Tampere
29 Mar, Friday
3° C

Proakatemian esseepankki

Sosiaalinen johtaminen



Kirjoittanut: Esseepankin arkisto - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Luin Johanna Hurmerinnan kirjan On aika muuttua  – menestysopas sosiaalisen aikakauden johtajille. Teoksessaan Hurmerinta käsittelee sosiaalista organisaatiota ja työyhteisöä, brändilähettiläitä ja sosiaalisia työntekijöitä ja muutoinkin sosiaalista aikakautta yritystoimintaan peilaten.

1800-luvun alussa alkoi teollinen vallankumous, ja muun muassa Henry Ford ryhtyi tuottamaan autoja liukuhihnalla. Teollisena aikakautena massatuotanto ja tehokkuuden maksimointi olivat avainasemassa niin kuin myös vahva hierarkia, henkilöstön tiukka kontrolli, viestinnän yksisuuntaisuus ja heikohko organisaation sisäinen yhteistyö, kertoo Hurmerinta.

Teollisen aikakauden tilalle on syntynyt sosiaalinen aikakausi. Sosiaalinen aikakausi on syntynyt sosiaalisten viestintävälineiden ansiosta ja ihmisten tarpeista hyödyntää teknologiaa, kehittyä ja kehittää, vaikuttaa, saada arvostusta ja olla sosiaalisempia. Teoksessa todetaan organisaatioiden päättäjien, jotka ummistavat silmänsä sosiaalisen aikakauden alkamiselta, tippuvat kärryiltä eivätkä menesty enää viiden vuoden kuluttua.

 

Sosiaalinen aikakausi

Sosiaalinen aikakausi ei ole suinkaan sama asia kuin sosiaalinen media. Sosiaalinen aikakausi tunnetaan myös nimityksellä palvelukulttuurin ja asiakaslähtöisyyden aikakausi. Uusi aikakausi vaatii runsaasti asenne- ja toimintatapamuutoksia. Toisaalta sosiaalinen aikakausi on sitä kuuluisaa somea. Kirjassa mainitaan myös jopa 85 %:n ihmisistä tekevän ostopäätöksen sen perusteella, mitä he löytävät  verkosta ja kuulevat somessa. Jos siis organisaatio ei ole netissä ja somessa, ei sitä huomioida samalla tavalla kuin yrityksiä jotka ovat.

Kirjassa todetaan, että tarpeellisia muutoksia liiketoiminnan turvaamiseksi on monia:

  • tulee luoda uusia sosiaalisia ja avoimia tapoja johtaa
  • työyhteisöä on kehitettävä kohti sosiaalisempaa ja työntekijöitä innostavaa sekä motivoivaa suuntaa
  • tulee luoda työyhteisö, jossa kannustetaan innovointiin ja uusien ideoiden testaamisen
  • myynti-, markkinointi-, ja rekrytointitapojen sekä asiakkaiden palvelemisen modernisointi

Proakatemialla, ja Totalissa, elämme sosiaalista aikakautta. Täytämme mielestäni aikakauden määritelmät, emme toki olekaan olleet teollisesen vallankumouksen aikaan, joten on loogista syntyä sosiaalisen aikakauden aikana ja kasvaa siihen. Toisaalta sosiaalinen aikakausi muuttanee niin paljon enemmän, kuin mitä nyt ajatellaan tai miten toimitaan, että voi se meillekin haasteita tuottaa. Kuitenkin avoimuus, innostaminen, motivoiminen, innovointi ja ideoiden testaus sekä kannustus on Totalissa. Välillä sitä ei nähdä, mutta kyllä se siellä on. Yhtä kirjan kohtaa kyllä uhmaamme, somen käyttömme on nimittäin täysin lasten kengissä (käy vaikka tsekkaan meidän Facebook…). Pitäisi olla somessa, jotta asiakkaat löytävät meidät ja haluamansa tiedon haluamaansa aikaan. Toisaalta taas meidän projekteilla tai liiketoiminnoilla on omia Facebook -sivuja, joiden segmentti ja tarkoitus on huomattavasti selkeämpi kuin Totalin Facebook -sivuston, jonka tarkoitusta olemmekin pohtineet.

Iso osa meistä on kasvanut sosiaaliseen aikakauteen; uusi sukupolvi elää sosiaalisissa median kanavissa, mainitsee Hurmerinta. Edellisestä johtuen vanhemman sukupolven tulee uskaltaa muuttua. Käskytys- ja kontrollikulttuuri sekä suorituskulttuuri ja suoritusjohtaminen ovat ohjanneet organisaatioiden toimintaa vuosikymmeniä teollisen aikakauden toimintatapojen mukaisesti. Nykyään kuitenkin yrityskulttuuri on ydinasemassa henkilöstön sitouttamisen kannalta, joka taas pohjautuu organisaation johtamiskulttuuriin. Uuden sukupolven kerrotaankin odottavan työnantajaltaan vastuuta ja hyvää johtajuutta. Työllä on oltava merkitys ja toisaalta halutaan saada joustavuutta työntekoon, Hurmerinta kertoo.

Myös paljon Totalissa mietitty seikka nousee esille kirjassa; kun työntekijät (tiimiläiset) ovat innostuneita ja sitoutuneita, syntyy enemmän innovointia, koska pelkoa epäonnistumisista, virheistä tai uuden kokeilusta ei ole.  Jotta työntekijät saadaan viihtymään työssään ja antamaan kaikkensa organisaation eteen, tulee kirjan mukaan tehdä töitä ja kiinnittää huomiota työhyvinvointiin, hyviin arvoihin, hyvään työkulttuuriin, työnantajamielikuvaan ja organisaation maineeseen. Kuulostaa meille loogiselta, mutta ei suinkaan ole sitä kaikkialla. Eipä omien kokemuksien mukaan edes puolessa entisistä työpaikoistani.

“Clients do not come first. Employees come first. If you take care of your employees, they will take care of the clients.” – Richard Branson

Kirjassa mainitaan myös kenties kerran aikasemmin kuulemani termi H2H – Human to Human. Niin minä, kuin myös Hurmerinta mainitsee ihastuneensa termiin ja sen ajatukseen. Ajatus pohjautuu siihen, että olemme ihmisinä sosiaalisia ja inhimillisiä olentoja, joka onkin ydin muutokselle, joka on jo alkanut, Hurmerinta kertoo.

“Unohda B2B ja B2C. Nyt ihminen puhuu ihmiselle ja on palveluhaluinen ja tavoitettavissa. Yrityksellä ei ole tunteita, ihmisillä on.” – Maarit Hurmerinta

Sosiaalisen aikakauden ydin on vuorovaikutus; tämä koskee niin ulkoista toimintaa kuin sisäistä viestintää, kirjassa kerrotaan. Organisaatiot, jotka kulkevat muutoksen mukana, ovat sosiaalisia organisaatioita, ja menestyvät nyt ja huomenna, toteaa Hurmerinta. Sosiaalista johtajaa kuvaillaan kirjassa puolestaan avoimena, positiivisena, rohkeana, rohkaisevana, innostuneena, innostavana, sosiaalisena ja uteliaana oppimaan uutta. Sosiaalinen johtaja on myös johtaja, joka ymmärtää tiimiläisten rohkeuden ruokkimisen tärkeyden ja kannustaa jatkuvaan innovointiin, kiteyttää teos.

 

Vinkkejä johtajille:

  • Innosta työntekijöitä ideointiin, innovointiin, rohkeuteen ja positiivisuuteen
  • Näytä omalla esimerkilläsi, miten on hyvä toimia ja miksi
  • Usko itseesi, muutokseen ja uusiin toimintatapoihin ja sosiaalisiin viestintävälineisiin
  • Usko uuden oppimiseen. Vain kokeilemalla voi oppia ja vain tekemällä voi saavuttaa asetetut tavoitteet
  • Valjasta koko henkilökunta sosiaalisen median hyödyntämiseen
  • Valitse organisaatiollesi sopiva sisäinen viestintäväline, jonka avulla sisäinen viestintä, vuorovaikutus ja työyhteisö saavat aivan uuden voiman ja merkityksen
  • Hanki itsellesi ja henkilökunnalle hyvä valmentaja ja sparraaja
  • Rakenna uskottavuutta bloggaamalla. Kirjoita organisaation blogiin ja kannusta henkilökuntaa bloggaamaan. Jos innostut bloggaamisesta, luo oma henkilökohtainen blogi. Kirjoita myös kuukausittain LinkedIn Pulse -blogialustaan
  • Pohdi vlogin luomista ja hyödyntämistä. Ota projektiin mukaan videoinnista ja esiintymisestä kiinnostuneet työntekijät
  • Analysoi ja mittaa sosiaalista toimintaa tarpeen ja resurssien mukaan. Tärkeintä ovat reaktiot, jotka näet omassa ja organisaatiosi sosiaalisissa kanavissa: kysymykset, kiitokset, keskustelut ja eteenpäin jaot. Markkinoilla on tarjolla ilmaisia ohjelmia sekä kattavampia, maksullisia mittaus- ja analytiikkaohjelmia, joita kannattaa hyödyntää mielenkiinnon ja tarpeen mukaan

– Maarit Hurmerinta 2015, 43-44

 

Listaa lukiessa, totesin, että on ihanaa olla ympäristössä jossa sosiaalisen aikakauden piirteet ovat vahvasti läsnä. On huikeaa olla osa tiimiä ja yhteisöä, jossa ollaan jopa edellä aikaa. Toisaalta, kirja avasi myös piirteitä, joihin tullee panostaa lisää, jotta voimme olla joka alueella sosiaalisen aikakauden harjalla.

 

Kommentit
  • Oona Nikama

    Mielenkiintoinen essee! Nämä sosiaalisen johtamisen ja sosiaalisen aikakauden piirteet ovat kyllä vahvasti läsnä akatemialla, niin kuin totesitkin. Erityisesti esille nostamasi pointit vuorovaikutuksen tärkeydestä sekä työhyvinvointiin ja hyvään työkulttuuriin panostamisesta kolahtivat. Ne ovat myös meillä Efektissä olleet paljon esillä ja niihin on pyritty panostamaan. Allekirjoitan myös monta kohtaa lopun vinkkilistalta. Toivottavasti nämä ajatukset tavoittavat pian nekin työyhteisöt, joissa ajattelu on vielä vähän vanhanaikaista.

    8.11.2017
Post a Reply to Oona Nikama cancel reply

Add Comment
Loading...

Vastaa käyttäjälle Oona Nikama Peruuta vastaus

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close