Tampere
18 Apr, Thursday
0° C

Proakatemian esseepankki

Some markkinoinnin edistäjänä



Kirjoittanut: Saara Leinonen - tiimistä Samoa.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Markkinointi boksin ulkopuolelta
Laura Ahonen & Sampo Luoto
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Markkinointi on laaja käsite ja sitä voi tehdä useilla eri alustoilla, kuten esimerkiksi TV:ssä, sanomalehdissä, paikan päällä esimerkiksi standimyynnissä ja sosiaalisessa mediassa. Tulee siis muistaa, että markkinointi ei ole pelkästään mainoksia. Kaikki myyntiä edistävät toimenpiteet, joita yritys tekee valmistamiensa tuotteiden tai palveluiden eteen ovat markkinointia. Esseessä kuitenkin pureudun itselleni ajankohtaisimpaan ja tutuimpaan markkinointi platformiin eli sosiaaliseen mediaan.

 

”Sosiaalinen media ja digitaaliset alustat ovat uudistaneet markkinoinnin toimintaympäristöä huomattavasti, mutta ihmisen perimmät tavat toimia ja muodostaa merkityksiä pysyvät ennallaan”, kirjoittavat Laura Ahonen ja Sampo Luoto kirjassaan Markkinointi boksin ulkopuolelta (2015). Sosiaalinen media on nykypäiväisin erittäin suosittu markkinoinnin välineenä, sillä siellä mahdollisesti tavoittaa paljon suuremman yleisön kuin tavallisella TV:llä tai sanomalehdellä, sekä sieltä löytyy monipuolisesti markkinointi mahdollisuuksia ja alustoja ja somemarkkinointi on myös yrityksille edullista ja helppokäyttöistä. Yhteisösovelluksia, pelisovelluksia, musiikkisovelluksia ja niin poispäin. Tai no ainakin itse selaan enemmän kännykkääni kuin seuraan televisiota. Se voi olla toki oma tottumukseni, mutta ainakin meidän nuorten, kauniiden ja rohkeiden keskuudessa koen sosiaalisen median olevan suurin vaikuttaja.

 

Markkinointi alusta riippuu tietenkin siitä, kenelle yrityksen tuotetta tai palveluja halutaan mainostaa ja markkinoida. Esimerkiksi nuorille sekä nuorille aikuisille suunnattua TikTok -sovellusta selatessani minulle tulee useamman kerran vastaan erilaisia mainoksia puhelinpeleistä tai nettikaupoista. Pelimainoksissa annetaan monesti mahdollisuus kokeilla peliä ehkä noin minuutin ajan, jonka jälkeen peli on mahdollista ladata omaan puhelimeen. Nuorien keskuudessa suosituimmat alustat ovat Instagram, Snapchat ja TikTok. Facebook on jäänyt enemmän vanhempien hallittavaksi ja seurattavaksi.

 

Sosiaalisesta mediasta lähtee helposti liikkeelle monenlaisia trendejä ja villityksiä sekä kulutusvalintoja, koska jokin tietty markkinointi kikka on onnistunut ja tällöin kuluttajat ovat entistä kiinnostuneempia tuotteesta tai palvelusta. ”Markkinoijat alkoivat oivaltaa, että somen käyttäjät pystyvät mielipiteillään vaikuttamaan muihin ihmisiin ja kuluttajiin voimakkaammin kuin yritykset itse”, Ahonen kirjoittaa. Hyvänä esimerkkinä on huoneisiin asennetut led -valot, jotka saivat somevillityksen ansiosta nostatettua myyntiään hurjaa kyytiä. ”Yksittäinen somessa lausuttu kommentti saattaa hetkessä muovata toisten kulutusvalintoja ja ostopäätöksiä, kunhan viesti tavoittaa vastaanottajansa oikeaan aikaan ja on uskottava”, Ahonen jatkaa. Kieltämättä syyllistyn tähän itsekin. Netin ihmeellisessä maailmassa eräs henkilö oli kokeillut uutta Maybellinen ripsiväriä, ja kehui sitä kovasti sosiaaliseen mediaan. Henkilön mielipide sai huomiota ja hetken päästä ripsiväristä oli tullut hitti. Tietenkin minunkin piti se ripsiväriä hakea, koska muidenkin mielestä se oli hyvä. Ja niin Maybellinen konttorilla hypitään innosta, kun kuluttajan kommentilla markkinointi ja myynti kasvoi. Yritykset myös edistävät markkinointia lahjoittamalla joillekin julkisuuden henkilöille tuotteitaan ja he sitten mainostavat niitä omilla kanavillaan.

 

Sosiaalisen median avulla yritykset pystyvät seuraamaan, mitä kuluttajat oikeasti tarvitsevat ja millainen tuote tai palvelu on muodissa juuri nyt. Kyseessä on some-strategia. Koska some on jatkuvasti kasvava alusta, on yritysten pyrittävä pitämään tuotteistaan ja palveluistaan keskustelua yllä, sekä myös innovoimaan uusia ja parempia tuotteita joita kuluttajat tarvitsevat. ”Yritysten on somen myötä pitänyt kohdata se tosiasia, että ainoa tapa vaikuttaa brändistä käytävään keskusteluun, on olla somessa sitoutuneesti ja jatkuvasti mukana, toimia mahdollisimman läpinäkyvästi ja olla valmis sopeuttamaan toimintatapaansa kuluttajien alati muuttuviin tarpeisiin ja toiveisiin”, kirjoittaa Ahonen.

 

Kuitenkin sovelluksien mainoksissa on myös hieman pimeämpi puoli, mikä kiinnostaa itseäni erittäin paljon. Mielenkiintoista varsinkin sovelluksissa esiintyvissä mainoksissa on se, että ne saattavat olla sellaisia asioita, joista olet juuri keskustellut ääneen jonkun kanssa tai joita olet viime aikoina hakenut esimerkiksi hakupalvelu Googlesta. Kuuntelevatko kännykkämme meitä jatkuvasti ja keräävät meistä jonkinlaista datatietoa johonkin järjestelmään? Miten kännykkämme tajuavat mainostaa niitä ihania lämpövilttejä, kun juuri naapurin Kirsi pääsi niistä selittämään? Voiko tämä kaikki olla osa jonkinnäköistä markkinointi kikkaa? Puhelin siis kouran ja instagram auki, jatkakaamme sometusta ja niin löydämme lisää sen uumenista.

 

 

 

Lähteet:

Ahonen L., Luoto S. Markkinointi boksin ulkopuolelta. Helsinki: Talentum Media Oy. 2015.

 

Aihetunnisteet:
Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close