mainos, joka tipahtaa postiluukkuun.

Lisäksi sosiaalinen media tarjoaa yrityksille hurjasti mahdollisuuksia, jotka eivät ennen olleet mahdollisia. Esimerkiksi yritykset pystyvät käymään keskustelua asiakkaiden kanssa palveluista ja tuotteista omalla tilillään. Näiden keskustelujen avulla pystytään luomaan hyviä asiakassuhteita. Keskustelujen ei tarvitse välttämättä liittyä itse yritykseen vaan esim. yrittäjä voi ottaa kantaa maailmalla tapahtuviin asioihin, jonka kautta saa keskustelua aikaiseksi ja tämä taas lisää näkyvyyttä. Sosiaalisen median avulla asiakas pystyy luomaan jonkinlaisen kuvan yrittäjästä ja ehkä varsinkin suomalaiset ostavat helpommin sellaiselta yritykseltä, jonka ns. ”tuntevat”.

On paljon yrityksiä sekä yrittäjiä, jotka käyttävät sosiaalista mediaa tänä päivänä avukseen sekä elävät yrityksien ja yrittäjien nykypäivää eli sosiaalisen työyhteisön aikakautta. Yksi lemppari esimerkeistäni on Jamie Oliver. Täytyy sanoa, että hänen seuraamisensa Instagrammissa tuo minulle suurta iloa, motivaatiota ja inspiraatiota. Hän on hieno esimerkki hyvästä johtajasta, sosiaalisen yhteisön luojasta sekä intohimoisesti unelmiaan tavoittelevasta henkilöstä. Mielenkiintoinen kysymys onkin voiko yritys olla sosiaalinen työyhteisö, ellei myös johtaja ole sosiaalinen johtaja? Mielestäni ei, varsinkaan pienissä yrityksissä, joissa johtaja on koko ajan kontaktissa työntekijöihin.

Nykyään painotetaan paljon, sitä kuinka tärkeää on huolehtia työntekijöistä. Hyvä huomio lukemassani kirjassa olikin se, kuinka nykyään sosiaalisen median käyttö työssä tekee työntekijöistä motivoituneita. Tämä tietysti vaikuttaa siihen, että työnteko on tehokkaampaa ja työilmapiiri iloisempaa. Luonnollisesti myös työntekijä, joka on iloinen työssään, on myös siihen sitoutunut. Yksi nykypäivän haasteista varmasti on löytää sitoutunut työntekijä. Työntekijän sitoutuminen olisi erittäin tärkeää myös myynnin kannalta, koska sitoutunut ja iloinen työntekijä, levittää yrityksen brändikuvaa. Lukemassani kirjassa oli erinomainen lainaus Richard Bransonilta:” Clients do not come first. Employees come first. If you take care of your employees, they will take care of your clients”.

Sosiaalisen median käyttö työssä kuitenkin vaatii sen, että yrityksellä on selkeä visio mitä tehdään, millä tavalla ja mihin tähdätään. Nykyään isot yritykset antavat ns. sosiaalisen median kursseja ja valmennuksia. Ehkä nämä ovat kuitenkin hieman isommilla konserneilla? Jokainen yritys tai yrittäjä voi kuitenkin aloittaa sosiaalisen median käytön rohkeasti sekä aloittaa jostakin itselle sopivasta osa-alueesta. Mietinkin, missä arvossa tällä hetkellä on yrittäjien tai johtajien bloggaaminen?

Vaikka nykyään on erittäin tärkeää yrityksen menestyksen kannalta se, että johtaja on aktiivinen sosiaalisen median käyttäjä, pidän kuitenkin muita piirteitä tärkeämpänä. Uskon, että voi menestyä ilman, että käyttää sosiaalista mediaa (johtuen tietysti siitä minkä alan yritys on kyseessä). Itse pidän mm. seuraavia piirteitä johtajassa tärkeämpänä kuin sosiaalisen median käyttöä: positiivinen, inspiroiva, kommunikoiva, luotettava, kyky ymmärtää erilaisia ihmisiä sekä sitoutunut työhönsä. Mitkä persoonallisuuden piirteet ovat sinun mielestäsi tärkeitä?

 

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close